Maddy, perheen pienin

Mainitsin ohimennen muutama postaus sitten perheenjäsenestä, johon voisi ehkä tässä kohtaa tutustua hieman paremmin. Perheen pienin on kyllä tassutellut täällä ruudun takana mukana koko ajan ihmetellen kummallista kuvaamista ja koneella roikkumista.

Maddy on siis seitsemän ja puolivuotias tyttönen.



Kun muutin yksin asumaan, minulla oli ensimmäistä kertaa mahdollisuus ottaa koira. Listasin asioita puolesta ja vastaan koittaen miettiä, miten koiran ottaminen vaikuttaisi elämään seuraavan viidentoista vuoden aikana...
Annoin asian hautua, mutta silti se nousi aina uudestaan mieleen ja keskusteluihin.

Jotenkin kummasti listan kärkeen nousi chihuahua sen pienen koon ja kuitenkin vilkkaan sekä temperamenttisen luonteen vuoksi. Suhteellisen vaativa luonne ei ehkä ole kaikkein paras valinta ensimmäiseksi koiraksi, mutta otin riskini.


Maddy 8-viikkoisena
Luovutusikä sattui sopivasti kesäloman yhteyteen ja niin alkoi harjoittelu koiranomistajana.
Tämä on tosiaan ensimmäinen koirani, enkä ole ehkä niin tiukka ja pitkäjänteinen kouluttaja... Mutta aika hyvin me olemme selvinneet, vaikka Maddyn luonneskaalaan kuuluukin niin kiltteys ja älykkyys kuin voimakas itsetietoisuus ja sinnikkyyskin.

Nyt olisi vaikea kuvitella arkea ja elämää ilman tuota pikkuista. Sen kanssa ulkoilu pitkillä lenkeillä ja touhuaminen on kuitenkin niin iso osa ja ilo arkea. Se ei tosiaan koskaan haaskaa mahdollisuutta villiin leikkiin, kuten kuvasta näkyy. Se tunnistaa tusinan lempilelujaan, jotka se osaa tuoda pyydettäessä eikä se luovuta ennen kuin Pörri, Helli, Tiku, Reiska, Rekku tai korva on löytynyt...

Paini Reiskan kanssa
No sitten niitä kliseitä. Vaikka rotu on yleistynyt, herättää se silti vieläkin ihmeellisen paljon huomiota. Joo, se on koira. Tämä vuoksi toinen puolisko ei niin välitä yhteisistä kävelyistä...

Ja ei, en ole koskaan istunut sen päälle. Saahan sitä ja sen koipia vähän varoa, mutta kyllä siihen tottuu.

Ja ne vaatteet...on tuolle tullut hankittua jotain joskus osittain vitsilläkin, mutta nykyään aktiivisemmassa käytössä on enää kurapuku, villapaita ja ns. loimi, joilla pärjää mainiosti talvella. Kyllä sillä on myös fleesetossut, jos on -15 astetta pakkasta - se tekee stopin ilman niitä ;)

Poseeraus rakkaimman Pörri-lelun kanssa. Ensimmäinen lelu, still going strong!
Näinkö se Tuilersies-poseeraus meni?
Kävimme yksi kevät kahdestaan Pariisissa, kun en jaksanut säätää hoitopaikkojen kanssa.
Vastapainoksi marjaan
Tämä kuva on omistettu Norpalle & Laivakoiralle
Mitäs siinä räpsit niitä kuviasi?
Rennompia otoksia
Aika, jolloin sain vielä nukkua sängyssä...
Myös toinen puolisko ja Maddy tulevat hyvin juttuun,  vaikka jälkimmäinen olikin reviirillä ensin

Share

Kommentit

Hekku (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/13444153753568705024

Kiva tutustua Maddyyn! Meillä on parsonrusselinterrieri, jota ei enää niin vain otetakaan matkoille mukaan - paljon kätevämpi olisi tuollainen lähes taskukokoinen tyyppi :-)

Norppa (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/16805695377413130852

Hahaa, arvostan! Voi mikä suloinen pieni hauveli, kiitos Mikko, että esittelit hänet. :)

Riina, toi oli yllättäen munkin suosikkikuva. :D

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

:)

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

:)

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Riina :) Ja tuo kuva on muuten otettu sieltä teiltä päin, kun olimme kesällä käymässä!

