Tempur-tyynytestaus

Yhteistyössä Tempur Sain testattavaksi muutaman Tempur-tyynyn. Itse merkki ja patjojen sekä tyynyjen jämäkkä ja joustava rakenne on toki ennestään tuttu, mutta oli mielenkiintoista päästä kokeilemaan tuotteita käytännössä. Tempur-materiaali mukautuu aina nukkujan mukaan. Se vaikuttaa aluksi liiankin tukevalta, mutta muotoutuu lämmön mukaan. Näin keho saa tasaisesti tukea, eikä ylimääräistä rasitusta pääse syntymään. Tuotteita kannattaa kokeilla, jos kärsii esimerkiksi selkä-, niska- tai hartiakivuista tai jäykkyydestä tai yleisesti univaikeuksista. Tuotteet sopivat hyvin myös allergikoille, sillä niissä ei ole allergeenejä ja ne on käsitelty niin, että ne eivät kerää bakteereja tai pölypunkkeja. Vain tuuletus riittää puhdistukseksi. Merkki on viime vuonna vuoden patjamerkki -maininnan voittaja. Se sai parhaat sijoitukset muun muassa nukkumisen laatu, asiakastyytyväisyys ja terveellisyys selälle -kohdissa. En muuten tiennyt, että patjamateriaalin on kehitetty alunperin NASA:n käyttöön ja Tempur on ainoa, joka saa käyttää tätä teknologiaa. En myöskään ajatellut, että yksi tuotteiden suurimmista tilaajista on terveydenhoitoala, kun esimerkiksi sairaalat ja fysikaaliset hoitolaitokset hankkivat näitä käyttöönsä.

Tässä tarkemmin testaamiani tyynyjä.

Tempurin valikoimista löytyy erikseen sopivat mallit esimerkiksi selällään, kyljellään tai vatsallaan nukkujalle. Vähän tähden muotoinen Ombracio-tyyny sopii nukkujalle, joka vaihtaa asentoa usein. Itse halusin testata tätä sen takia, että se sopii myös vatsallaan nukkujalle, eli minulle. Joskus jos herään selälläni tulee sellainen tunne, että voi ei en ole nukahtanut ollenkaan. Nukun nimittäin yleensä aina vatsallani.

Tempurin tuttu materiaali.

Toisena testattavana oli aivan uusi Breeze-tyyny. Se on aavistuksen pehmeämpi kuin muut Tempur-tyynyt ja uutuutena on Tempur Climate -materiaali, joka johtaa kosteutta ja lämpöä poispäin ihosta. Eli täydellinen esimerkiksi näin kesällä. Muoto on myös perinteisempi verrattuna tuohon Ombracioon. Minulla on siis kesäkuun ajan ollut 'tyynybaari' – olen testaillut molempia malleja ja mielenkiinnosta myös vanhoja tyynyjä. Eron huomaa kyllä. Vaikka aluksi Tempur-materiaali saattaa tuntua kiinteältä ja kovalta, kannattaa tuolla antaa aikaa. Saattaa mennä hetki, ennen kuin keho oppii ottamaan vastaan tuon tuen. Eron on huomannut varsinkin, kun olen välillä nukkunut vanhoilla perustyynyillä. Ne tuntuvat ihan hötöltä. Pidän paljon tähteä muistuttavan Ombracion muotoilusta, sen kaarista saa hyvin tukea ja se sopii kyllä täydellisesti vatsalla nukkujalle. Breeze on myös oikein hyvä, otan sen käyttöön kun kaipaan perinteisempää tyynyä. Se tuo samalla tarpeeksi tukea, mutta on silti ihana pehmeä. Seuraavaksi olisi tietenkin mielenkiintoista saada kokonaisvaltainen Tempur-elämys ja kokeilla patjaa – valikoimista löytyy toki myös sijauspatja, joka voisi olla sopiva askel kokeilla tuota patja-puolta. Onko sinulla kokemuksia tuotteista? Ei ihme, että merkin slogan on "Elämäsi parhaat unet". Nyt on myös menossa tasarahaviikot tyynyjen osalta. Koko Tempur-tyynyjen valikoiman hinnat on pyöristetty mukavasti alaspäin kampanjan kunniaksi alkaen 100 euroa. Lisäksi ekstrana saat tyynyysi sopivan tyynyliinan ilmaiseksi, kun syötät Lisää tarjouskoodi -kenttään kuponkikoodin PrivateBlend .Tarjouskoodi on voimassa 10.8.2014 saakka. Pääset hyödyntämään tarjouksia ja tutustumaan Tempur-tuotteisiin tästä (ei ad-linkki :))

Ombracio-tyyny on ollut ahkerassa käytössä.

