San Francisco

Ladataan...

Hyvää tapaninpäivää, toivottavasti joulunpyhät ovat menneet rennosti. Itsellä ainakin, on ollut oikein mukavaa olla vain kotona ilman, että pitäisi tehdä yhtään mitään. Niinpä olen saanut aikaiseksi palata bloginkin pariin ja käydä San Franciscon loman kuvia läpi. Tässä siis selaamista pyhiin, tervetuloa nojatuolimatkalle! Vietimme vajaan viikon kaupungissa paluumatkalla Havaijilta. En ole koskaan aiemmin käynyt kaupungissa, joten oli korkea aika.

Transamercia Pyramid ja huomaa vieressä jännän värinen talo.

Marraskuussa oli jo joulutunnelmaa.

Olin ajatellut, että kaupungissa on vain matalia taloja, joten oli hauskaa, että ydinkeskustan pilvenpiirtäjät ja katukuva toivat niin voimakkaasti mieleen New Yorkin.

Mutkattomia ruokapaikkoja löytyy vaikka kuinka, muun muassa Little Italyn kaduilla oli ihan valinnan vaikeus. 

Kaupungissa on maailman suurin China Town, Kiinan ulkopuolelta. 

Ferry Building on vähän kuin kauppahalli, josta löytyy herkkuja ja hyviä ruokapaikkoja.

Fisherman's Wharfista löytyy tuoreimmat merenelävät.

Lounaskeitto leivästä tarjoiltuna.

Bay Bridge

Alcatraz kaupungin edustalla, siellä emme tällä reissulla ehtineet käydä.

Pier 39 on yksi päänähtävyyksissä. Sinne ovat majoittuneet kaupungin lemmikit, merileijonat.

Näkyy siellä toinenkin tuttu nähtävyys, Golden Gate.

Ranta on oikein kiva alue päiväkävelylle.

Kaupunkilomiin kuuluu aina vähän enemmän kävelemistä per päivä, love it!

Aika kurkistaa välillä hotellihuoneeseen. Kivaa San Franciscon hotellia ei ollut niin helppo löytää, mutta viimein Clift-hotelli ratkaisi pulman. Kiva designhotelli aivan keskustassa. Saimme iloksemme Studio-huoneelle upgreidauksen Deluxe Suiteen. Mikä huone! Ylimmän kerroksen päätyhuoneistosta avautui näkymät kolmeen suuntaan ja vajaa 100 neliötä takasi mukavat oltavat.



Olohuone, hotellihuoneessa...


Isompi ruokapöytä kuin kotona.


Huoneen makuuhuone oli saman kokoinen kuin hotellihuoneet yleensä.


Sokerina pohjalla vielä erillinen vaate- sekä pukeutumishuone matkalla kylpyhuoneeseen. Kerrankin sain purettua matkavaatteet hyvin.


Aamulla ensimmäinen näkymä oli tämä.


Ei varmaankaan tarvitse korostaa, että suosittelen lämpimästi tätä hotellia. Toki San Franciscon ydinkeskusta on siitä mielenkiintoinen, että siinä sijaitsee myös Tenderloin-alue, joka on vähän rauhaton. Kiertää sen vain aina, niin kaikki hyvin :) Vähän sieltä nousee kaikenlaista hiihtäjää Tiffanyn kulmillekin, mutta aika harmitonta. Erikoista vain, miten nopeasti ja rajusti tuolla vaihtuu nuo alueet.

Yhtenä illallispaikkana testissä oli The Progress, jonka maistelumenu ruksittiin listalta.

Aika suunnata ajelulle Golden Gatelle.

Kaupunki sillalta.

Toisella rannalla olevalta näköalatasanteelta aukeaa hienot näkymät merelle ja kaupunkiin.

Toisella rannalla on myös muun muassa Sausalito, joka on kaunis alue. Tuonne pääsee myös lautalla kaupungista.

Lands End -puistosta näkee sillan taas hieman eri perspektiivistä.

Ocean Beach 

Ilta-aurinko hotellihuoneesta.

Kävimme yksi ilta drinkeillä hotelli Marriott Marquisin The View -baarissa. Art Deco -henkiset pyöreät lasirakenteet näkyvät kuvassa oikealla.

Näkymä baarin ikkunapöydästä.

Ja oli huonekin ihanan tunnelmallinen iltaisin.

Amerikassa kun ollaan, niin eri aamiaisia ja brunssipaikkoja pitää aina testailla. Muun muassa Brenda's French Soul Food oli mahtava. Kannattaa mennä ajoissa, eteisen liitutaululle laitetaan nimi jonoon, sillä paikka on aina täynnä. Tässä Eggs Benedict Bulled Porkilla ja Pumpkin Pancake. Nam!

Hauska aamiais-/brunssipaikka!

Yhtenä päivänä suuntasimme muun muassa Haight-Ashburyyn, Missioniin ja Castroon.

Haight-Ashburystä löytyi vaikka kuinka vintage-liikkeitä.

Värikäs Castron alue, jossa söimme lounasta Kitchen Story -ravintolassa. Mimosaa ja herkkusalaattia.

