Pikkujouluja

Ladataan...

Viime viikko olikin yllättävän täynnä menoja ja pikkujouluja. Viime vuonna tämä kausi oli mielestäni vähän rauhallisempi, mutta mikä siinä, että tapahtuu! Kävimme viikolla kahdestaan julistamassa pikkujouluaikaa Gaijinista, kun sen makuja oli tehnyt mieli jo monta viikkoa. Olin torstaina mukana Louis Vuittonin pikkujouluissa, jossa olikin tuttuja ja tutustuin myös uusiin hauskoihin ihmisiin. Tässä salakuva juhlatunnelmasta, kuvan laukku ei siis ollut minun illan laukkuni. Sain yllätyksekseni mukaan vielä giveaway-kassin, jossa oli La Maison Du Chocolatin suklaata sekä LV:n tuoksukynttilä. Wau, kiitos! :) Perjantai-iltana söimme Patronassa mahtavalla porukalla juhlistaen Adalminan syntymäpäivää ja ehdimme vielä samalla nähdä ennen kuin hän lähtee taas maailmalle seikkailemaan.

Lauantaina oli sitten kaveriporukan pikkujoulujen vuoro ja mikäs tähän pöytään oli taas istuessa.

Glögi lämmitti heti tullessa

Alkuun leipää ja kodikkaasti nimettyjä Helsingin Meijeriliikkeen juustoja: Hakaniemi, Linnunlaulu ja Klippan.

Dinner tarjosi tuttuja jouluisia makuja, kun pöydässä oli jo kinkkua, laatikoita, savukalaa ja rosollia. Nyt voi ehkä jo aloittaa näiden syömisen. Ja jotenkin kotiin tullessa, minulla ei ollut edes yhtään ähky olo. Hyvää oli – kiitos jälleen kerran isäntäparille! Kävin sunnuntaina vähän iltapäiväkävelyllä ja piipahdin samalla Senaatintorilla ja Tuomaan Markkinoilla nauttimasta joulutunnelmasta. Hyvää alkanutta viikkoa!

Share

Kommentit

Miia (Ei varmistettu) http://helchic.blogspot.fi

Eikö olekin aika kiva, että kiireen ja pimeyden keskellä on paljon juhlia? Jälkeenpäin on hyvä mieli ja lisäenergiaa. :)

Miia

Mikko – Private Blend

Onhan se ja nyt kun ei ole paljoa voinut nauttia edes ulkoilusta.
Hyvää joulun odotusta :)

Kommentoi

Ladataan...