Ladataan...
projektiaurinko

Päätin Anna Vihervaaran todella hyvästä postauksesta 15 tapaa olla hyvä itselleen sekä sen kommenteista inspiroituneena kirjoittaa yksinäisyydestä ja ystävien löytämisestä. Uskon itsekin, että onnellisuus kumpuaa paljolti niistä ihmisistä, joita keräämme ympärillemme. Oikeat ihmiset saavat sinut hymyilemään sekä tuntemaan itsesi hyväksi ja merkitykselliseksi, mutta huonoista suhteista ei jää muuta kuin paha maku suuhun. Parhaimmillaan ystävyyssuhteessa jaetaan molemmin puolin niin murheet kuin pienimmätkin onnen ainekset. Taakka kevenee ja elämä maistuu yhä mahtavammalta.

Mutta entä jos niitä oikeita ihmisiä ei löydy?

Tiedän ihmisiä, jotka ovat kärsineet yksinäisyydestä ja jätetty ulkopuolelle. Olen myös itse kokenut joukkoon kuulumattomuutta ja ulkopuolisuutta. Ystävät, vaikka niitä olisikin kuinka monta, eivät automaattisesti poista yksinäisyyttä, jos ja kun kyseessä ei olekaan ne oikeat ihmiset, joiden pitäisi tuoda elämääsi positiivisuutta, itseluottamusta ja hyviä hetkiä. Tuskin on tavatonta, että ihmisten ja elämäntilanteiden jatkuvan muutoksen keskellä joudumme kaikki jossain vaiheessa miettimään ystävyyssuhteitamme uudelleen ja ihan etsimällä etsimään uusia kavereita.

Ehkä ensimmäistä kertaa kriiseilin kaverisuhteitani muuttaessani ala-asteella toiselle paikkakunnalle. Aluksi kaikki luokkakaverit tuntuivat vihaavan minua, mutta lopulta sainkin mahtavan kaveriporukan ja ihania muistoja. No, ala-asteella kaikki olikin vielä vähän dramaattisempaa. Lukion jälkeen halusin itse vaihtaa maisemaa toiselle puolelle Suomea. Odotin itsenäisen elämän ja yliopistorientojen tuovan mukanaan paljon uusia ystäviä ja mahtavia asioita. Yllättäen kaikki ei mennetkään ihan suunnitelmien mukaan, ja lopulta palasin kotipaikkaani takaisin. Silloin myös ymmärsin, miten tärkeää on olla lähellä ainakin yhtä tärkeää ihmistä.

Oma ratkaisuni yksinäisyyteen oli lopulta elämänmuutos. Muutin takaisin sinne, missä tiesin minulla jo olevan perhe ja monta rakasta ystävää. En kuitenkaan ensisijaisesti suosittele kaikille palaamaan juurilleen vanhoihin piireihin vaan useimmiten jopa päinvastoin. En itsekään ole lakannut pitämästä silmiä auki uusien ystävien toivossa. Sen sijaan olen vaihtamassa alaa ja aloittamassa pitkään haaveilemaani harrastusta uudelleen, joten ehkä löydän niistä uusia upeita tuttavuuksista. Uskon, että meille kaikille on olemassa monta sielunsiskoa ja -veljeä, niin kuin kumppaneitakin, mutta niiden löytäminen voi vaatia jonkin verran työtä ja muutoksia. Siksi jaan alla vielä omat vinkkini ystävien metsästykseen.

Tee asioita, joita rakastat.

Valitse harrastuksia, joista saat voimaa ja iloa. Opiskele, mitä haluat ja hae innostaviin työpaikkoihin. Kun liikut niissä paikoissa, joissa viihdyt ja teet asioita, joista tykkäät, ajaudut itsestään samanhenkisten ihmisten ympäröimiksi. Sitä paitsi oma hyvinvointi välittyy muille, ja ainakin itse haluaisin tutustua just siihen työpaikan tyyppiin, josta huokuu ilo ja innostus omaan tekemiseen.

Ole rohkea.

Vaihda maisemaa, jos nykyinen ei tee sinua onnelliseksi. Hae sitä mahdottomaltakin tuntuvaa työpaikkaa, vaikka vähän läpällä, ja uskalla seurata unelmiasi. Mikäli olet halunnut matkustaa, kerää määrätietoisesti rahaa ja lähde matkaan. Yövy hostelleissa ja hengaile yleisissä tiloissa. Jos rahaa ei ole, aloita vaikka vapaaehtoistyö. Se piristää sekä itseä että muita. Vapaaehtoistyötä on niiiin monenlaista! Ja ohessa voit tavata paljon uusia ihmisiä.

