Pitoa talvilenkille

Ladataan...

Lenkkeily on minulle yksi mieluisimmista ja helpoimmista liikuntamuodoista. Ei tarvitse raahautua minnekään, voi vain lähteä kun parhaalta tuntuu. Hölkkään myös mieluummin ulkona kuin vaikka salilla matolla, se tuntuu jotenkin puuduttavalta.
Koitan käydä lenkillä parina aamuna ennen töitä ja sitten viikonloppuna. Lenkki tuo mukavasti virtaa päivään ja saa toivottavasti myös kroppaa heräilee. Olen pari talvea käyttänyt talvisin vain tavallisia juoksulenkkareita. Mielessä on kyllä ollut, että ei olisi huono sijoitus hankkia lenkkareita, joissa on nastat. Ihan varmuudeksi.

Niinpä suuntasin vieraille vesille sporttiliikkeisiin etsimään sopivaa paria. Arvoin Icebugin ja Asicsen välillä, mutta lopulta Asicsen malli tuntui tukevammalta ja lämpimältä.

Koko pohja on täynnä nastoja, joten näillä pääsee vaikka puuhun.

Näistä lähtee kyllä komea ääni rapun kivilattioilla tai asfaltilla.

Parin viikon lenkit takana näillä, ja hyvin pitää. Ei tarvitse pidätellä vauhdissa :)

Share

Kommentit

Lanttuleikkuri (Ei varmistettu) https://lanttuleikkuri.wordpress.com/

Taas oppi uutta, en ole ikinä pitänyt sinua juoksijana.

Mikko – Private Blend

No juoksusta en tiedä, mutta lenkkeiltyä on tullut jo aika kauan. Pitää niitä kakkupaloja jotenkin tasata ;)

Kommentoi

Ladataan...