Sinusta on moneksi -äänestys

Ladataan...

Yhteistyössä Synsam

Kuten aiemmin kirjoitin, sain Synsamilta hauskan kutsun mukaan kevään Sinusta on moneksi -kampanjaan, jonka äänestys starttaa nyt.

Tarkoituksena on tuoda esiin minun kolme eri roolia silmälasien tai aurinkolasien sekä stailauksen kautta. Saimme itse siis valita kaikkiin näihin rooleihin parhaiten sopivat pokat ja koko lookin tyylin ympärille. 
Omat roolini ovat: työminä, blogiminä ja ihan Mikko vain. Tietenkin kaikki nämä ovat mukana koko ajan ja katson kaikkien näiden lasien läpi maailmaa, mutta ne ovat silti hyvin erilaisia.

Työminä

Business-tyyli on minulle aika luontainen ja käytän tätä 'uniformua' paljon. Yleensä se on kauluspaita ja suorat housut, mutta myös puvuntakki tai puku saattaa olla joskus käytössä. Pidän työtyylin pääosin asiallisena ja yksinkertaisena, jotta pukeutuminen ei vie huomiota itse asialta, eli töiltä. 
Valitsin tähän lookiin siis hillityt kehykset, jotka löytyivät Polo Ralph Laurenilta. Minulla ei ole ollut koskaan mattametalli pokia, joten pääsin samalla kokeilemaan niitä omaan tyyliin. 

Kehykset/Polo Ralph Lauren/Synsam (173 euroa), Jere-takki ja Axel-kauluspaita/Frenn, rintaneula/Lanvin, tuoksu/Dolce&Gabbana Intenso

Blogiminä

Mikko - Private Blend on taas sitten toisenlainen rooli ja sen kautta jaan ja kommunikoin tiettyjä asioita. Se antaa myös vapauden irrotella ja raamit keskittyä blogiin kuuluviin asioihin, joka ei siis tietenkään ole koko totuus. Tässä voin siis poseerata, revitellä ja myös piiloutua roolin ja lasien taakse. Pyöreä kehysmalli tuntuu nyt jotenkin parhaalta ja onneksi löysinkin WOOW-mallistosta Take Care 2 -pokat.

Kehykset/WOOW/Synsam (229 euroa), Axel-paita/Frenn, vyö/YSL, tuoksu/Bottega Veneta Pour Homme

Mikko

Kesä ja sen myötä aurinkolasit tuovat mahdollisuuden toteuttaa taas hieman eri tyyliä. Käytän itse aurinkolasien kanssa piilolinssejä, mutta voisi lempipokiin hyvin teettää myös linssit, jossa on oikea vahvuus. Joskus käytän piilolinssejä ihan myös vaihtelun vuoksi, silläkin saa taas ihan erilaista ilmettä ja lookia. Tässä siis eniten Mikkoa, kun olen lomalla näistä muista rooleista :) Aurinkolasit olivat itseasiassa ensimmäinen asustejuttu, jota aloin hankkimaan aikoinaan. Ennen laukkuja. Muistan vieläkin yhden Guccin mainoksen, jonka näin muuten Trendi-lehdessä, jossa oli hienot uudet aurinkolasit. No ne oli pakko saada ja hankin ne silloin tuosta samaisesta Erottajan Synsamista. Ne on vieläkin tallessa.

Mitä erilaisempia aurinkolaseja on siis kertynyt matkalla, mutta peilipintaisia en ole juuri käyttänyt. Näissä Ray-Banin Justin uutuuksissa oli toteutettu tuo hauskan hillitysti, joten ne tuntuivat kivan erilaisilta.

Aurinkolasit/Ray-Ban/Synsam (123 euroa), pellavapaita/Frenn, ranneke/Hermès, kello/Triwa, tuoksu/Terre d'Hermès 

Ja nyt kaipaan sinun apua. Joku meistä neljästä pääsee Synsamin mainoskasvoksi, joten käy äänestämässä. Virallinen äänestys alkaa tänään. Pääset äänestämään tästä Synsamin Facebook-sivuilla. Sinulla on myös mahdollisuus osallistua itse Sinusta on moneksi -stailauskilpailuun. Tyylikkääseen kampanjaan liittyen saat myös mistä tahansa aurinkolaisestaista 20 euron alennuksen 15.5.2015 saakka, alennuskoodilla SYNSAMSTAILAUS. 

Share

Kommentit

LTL-Anna
Loving These Looks

W A U mitä kuvia, two thumbs up!

Mikko – Private Blend

Aah, kiitos :)

Lanttuleikkuri (Ei varmistettu) https://lanttuleikkuri.wordpress.com/

Äänestetty ja nakitettu ystäväkin äänestämään.

Mikko – Private Blend

Kiitos :) Luotin sinuun.

Kommentoi

Ladataan...