Koita keksiä jotain sanottavaa muille, olitpa sitten ulkomailla hostelleissa tai kotimaassa kuntosalilla. Kerran tutustuin sattumalta ihanaan persoonaan junassa, kun juttu luisti junanraiteiden mietinnästä lopulta elämästä avautumiseen ja kaikenlaiseen vitsailuun. Enkä minä todellakaan yleensä ala keskustelemaan junassa tuntemattomien kanssa. Vaikka ei enää juurikaan olla tekemisissä, sain hänestä paljon iloa yksinäisiin viikonloppuihin opiskelukaupungissani. Olen myös saanut ystävän ottamalla facebookin kautta yhteyttä bileissä mukavalta vaikuttaneeseen tyttöön. Vaikka aluksi tuntui tyhmältä kysyä tapaamista tuntemattomalta, olemme nähneet sen jälkeen monet kerrat ja hän jopa kertoi miettineensä yhteydenottoa itsekin. Älä mieti, vaan kokeile tehdä.

 

"Useimmat valintamme eivät sido meitä loppuiäksi, sen sijaan aina on se mahdollisuus, että ne tekevät meidät lopulta vähän onnellisimmiksi."

 

Ole kärsivällinen.

Joskus ystävien löytäminen vaatii enemmän tai vähemmän panostusta. Minä aloitin lukion tuntematta sieltä ketään. Löysin jo alussa mukavia ihmisiä, joiden kanssa hengailla, mutta meni vuosi ennen kuin tutustuin todella niihin ihmisiin, jotka lasken edelleen tärkeimpiin ystäviini. Älä heti luovuta, jos et löydä juttuseuraa uudesta harrastuksesta, mutta älä myöskään piiskaa itseäsi loputtomiin, jos jutut vaan eivät natsaa.

 

Ja muista, ettei yksinäisyys ole noloa, sillä kuka tahansa voi joskus joutua samaan tilanteeseen. Minulla ainakin kesti aikaa myöntää sosiaaliselle minälleni, että paska olo johtui yksinäisyydestä. Ympärillä oli kyllä paljon mahtavia persoonia, mutta ei yhtään niitä, joiden kanssa jakaa asioita ja tuntea itsensä riittäväksi. 

Onneksi myös apua on saatavilla. Punainen risti muun muassa järjestää monilla paikkakunnilla ystävätoimintaa, jonka tavoitteena on tarjota ystäviä eri-ikäisille ihmisille. Toimintaan voi päästä mukaan ilmoittautumalla joko ystäväntarvitsijaksi tai vapaaehtoiseksi ystäväksi. Vapaaehtoisena toimimiselle on vaatimuksena täysi-ikäisyys ja ystävätoiminnan kurssin suorittaminen, mutta esimerkiksi Oulussa pidetään ilmaisia nuorten kursseja, jotka on jo päivässä tai kahdessa suoritettu. Oulussa vapaaehtoinen voi toimia ystävänä 15-29-vuotiaalle nuorelle, yli kolmekymppiselle aikuiselle tai maahanmuuttajalle. Ystävänhakijaksi voi ilmoittautua kuka vain!

Itse aloitin toiminnassa vuosi sitten käymällä kurssin ja ilmoittamalla haluavani maahanmuuttajaystävän. Minut välitettiin nuorelle turvapaikanhakijalle, jonka kanssa olen edelleen tekemisissä. Tulevaa ystävää aina ehdotetaan sekä hakijalle että vapaaehtoiselle ennen välitystä, ja samanhenkiset ihmiset pyritään tietysti mätsäämään yhteen. Mielestäni toiminta pohjautuu lähinnä molemminpuoliseen haluun löytää uusia ystäviä, eikä niinkään vapaaehtois"työhön". Nykyään olen toiminnassa mukana vapaaehtoisena koordinaattorina eli välittämässä toisilleen sopivia sielunsiskoksia ja -veljeksiä toisilleen. Suosittelen kaikille.

Vaihtoehtoisesti käy vaikka tsekkaamassa Tyttöjen talo, jos sellainen paikkakunnaltasi löytyy. Tai lataa puhelimeesi Momzie, äitikavereiden tinderi, josta ystäväni vastikään puhui. Kokemusta ei ole, kuten ei lapsiakaan, mutta miettikää nyt miten mahtava keino tuo ois löytää vertaistukiseuraa muilta mammoilta! Henkilökohtainen mielipiteeni onkin, että me kaikki tarvittais oma ystävänhakusovellus.

