Ladataan...

Olen jo oikeastaan lähtenyt. En vain muistanut kertoa sitä.

Olen sellainen, että annan epämiellyttävien juttujen kasaantua, kunnes räjähdän.

Mutta tässä ei ole kyse siitä. On monta uudistusta, jotka tuntuvat vierailta - ei kenenkään tekstejä saa katkoa mainoksilla, hei kamoon! Vähitellen omat käyntikerrat ovat vähenneet, kirjoituspaineet purkautuvat toisaalla. Helppoa olisi jäädä. Tämä on kai sitä luonnollista poistumaa. 

 

Nämä heipat tulevat nyt samaan saumaan kuin muutamat muutkin. On opeteltava luopumaan sipseistä ja stressistä, että verenpaine laskee. On laitettava tossua toisen eteen ja valittava. Ihan kaikkea ei voi saada. Eikä tarvitsekaan.

Vanhat tekstit jäävät toistaiseksi tänne. Jonakin päivänä ne katoavat, luultavasti ilman varoitusta.

Kiitos, että olet lukenut ja myötäelänyt. Tällä blogilla on ollut monta elämää ja vaihetta, mutta ennen kaikkea olen halunnut kirjoittaa hetken lauluja suoraan blogin tekstikenttään tunnekuohun vallassa tai kyllästymisen jäytäessä rintaa. Olen halunnut nojata ylpeästi herkkänä, rasittavana, pikkumaisena ja rohkean arkana tietokoneruutua vasten. Olla pieni palsta epätäydellisyyttä lifestylen täydellisyyteen nojaavassa maailmassa. 

Joten heippa nyt ja törmäillään!

 

 

(Ps. ARGH nuo tekstin katkaisevat mainokset. RIENAUSTA.)

(Ps. Suosittelen Kolkkokollektiivia Instagramissa ja elämässä!)

Ladataan...

Ladataan...

Hei

taas

nyt,

pitkästä aikaa

vaikka vasta tavattiin

 

en tiedä miten osaisin kertoa

 

haluaisin vain kysyä, mitä kuuluu

haluaisin vain kysyä, mitä kuuluu

 

ja ehkä voitaisiin joskus vielä tavata

ja ehkä voitasiin joskus tavata

 

ilman sen kummempaa agendaa tai syytä

 

koska olen väsynyt odottamaan sattumaa

 

joka tulee ja ei tule

 

Ladataan...

Pages