Norppa No tuo 'vene' ei ihan vastaa Laivakoiran kotia ja tuo oli ensimmäinen kerta kun Maddy on ollut vesillä. Mutta sopii hyvin tähän kaverikuvaan :)

Ehkä Maddy seikkailee jatkossa vähän useammin täälläkin.

Riina (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/12151834413272213790

Niin vähän katselin, että näyttää aivan saimaalta. Muistelin että viime kesänä täälläpäin olitte ja silloinkin taisi jotain soutuvenekuvia vilahtaa. :)

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Joo samalta reissulta, olin itsekin silloin pitkästä aikaa soutelemassa. Toivottavasti ehditään sinne taas keväällä/kesällä!

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Aijaa - no mutta kiva, että se on hyvässä hoidossa ja siellä on kavereita myös! Itsekin olin kyllä vähän helisemässä opiskeluaikana, kun oli koulua ja töitä parina iltana viikossa...

Joo, eiköhän tassuantura-tyttöä tulla näkemään täällä astetta enemmän.

Kivaa sunnuntai-iltaa!

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Tässä Maddy viimein on. Sillä on selässä kolme täplää ja korvat on myös beiget.
Nyt se on kyllä vähän musta/harmaa vatsasta, kun tuolla on niin kuraista :)

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Kiitos rapsutuksista - samoin sinne pikkuiselle!
Ainiin, sinulla on varmasti vielä enemmän kokemuksia tuosta koiran kanssa reissaamisesta!

Anonymous (Ei varmistettu)

Onpas söpö! Oma koirakuume vaan kasvaa=)

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

On se, ja siinä on tärkeimmät tyypit :)

K (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/15145247536321182965

Tärkeimmistä tyypeistä saa usein niitä parhaita kuvia :)

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

:) Totta!

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

:) No se oli kyllä aika hauskaa. Seikkailla vähän Helsinki-Vantaalla, Rue Saint-Honorélla eikä aamulenkeillä Pariisin kaduilla ollut mitään vikaa. Piti vain hankkia oma passi hänelle tuota varten...

Anonymous (Ei varmistettu)

Mun koira (villis) oli kanssa jo 11 kk vanhana Ranskassa lomalla. Nyt se on 3 v, ja ryökäle on kasvanut aika isoksi ja painavaksi (reilu 6 kg), joten on siinä ja siinä voiko sen ottaa enää kabiiniin. Eikä se enää varmaan ees mahdu siihen kantolaukkuunkaan. Ruumaan en pystyisi sitä ikinä laittamaan. Tämä minua hiukan harmittaa, kun siitä piti nimenomaan tulla matkakoira. Nyt on matkoille lähtiessä tosiaan säätämistä. Chihu on siinä mielessä mainio, että se menee vaikka käsilaukussa. Tuula

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

No sinun pitää trimmata se ja laittaa kevyin mahdollinen laukku, niin eiköhän vielä onnistu - toivotaan!
En voisi myöskään IKINÄ laittaa lemmikkiä ruumaan tai viedä koirahoitolaan jossa on häkit...
Kun Maddyltä poistettiin hampaita, niin vaadin, että saan hakea sen kotiin ennen kuin se herää kokonaan.

