Taikinaterapiaa

Ladataan...

Minulla on jo hetken tehnyt mieli leipoa pullaa ja se onkin parasta tekemistä viikonlopulle, varsinkin tällaiselle pidennetylle.

Kipinä lähti alunperin Olgan pullakirjasta, jonka sain tutustuttavaksi.

Kirjaan on koottu viiden eri perustaikinan lisäksi erilaisia reseptejä muun maussa rahka-, hillo-, suklaapullista aina pitkoihin ja kransseihin.

Gluteeniton pullataikina ja vinkit pullapitkon letittämiseen on hyvä pitää muistissa.

Kardemummaa, hiivaa... Tein taikinan ihan reippaasti täysmaitoon ja kermaan, makua pitää olla.

Edellisestä leivontakerrasta on aikaa, joten pitääkin harjoitella pullataikinan tekemistä taas hieman. Laitan helposti liikaa jauhoja, aina.

En tiedä onko tästä tavasta merkittävää hyötyä, mutta kohottaessa lämmitän mikrossa astiassa vettä ja laitan taikinakulhon liinoineen sitten aina sinne 'jälkilämpöön' kohoamaan. Ja hyvähän pullia olisi vielä maltaa kohottaa liinan alla myös pellillä.

Tällä kertaa halusin tehdä ehdottomasti voisilmäpullia.

Ja tulihan sieltä pari pellillistä lämpimäisiä, joista piti tietenkin nauttia heti kylmän maitolasin kera.

Share

Kommentit

Pinkit korkokengät Maiju (Ei varmistettu) http://www.pinkit.korkokengat.fi

Voi mä kaipaan kunnon pullaa aikaa ennen keliakiaa... Jotenkin vaan gluteenittomana ei välttämättä saa sitä sitkoa aikaiseksi... ellei sitten satu löytämään just eikä melkein sellaista jauhoa, jolla se onnistuu. Löysin kerran ja sitten sen maahantuominen lopetettiin ;)

Mikko – Private Blend

No höh, toivottavasti löytyy pian uusi yhtä hyvä! Kysyntää varmasti on.

Kommentoi

Ladataan...