Missionin leppoisaa tunnelmaa. Mutta tulin siihen tulokseen, että se kauniimpi puoli Missionia löytyy Dolores Parkin päädystä....

Vielä marraskuussa hyvät säät hellivät kaupunkia ja Delores Parkissa pääsi nauttimaan auringosta ja piknikeistä vielä täysillä. Koko aikana tuolla ei ollut yhtään sumuista tai pilvistä, aika hyvä tuuri kuulemma.



Kiitos San Francisco, oli ilo viimein tavata! Kaupunki on sopivan eurooppalainen ja hurjan monipuolinen. Tykkäsin, toivottavasti näemme taas pian! Kävimme myös päiväretkellä Sonoman ja Napan viinitiloilla, joista vielä erikseen tulossa tunnelmia.

Share

Kommentit

...S... (Ei varmistettu)

Mahtava kaupunki, parin visiitin kokemuksella - upeiden kuviesi myötä tekee mieli taas mennä pitkästä aikaa uudestaan!
Harmi että ehtineet Alcatraziin, meidän matkan mieleenpainuvin osuus, vankilan tour on mahtava ja palkittukin. Koimme pienen maanjäristyksenkin, aika jännää herätä sellaiseen keskellä yötä...

Mikko – Private Blend

Happy to help, suosittelen :) Joo olen kuullut paljon kehuja tuosta kierroksesta ja näkeehän saarelta kaupunginkin hienosti. Seuraavalla kerralla ehdottomasti tuonne! 

saarah
visual diary

OIIIIII, mikä ikävä tuohon maagiseen kaupunkiin!

Castron elokuvateatteri, Haight-Ashburyn vintagekaupat, nuo katunäkymät ja puistot ja brunssit joihin kuului mimosaa niin paljon kuin jaksoi juoda <3 

Oliko tuossa alun hienon vihreässä talossa se Coppolan suvun ravintola? Se ei nimittäin ollut auki silloin kun olin itse kaupungissa ja jäi harmittamaan kovasti :(

Mikko – Private Blend

Kuulostaa tutulta ja ihanalta! Castron Kitchen Story -ravintolassa oli juuri Bottomless Mimosa -kannu :) Jaa-a, saattoi muuten olla! 

Intended Mum
Matkalla Perheeksi

Mä taisin nousta San Franissa sängystä väärällä jalalla: matkalla-perheeksi/san-francisco-iso-floppi

Ja toisella kertaa murtauduttiin autoon: matkalla-perheeksi/onnea-ja-vahan-onnettomuuttakin

Mutta tämän(kin) postauksen innoittama, en ole vielä luovuttanut kaupungin suhteen.

Mikko – Private Blend

No höh, harmillisia kokemuksia... Kaupungilla tuli kyllä välillä mieleen kuvailemasi Walking Dead -tunnelma... Mutta kokonaisuutena leppoisa ja kiva kokemus. Kävelee vain reippaasti :)

Lanttuleikkuri (Ei varmistettu) http://lanttuleikkuri.wordpress.com/

Mukavia muistoja. Olen Amerikkaa paljonkin kierrellyt mutta Frisco on jäänyt aina väliin. Kerran vaihdoin konetta, siinä kaikki.
Yhden kerran, vuonna 2008 sitten korjasimme tilanteen ja aloitimme matkan juuri Friscosta. Kävimme myös mm Castron alueella, eteemme tupsahti häät. Olin silloin raskaana ja hyvin tunteikas , joten aloin itkemään onnesta kun näin tuoreen parin ja he sitten pyysivät mukaan juhliin. Kun kerroin etten voi juoda mitään, olen raskaana , alkoi toinen pariskunnasta itkemään ja huusi kaikille hän on raskaana. 2 parkuvaa ihmistä siinä iloitsee toisen onnesta.
Kaupungissa oli silloin todella kylmä, me suomalaiset emme edes huomanneet tätä, ihmettelimme miksi kaikki ostaa talvivaatteita kaupoista, kun ihan kohta on kesä. Ja Sinkkuelämää oli silloin tosi pop, Sarah Jessican uusi mallisto taisi tulla silloin, tai leffa, tai kummatkin, silloin muistan mainoksia oli ihan joka paikassa.
Mekin sitten varauduttiin kylmyyteen, ostettiin jostain kaupasta pari collagepaitaa, varmuuden vuoksi, kun moni ilmoitti lämpimiä vaatteita ei saa kaupoista vähän aikaan vuodesta.
Niissä luki Arizona, saimme ne siis hyvin edukkaasti ja myyjä nauroi ja sanoi tervetuloa Kaliforniaan.
Ikävä kyllä paidan laatu ei vastannut muuta kuin hintalappua, sitäkään ei ole enää jäljellä.
Katsoin silloin Monk kia telkkarista, Suomessa ja on aina kiva palaa sarjaan, jossa on tuttuja kulmia.

Mikko – Private Blend

Hauskoja muistoja ja tilanteita :) No joo, nyt täällä on vähän kylmä.

Kommentoi

Ladataan...