Anonymous (Ei varmistettu)

Muuten tuosta Ranskan reissusta. Me oltiin Biarritzin ympäristössä, ja siellä koiriin suhtauduttiin todella ystävällisesti. Esim. mennessämme ravintolaan, siis sisälle, niin koiralle tuotiin heti vesikuppi lattialle (ei sentään pöydälle). Aina asioidessamme ravintoloissa ym. kysyin aina ensin, että saako koira tulla, hlökunta katsoi vain ihmeissään että of course. Samoin putiikeissa ym. koiralle tuotiin myös usein vesikuppi, ainoastaan uimarannalle päiväsaikaan ja ruokakauppaan koira ei saanut tulla. Ja kaikki tahtoivat aina lirkutella koiralle. Oliko Pariisissa samoin? Sitähän sanotaankin, että jos koira saisi päättää se lomailisi aina Ranskassa, se on koirien paratiisi. Tuula

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Saimme kyllä aikalailla samanlaista palvelua. Oli niin outoa mennä kahvilaan tai syömään Maddyn kanssa... Jotenkin vaistomaisesti pidin sen kuitenkin aina vähän sivussa tai jemmassa. Täältä Suomesta on kuitenkin tavat niin päällä - hyvä kun saa kävellä Stockalla edes Delin ohi. Ainoa mihin emme päässeet oli YSL:n näyttely... Siellä oli laukkujen tarkastus, niin en saanut edes salakuljetettua :)

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Kiitos samoin sinne!
Joo, välillä kuulee mielenkiintoisia kysymyksiä näistä pienistä... :)
Kivaa päivää!

Beany (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/09421840053472089742

Voi herravarjele ku ihana tyyppi! Mulla on tosiaan tuo harlekiini-villakoira joka saa jatkuvasta ihmetystä lenkeillä että miten se voi olla kaksivärinen. Suuri sielu pienessä paketissa; suuttuu/loukkaantuu mistä milloinkin ja menee sitten mököttämään sängyn alle. :)

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Niin, no kyllähän tuo sitoo. Ei voi mennä suoraan töistä mihinkään ja matkojen ajaksi saa aina säätää hoitopaikkaa... Enkä esimerkiksi lähtisi mielelläni monta viikkoa kestävälle matkalle.
Mutta kiva jos teillä lapset ovat sen verran isoja, että pystyisivät käsittelemään pikkuista ja auttamaan ulkoiluttamisessa.
:) No ei kai sentään inhonnut, mutta sillä oli mielipiteitä...

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Ai pitääkö niitä leikata :) Tuossa kuvassa on tosiaan jäänyt vähän liikaa taukoa edellisestä kynsihoidosta... Näin talvella pitäisi tosiaan leikata niitä paljon useammin, kun asfaltti ei kuluta niin tehokkaasti kuin kesäisin.

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Joo, nuo eivät aina ole niin lutuisia miltä päälle päin näyttää ;) Tuo hoitopaikka on kyllä aina vähän haaste, olipa miten pieni koira tahansa. Aina saa vähän jännittää kenelle sopii ja kehtaako taas kysyä....

Marjukka (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/09750236513174317194

Oi miten söpö hän on...

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

:) onhan tuo.

Hertta (Ei varmistettu)

Ihana Maddy! Ja todella hienot kuvat :)

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Kiitos :)

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Joo :) varmasti tulee näkymään vähän enemmän jatkossa!

littleB (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/08437685929986011401

Awwww, mun sydän sulaa <3 <3 Ihana Maddy <3

Riina (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/12151834413272213790

Voi miten ihana Maddy. <3 Tästä postauksesta tuli niin hyvä mieli ja hymy huulille. Hauskin juttu oli tuo venekuva, joka on omistettu Norpalle ja laivakoiralle, repesin täysin. :D

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Joo, kiva kun Maddylläkin on jo blogiystäviä :) No vielä on aikaa suostutella... Tai sitten menette vain katsomaan pentuja, niin eiköhän se ratkaise tilanteen ;)

Tibs (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/07751852044422940812

Hih, mikä kuinka ihana söpöliini!

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

:) Kuulostaa tutulta, mahtavia karaktäärejä nämä pienet.

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

:) Niin, no konnat eivät aina ole ehkä niin seurallisia, mutta vaivattomampia varmasti! Mutta hienoa, että on lemmikkivaihtoehtoja kaikille.
No älä muuta sanoa, joskus olisi kiva käpertyä sohvannurkkaan tai jäädä päiväksi pesään makoilemaan...

