Ladataan...

Yksi mielenkiintoinen ja erilainen osa lomaa oli, kun lähdimme Kapkaupungista noin parin tunnin ajomatkan päässä olevalle Aquila Safarille katsomaan Afrikan legendaarisimpia elämiä, Big Fivea: norsua, leijonaa, leopardia, sarvikuonoa ja afrikanpuhvelia.
Tässä osassa Etelä-Afrikkaa ne eivät sentään elä ihan luonnovaraisina vaan niitä löytyy safareilta/luonnosuojelualueilta. Krugerin kansallispuisto Johannesburgin yläpuolella on lähin paikka, jossa näitä eläimiä voisi nähdä vielä paremmin omassa luonnollisessa elinympäristössään.

Yksityiselle safarille johti erittäin selkeä ja suora tie, joka kulki laaksojen pohjalla ja vuorten halki. Loppumatkasta kiivettiin taas rinteitä ja tiellä sai vähän varoa apinoita. Tässä kuvia matkalta.

Meillä sattui olemaan heti komea vastaanotto

Alueella pystyi myös yöpymään ja nauttimaan olosta muutenkin muun muassa terassilla.

Ennen ensimmäistä safarikierrosta nautittiin lounasta. Ruokasalista tulee vähän mieleen Jurassic Parkin kulissit...

Jäimme yöksi majaan

Myös Anja, Nokolas ja Aapo pääsivät mukaan luonnollisempaan elinympäristöön.

Aika lähteä liikenteeseen. Eläimille on aidattu monta laaksoa, joihin niitä lähdettiin katsomaan auton kyydissä.

Tuolla saarekkeella näkyy virtahepo

 

Ja sitten ensimmäinen bongattu, norsu

Söpöä

Ja syötettään välillä toista

Hyppyantilooppeja

Yhden laakson keskeltä löytyi syöttöpaikka, jossa seeprat, erilaiset antiloopit ja strutsit laidunsivat.

Voi pikkuseepraa

Nousimme yhdelle rinteelle pitämään pientä taukoa ja ihailemaan maisemia.

Sitten oli aika siirtyä leijona-alueelle, laaksoon joka oli aidattu – jotta se pikkuseeprakin saisi vain olla...

Pesuhetki

Hyvä ilme :)

Paluumatkalla myös sarvikuonot olivat saapuneet näkyville.

 

Lähdetkö vai annanko vauhtia?

No ei sentään, eivät olleet onneksi suippohuulisarvikuonoja, jotka ovat huomattavasti vaarallisempia ja tulevat päälle.

Iltaruskossa eläimet vaelsivat alueiltaan tälle kokoontumispaikalle.

Valkohäntägnuu

Hipot olivat vähän taistelleet reviiristä ja tämä nuorukainen oli ajettu lammelta pois.

Afrikanpuhveli näyttää harmittomalta, mutta saa yllättävän paljon tuhoa aikaiseksi. Tämä kaveri ei sivuuttanut meitä niin vaan, sillä se lähti ihan kiihdyttämään autoa kohti ja sen perään.

Talolla odotti avatut vuoteet. Suuntasimme kuitenkin vielä iltapalalle ennen nukkumaanmenoa.

Aikaisin aamulla lähti vielä toinen kierros. Ja vastaan tulikin heti uusia tuttuja, kirahvit – ne olivatkin pysytelleet piilossa edellisenä päivänä.

Tuo muistutti kyllä jo aika paljon jotakin dinosaurusta liikkeissään ja olemuksessaan.

Aamiaisaika

Safarilla oli vielä erikseen alueet kissaeläimille, kuten maailman nopeimmalle gepardille. Laji on lähes sukupuutossa, joten niitä vaalitaan erityisesti. Tälläkin safarilla toimii suojelukeskus, jonne niitä otetaan turvaan.

Ja sokerina pohjalla, viimeinen viisikosta: leopardi.

Ennen kuin suuntasimme Stellenboschiin, tulivat kaverukset vielä näyttäytymään ja kisailemaan.