Tyynyjen mukana tuli myös Tempur-nalle, joka on samaa materiaalia kuin muut tuotteet. Maddykin sai siis oman palansa Tempuria mukaan unille. Nimeksi tälle tuli Temppu-nalle.

Share

Kommentit

Anski (Ei varmistettu)

Millaisia tyynyliinoja noiden tyynyjen kanssa käytetään?

Mikko – Private Blend

Tempurilta löytyy tosiaan omia puuvillaisia tyynyliinoja, jokaiseen eri tyynymalliin omansa. Tyynyliina näkyy tuossa ensimmäisessä kuvassa. Tarkemmin löydät noita täältä.
Kun esim. tuo Ombracio on niin eri mallinen.
Mutta tuo Breeze menee myös ihan tavalliseenkin tyynyliinaan. Käytin siinä itse juuri uutta Kenzon tyynyliinaa.

Suviv (Ei varmistettu)

Olen ollut jo aikaisemmin aiheen tiimoilta yhteydessä Tempuriin ja meillä oli juuri Iskusta Cloud petari testissä pari päivää (vaikka normaalisti Cloudia ei saa testiin, loistavaa asiakaspalvelua Iskussa). Valitettavasti sekään ei ole osoittautunut itselleni hyväksi ratkaisuksi. Etsintä siis jatkuu

Maria - Petite Living (Ei varmistettu) http://petitelivingmaria.blogspot.fi/

Meidän taloudessa ainakin yksi karvainen kaveri tykkäisi tuosta jäkimmäisestä tyynystä... Truffle nauttii vähän turhankin paljon tempurpatjasta, joten voin vaan kuvitella minkälainen tyynyvaltaus tapahtuisi jos tuollainen meillä olisi :D Tempurit ovat kyllä aivan mielettömän hyviä! Kaipaan Lontoossa asuessani joka yö omaa suomikodin sänkyä joka tuntuu ihan siltä kuin pilvellä kellisi ;)

Mikko – Private Blend

Mahtavaa, koirat löytävät kyllä aina ne parhaat paikat :) Ja tuo materiaali tuntuu varmaan koiristakin mukavalta sen hengittävyyden takia – ei ala ahdistamaan.
Tuollaista patjaa olisi kyllä mielenkiintoista päästä kokeilemaan, vaikuttaa jo tyynyjen puolesta niin hyvältä!

Mikko – Private Blend

Ok, no höh. Toivottavasti sopiva ratkaisu löytyy!

Suviv (Ei varmistettu) http://www.rantapallo.fi/travelpassion

Hienoa, kun olet saanut mahdollisuuden testata tyynyjä, kun yleensä se ei ole mahdollista. Olen pohtinut Tempurin Cloud tyynyn ostamista jo hetken (omistan ennestään kaksi Tempurin tyynyä ja patjan, jotka eivät minulle jostain syystä sovi). Cloud tuntui liikkeessä hyvältä eli ehkä nappaan sen vielä tämän ekstratarjouksen turvin kotiin. Mutta jos ostaa Tempurin patjan, niin suosittelen ensin kotitestiä. Minusta patja tuntui hyvältä liikkeessä, mutta ei sitten ole sopinut selälleni (kaksi vuotta kärsimystä takana ja nyt yritys löytää uusi ja sopiva). Miehelle patja taas sopii eli kärsimys on koskenut vain minua. Ei otettu patjaa aikanaan kotitestiin, joka olisi voinut estää kalliin virheostoksen. Testituntuma on erilainen kuin sitten se koko yön nukkuminen.

Mikko – Private Blend

Nukun vatsallaan, joten tuo Ombracio on oma suosikkini. En nyt muista, mikä luokka omani on, kannattaa testata vielä.

Mikko – Private Blend

Kiitos kommentista ja kokemuksesta! Ja harmillista, että patja ei ole toiminut sinulla niin hyvin. Tuo kotitestaus on kyllä hyvä vaihtoehto ja lähtisin sillä itsekin liikkeelle. On tosiaan ihan eri asia nukkua pidempi jakso patjalla kuin lyhyt testaus liikkeessä.

Eikö Tempur-asiantuntija osaisi auttaa teitä löytämään sinullekin sopivan vaihtoehdon? Laitan yhteyshenkilölleni viestiä, niin hänkin voisi auttaa teitä. Toivottavasti löytyy hyvä ratkaisu :)

Ja ihania kuvia ja tunnelmia sinulla Etelä-Ranskasta!

Anne (Ei varmistettu)

Hei,
Mietin juuri noiden kahden tyynyn välillä kumpi olisi parempi. Kummasta itse tykkäät enemmän?
Entä tuo breeze, siitä on 3 eri kovuusluokkaa. Mikä näistä olisi paras?

Kommentoi