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Niin, vaikka ei pidä ulkokuoren hämätä ;)

BagMiss (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/05635119984296139680

Todella suloinen!!! (Jopa minusta, vaikka en olekaan koiraihminen.) ;)

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

:) Niin tuosta pienestä koosta on kyllä hyötyä - Maddy mahtuu mukaan lentokoneeseen ja on muutenkin helppo napata mukaan mihin vain.

Nonna (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/00955527068744036424

Voi sulla on tällainen ihanuus!! Ihan ylisöpö :)) Ja tästäedes lisää kuvia Maddysta!

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Niin, noista saa vähän fiilistä Maddyn touhuista :)

K (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/15145247536321182965

Ihan mielettömän suloinen toi viimeinen kuva!

lili (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/03811723689351877931

Hih mikä hauska kuva omistettu Norpalle ja laivakoiralle!:) Ihana Maddy:) Täällä yritetään kovasti suostutella toista puoliskoa koiran hankintaan sitten kun muutto isompaan asuntoon on ajankohtainen, mutta ihan vielä ei ole lämmennyt.. No, onneksi tässä on vielä aikaa;)

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Oli kyllä hauska reissu! Ja hei kiitos, mahtavaa löytää blogisi! Odotan innolla Pariisi-tunnelmia & -vinkkejä. Ja toki lapskoussinkin resepti maistuu ;)

Mapsi (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/07156146443748376866

Voi miten syötävän suloinen Maddy! Koira olisi ihana, mutta emme voi sairauksien takia ottaa, meillä siis konnaherroja kaksin kappalein. Mutta kyllä noin suloinen koira peittoaismennen tullen konnat seurallisuudessa ja suloisuudessa! Voi ja tuo viimeinen kuva oli ihana! Olispa omakin olo joskus noin rento ja lötkö =)

Anonymous (Ei varmistettu)

Ajattelinkin, että se voisi olla chihu :) Ihana koiruus, ja Maddy on ihana nimi. Hienot kuvat, mun mielestä parhaat ovat ehdottomasti Maddy Pariisissa (!!!) ja paini Reiskan kanssa :DDD. Lisää Maddya vaan postauksiin, kiitos. Hyvää vklopun jatkoa, Tuula

maiju (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/07818912265627518739

Voi mikä ihanuus. Tuollaisen ottaisin kyllä heti. Pienet koirat on NIIN syötävän suloisia.

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

Niin tuo hoitopaikka on tosiaan aina vähän haastava. Onneksi on muutamia supertyyppejä ketkä auttavat! Tuntuu vain aina vähän ikävältä vaivata toisia...
Niin totta - olen toki yllättynyt, että Pörri on vieläkin ehjänä, vaikka se on saanut kyytiä ja hammasta aika paljon, mutta ei kuitenkaan ihan sillä voimalla kuin teillä...
Kivaa alkavaa viikkoa ja Maddy kiittää terveisistä :)

Mussu (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/00785157968200742374

Apua, aivan liian suloinen! Ja miten siistiä, että Maddy on päässyt kanssasi Pariisiin, ihan huippua!

Mikko (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/14341279546494832218

:) Itseasiassa on Maddyssä välillä vähän kissamaisia piirteitä.

Sara S. (Ei varmistettu) http://www.blogger.com/profile/16741516084251602707

Ihana ihana Maddy !!! Nyt kyllä taas oma koirakuume kasvaa. Joululomalla melkein jo ostin meille Chihuahuan, mutta mietin vielä olenko valmis sitoutumaan. Lapset kyllä kovasti haluaisivat. Itselläni ei ole koskaan ollut koiraa, ellei lapsuudessani meillä asustellutta äitini kiinanpalatsi koiraa tai sisarellani myöhemmin olleita 2 dobermannia lasketa. Äitini koira taisi inhota minua, hän mm. piilotti kenkäni ollessani 1 v. ja vei äidille oman remminsä. Selvä merkki ettei minua, uutta tulokasta kaivattu kävely retkille :D

Pages

Kommentoi