Oli kyllä kiva pysähdys ja elämys! Vielä olisi kiva käydä jossakin luonnonpuistossa, missä eläimet saavat olla vielä vapaammin ja niitä voi nähdä laumoittain. Toki tällainen safari on jo ihan eri asia kuin eläinpuisto ja etuna on kuitenkin se, että on helpompi nähdä kaikki viisi suurinta  – luonnonpuistossa sille ei ole takuita.

Huomasin vasta myöhemmin, että randin seteleihin on painettu Nelson Mandelan lisäksi Big Fiven kuvat.

Share

Ladataan...

Kooste Etelä-Afrikan matkan tuliaisista. Koska ostolakko on edelleen päällä laukkujen ja asusteiden osalta, ei Victoria & Alfred Waterfrontista tosiaan lähtenyt mukaan mitään sellaista, siksi sana 'tuliainen' on osuvampi.

Kapkaupungin torilta halusin muistoksi muutaman puisen koristeen.

The Old Biscuit Mill -alueen markkinoilta löytyi hurmaavia tossuja taaperoille lahjavarastoon. Pidän kyllä ehkä itse muistona nuo pinkit, koska ne muistuttavat ihan Fendin Bag Bug -maskotteja ja väri on niin hieno.

Yksi ainoista hankinnoista itselle oli nämä karvatossut.

Kotiin ostin rooibosta, oliiviöljyä yhdeltä oliivitilalta ja erikoista cascaraa, joka on tehty kahvihedelmän kuoresta. Tästä tehdään muun muassa Red Cappuccinoa, jonka maku on vähän kuin rooiboksen. Viiniä ei nyt viitsinyt raahata niin paljon, mutta piti sitä muutama pullo ostaa muistoksi – varsinkin lempitilalta. Huomasin ilokseni, että joitakin Lanzerac-tilan viinejä löytyy suoraan hyllystä myös lähi-Alkosta.

Paikallista kosmetiikka on myös mielenkiintoista kokeilla.

Oli ihan pakko ostaa tuoksumuistoksi Tom Fordin Sahara Noir – täydellisen mausteinen ja tumma.

Share

Ladataan...

Vielä hetkeksi takaisin lomatunnelmiin – ainakin pääsin niihin taas heti, kun kävin näitä viimeisiä kuvia läpi! Tässä Kapkaupungin shoppailuvinkkejä ja enemmän kuvia keskustasta sekä yksi parhaista ravintoloista, missä olen ikinä ollut.

Löysin vielä hauskoja fiiliskuvia menomatkalta. Voi tuota tunnelmaa ja odotusta, mikä näitä räpsiessä oli!

Siellä se näkyy, Afrikka

Aapokin selvisi hyvin pitkästä lennosta. Vaihdoimme Lontoossa konetta, josta oli noin 11,5 tunnin lento perille. Ei nyt niin paha kuin voisi luulla.

Tässä tunnelmia Kapkaupungin keskustasta

The Old Biscuit Mill -alueelta löytyi hurmaavat markkinat

Sisäpihalla ihmiset nauttivat rennosta menosta sekä ruokamarkkinoiden herkuista

Tuolta löytyi myös paljon paikallisia tuotteita

Research Unit -merkin laukkuja

Ruokamarkkinoilta sai tuoreita vihanneksia, hedelmiä ja kukkia

Perältä sijaitsi myös iso halli täynnä ruokakojuja, joista sai ostettua eri herkkuja, joita saattoi jäädä syömään pitkien pöytien ääreen.

Woodheads-liikkeestä löytyi erilaisia kenkiä ja laukkuja

Sekä loputon määrä taljoja ja nahkaa – liha on hyvin voimakkaassa asemassa ravintona, joten se selittää ehkä runsasta tarjontaa myös erilaisissa nahkatuotteissa...

Kävimme myös District Six -museossa

Kun valkoinen valloittaja pääsi irti alueella 70-luvulla (!), siirrettiin yli 60 000 alkuperäisasukasta väkisin pois keskusta-alueen kodeistaan, jotka revittiin alas. Museo muistuttaa tästä ihmisen älynväläyksestä...