Share

Ladataan...
projektiaurinko

Vuosi on kulunut siitä, kun aloitin projektiaurinkoni ja päätin tehdä elämässäni muutoksia, jotka tekisivät minut vähän onnellisemmaksi.

Paljon on tapahtunutkin. Vietin monta iltaa vastaanottokeskuksessa ja sitä kautta löysin uuden unelma-ammattini. Panostin kaikista tärkeimpiin ja nautin taas illalliskutsujen hostaamisesta. Olin onnellinen uudesta kummipojasta, vanhoista ystävistä, mielenkiintoisista kursseista ja kesätapahtumista. Sain uusia ystäviä. Tein paljon töitä päästäkseni nyt toteuttamaan unelmiani ulkomailla.

Viimeiset 6 kuukautta olen asunut pääasiassa Thaimaassa tai milloin missäkin, ja vielä reilu kuukaden minut voi bongata ympäri Kaakkois-Aasiaa (matkakertomus tarkempana http://jossainkaukanakotona.blogspot.com). Tämä jos mikä on opettanut arvostamaan erilaisia asioita myös kotona. Epäilemättä Suomeen palaaminen tuo mukanaan haikeuden takaisin aurinkoon ja ikävän arkisuuden, kun kaikki ei olekaan aina uutta ja ihmeellistä. Toisaalta kotiinpaluu pitää sisällään niin monia uusia unelmia ja tavoitteita, joiden toteutumista jo malttamattomana odotan. Matka on kuin onkin tarjonnut vastauksia joihinkin niihin kysymyksiin, joita lähdin alkujaan etsimään. Mitä elämältäni haluan?

 

Oma koti

En enää muista miltä pehmeä sänky ja hyvä tyyny tuntuvat. Bangkok kotiin oli aina hyvä palata viikonloppureissujen jälkeen, mutta kaipaan silti täysinäistä vaatekaappia, viihtyisää sisustusta, omaa keittiötä ja jopa oikeita siivousvälineitä haha. Ja tietysti eniten kissaani, joka odottaa aina ovella vastassa(luulee välillä olevansa koira). Toivon kovasti, että löydetään Suomessa meille kolmelle kiva edullinen koti, jota pääsee sisustamaan. Ensimmäisenä ostoslistalla hyvä sänky.

 

Harrastukset

Elämä täällä rajoittuu matkustelun ympärille, joten harrastukset ovat jääneet kokonaan (jos säännöllistä altaalla makoilua ei lasketa). Minulla on jo sata uutta harrastusideaa. Haluaisin vihdoin oppia soittamaan ukulelea. Jatkaa tanssiharrastusta. Suorittaa vanhoja projekteja loppuun. Keksiä uusia. Kokeilla meditoimista. Jaksaa juosta pitempään. Nauttia taas vapaaehtoistöistä... Tämän vuoden tavoitteena on toteuttaa ainakin yksi. 

 

Opiskelu

Keväällä odottaa yhteishaku ja pääsykokeet. Olen niin innoissani alasta, että voisin aloittaa opinnot jo vaikka tällä sekunnilla.

 

Nämä kaikki yhdistettynä suomalaiseen ruokaan (ei enää riisiä, kiitos!), läheisten jälleennäkemiseen, liikkumisen helppouteen ja saunaan (joitakin mainitakseni) ei tee Suomeen palaamisesta yhtään hassumpaa.

Sitä ennen aion kuitenkin nauttia täysillä tästä lämmöstä ja juurikin niistä uusista ja ihmeellisistä kokemuksista!

Share

Ladataan...
projektiaurinko

 

Innostuin viikonloppuna kirjautumaan Pinterestiin ja kokoamaan omia tavoitteitani kuvien avulla. Lopulta päädyin selailemaan vanhoja kuvakansioitani ja ajattelin, että näitähän voisi tehdä itsekin. Tässä näette nyt lähinnä yleisiä elämänohjeita, jotka kuitenkin sopivat tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni täydellisesti. Viimeisin ehkä tärkeimpänä. Konkreettisemmista unelmistani enemmän jatkossa. Ensi viikolla pääsen nimittäin yliviivamaan ensimmäisen toiveeni listalta!

Share

Pages