Presto

No eipä tarvinnut odottaa kauaa. Jäin nimittäin ihailemaan lauantaina uutta Presto-ravintolaa ja eilen suuntasimmekin jo kokeilemaan sitä. Sovimme after work -tapaamisen Secret Wardrobe Anna-Marian ja Beyond Tea Time Eirenen kanssa ja samalla pääsi testaamaan paikan menuta.

Listalta löytyy italialaisen keittiön herkkuja.

Sisustus on erittäin onnistunut ja viihtyisä.

Ravintolasta näkee suoraan Espalle.

Otimme alkuun savustettua mozzarellaa. Listalta löytyi sitä myös muun mussa tryffelillä maustettuna. Tuli vähän Rooman Obikà mieleen.

Bongaa kuvasta jotakin pinkkiä.

Otin pääruoaksi Carbonaraa, joka olikin oikein onnistunut. Annos olisi ehkä saanut olla aavistuksen isompi.

Tytöt ottivat salaatit, pecorino & zuccini. Nekin olivat kuulemma oikein maukkaita ja vinaigrette vielä viimeisteli kokonaisuuden.

Koska seura oli niin hyvää, halusimme vielä nauttia hetken pidempään ja otimme talon sorbetit.

Miljöö on oikein viihtyisä ja paikka täyttyi nopeasti näin tiistai-iltanakin. Pitää kuitenkin sanoa, että hinnoissa oli kyllä n. 25% liikaa. Pasta-annos 20 euroa ja muut lämpimät ruoat jo lähempänä 30 euroa. Jos hinnat olisivat kohdallaan, voisi tulisi tästä ehdottomasti suosikkipaikkani.
Tämä sopii siis paremmin rentoon illanviettoon viinilasin ja pienen suolaisen äärellä viihtyisässä paikassa. Kannattaa ehdottomasti käydä nauttimassa!

Kiitos vielä seuralle – kenen vuoro onkaan kokata seuraavaksi? :)

Share

Kommentit

Fiore (Ei varmistettu)

Onpa tosiaan kivan näköinen ravintola! Nyt pitää kuitenkin alkaa italialaiseksi ruokapuristiksi ja todeta, että tuo carbonara-annos ei vain voi toimia kulinaristisesti yhtä hyvin kuin perinteisesti valmistettu, esteettisesti vaatimattomampi versio. Hyvän carbonaran ideahan on siinä "cremassa", joka syntyy sekoittamalla munat, pecorino romano -juusto ja paahdettu pekoni, tai siis mieluiten guanciale, eli suolattu possunposkipala. Nuo pekoninpalat ovat vielä turhan isoja, varsinkin, kun pastaa on suhteellisen vähän niiden kanssa. Ja vaikka salaatista pidänkin, niin sen sotkeminen tuollaisen vähän surullisen näköisen, ohuen talvirucolan muodossa carbonara-annokseen, edes koristeeksi, on jo pyhäinhäväistys. Sinänsä harmi, koska meillä carbonara on sellainen ruoka, jota tehdään lähes poikkeuksetta teatteri- tai oopperaillan jälkeen, ja ilmeisesti Presto tavoittelee asiakkaakseen ainakin läheisen teatterin yleisöä.

Mutta näköjään Prestosta saa sentään spritziä, ehkäpä keväämmällä tulee käytyä joskus sellainen tuolla nauttimassa!

Mikko – Private Blend

Can't wait, vaikka kyllä me voidaan myös välillä järjestää :) Kivaa reissua – teillä ainakin tulee olemaan kivaa, eikö se niin ollut? ;)

Riitta (Ei varmistettu) http://masutoaitemu.wordpress.com

Kiitos raportista, mulla on tuonne lauantaille pöytävaraus - hyvä, ettet tyrmännyt. Mozzarellatarjonta kiinnostaa erityisesti, niitä odotan.

Lanttuleikkuri (Ei varmistettu) http://lanttuleikkuri.wordpress.com

Ihmettelen itse kovasti näitä pieniä annoksia. Pasta pastana on edukasta ja tärkeää on että asiakkailla on vatsa täynnä.
Kävin vähän aikaa sitten Katajanokalla syömässä. Alkupalassa on 2 minitomaattia, 2 pientä juustopalloa ja oliiviöljyä.
Kysyin tarjoilijalta unohtuiko kokilta jotain. Jos annos maksaa yli 10 e, kuvittelis että siihen olis tehty muuta kun nostettu raaka-aineet suoraan lautaselle.
Kun pääruuassa on 3 perunan osaa peruutin jälkiruuan ja ilmoitin en aio maksaa 10 e että saan persikan puolikkaan.
Tein valituksen mutta eihän tietenkään mitään vastausta ole tullut.

Onneksi pk-seudulla ruokapaikkoja riittää ja google kertoo nopeasti muiden ruokailijoiden kokemuksista.

Mikko – Private Blend

Hauskaa! Kannattaa ehdottomasti käydä testaamassa! Päivän kala kuulosti myös muuten hyvältä. Tuon savustetun mozzarellan rakenne oli jännä, se oli huomattavasti kiinteämpi – vähän kuin perinteisemmän savujuuston.

Eirene (Ei varmistettu) http://www.procella.org/tea

Mä voin kokata seuraavaksi, että saan teidät kaikki taas meille kylään... ;) Ihana oli nähdä taas!

Anna-Maria (Ei varmistettu) http://secretwardrobe.bellablogit.fi/

Kiitos vielä eilisestä ja huippuseurasta! Hih, kutsua odotellessa :D

Mikko – Private Blend

Tila on kyllä upea ja viihtyisä!
:) Vaikka tuo on niin yksinkertainen, niin silti haastava ja tarkkaa!
Ihan totta, tuosta oli mielestäni puhkaistu kulku Katsomon puolelle.

Mikko – Private Blend

No paikkoja on niin erilaisia ja kyllähän menu-annokset voivatkin olla pienempiä.
Onneksi tosiaan löytyy valinnanvaraa!

Mikko – Private Blend

Kiitos itsellesi! :) Joo, kyllä kyllä!

Kommentoi