Vanhoihin korttelikarttoihin on voinut kirjoittaa, missä oma suku on aikoinaan asunut...

Ja elänyt sitä ihan tavallista arkea...

Oi voi ihmistä...

Tuolloin eteläafrikkalaiset siirrettiin asumaan kaupunkien reunoille townshippeihin, joissa valitettavan moni paikallinen asuu edelleenkin... Isoimmissa Kapkaupungin hökkelikylissä saattaa asua yli 300 000 ihmistä, Johannesburgissa yli miljoona. Tästä todellisuudesta olisi syytä saada enemmänkin materiaalia tänne blogiin... Ja nämä olosuhteet ovat varmasti vielä 'kauniit' verrattuna muualle Afrikkaan. Noh, tämä ei ole oikea paikka aloittaa keskustelua niistä kaikista epäkohdista, joita tuolta saati kehitysmaista löytyy. Tai olosuhteista joissa yli 1,5 miljardia ihmistä elää (ja tuolloin ollaan vasta nipin napin köyhyysrajan yläpuolella), kun me 'seisomme heidän päällään'. Ei pidä ottaa mitään itsestäänselvänä tai unohtaa todellisuutta kuplamme ulkopuolella.

Lentokentän vieressä sijaitsee muun muassa Guguletu ja Nyanga nimiset townshipit

Se keskusta-alue nykyään...

Puhuttelevan museovierailun jälkeen oli aika hengähtää, joten menimme syömään etiopialaiseen ravintolaan

Jaettavan annoksen lisukkeet kipattiin jättiletulle, jonka avulla sitten syötiin herkkuja käsin.

Sharing is caring

Kävimme myös torilla, jossa myydään paikallisia tuotteita ja käsitöitä. Muista tinkiä, se kuuluu asiaan.

Koruja, kulhoja, puueläimiä ja naamioita

Sam, South African Market myy taas modernia afrikkalaista designia

Vaatteita sekä laukkuja

Asusteita

Sekä sisustusjuttuja

Merchants on Long on myös hauska designkauppa, jonka valikoimista löytyy muun muassa laukkuja.

Victoria & Alfred Waterfront -ostoskeskuksesta löytyy kaikkea ja vähän enemmän

Huomaa, Tiger of Sweden...

Kauppakeskus oli aika täynnä eurooppalaisia liikkeitä sekä brändejä ja löytyi sieltä jotain muutakin tuttua.

Suuntasimme yksi ilta The Roundhouse -ravintolaan, jota ystävä suositteli, eikä suotta!

Aivan täydellinen paikka! Ehkä yksi parhaista ravintoloista, jossa olen koskaan ollut. Ruoka oli mielettömän hyvää ja laittettu upeasti esille. Täällä totesin myös ensimmäisen kerran, että viinillä voi olla merkitystä ruoka-annoksen kokonaisuuteen ja viimeistelyyn. Täällä sekin seikka oli nimittäin viety aivan uudelle tasolle. Ja mikä palvelu – se toimi kellontarkasti. Ei riittänyt, että tuoli tultiin siirtämään, kun nousi käymään vessassa, vaan sinne ohjattiin melkein kädestä ja jos joku kävi tupakalla (hyi), tultiin savuke sytyttämään terassille.

Muutama makupala seitsemän ruokalajin menusta

WAU, mikä elämys ja paikka!

Hehkutinkin aiemmin, että jo itsessään talo teki loman

Aamiaisella oli ihana nauttia läheisestä hedelmätarhasta haettuja hedelmiä ja mehuja

Lukea kirjaa tai lehtiä

Olla uima-altaalla

Nauttia ehkä lasi valkoviiniä tai Amarulaa, 'parempaa kuin Baileys'. Huomaa myös vieressä paikallinen herkku, kuivattu liha.

Tai grillata ja nauttia lämpimästä illasta terassilla

Saisiko olla strutsimakkaraa?

Reissu meni aika moneen postaukseen, mutta kokemuksia ja jaettavaa on vain niin paljon! Vielä tulossa sokerina pohjalla, safari.

Share

Pages