Arki

Ladataan...

Tiedän arjen palanneen, kun elämänpauhu herättää aamuyöllä neljän aikoihin (yleensä aika tarkalleen kymmentä vaille neljä riippumatta, onko illalla vilkaissut viimeisen kerran kelloa puoli kymmeneltä, puoliltaöin vai mestarin lailla puoli kahdelta).

Ja silloin neljän aikaan aamuyöstä ei tapahdu kummempaa. Lasken, että kaikki raajat on tallella, kokeilen, että pää yhä kiinni muussa ruumiissa ja kuuntelen vähän aikaa talon ääniä ja viitteitä vältetystä maailmanlopusta. Pelastuimme taas. Onnekasta.

Aamulla pihamaalla lapset juoksevat joukolla syliin. Tiedän, ettei näitä päiviä ole jäljellä ehkä kovin monta. Pian he huomaavat, etteivät muut lapset tee niin, pian heille tämä on ihan tavallista arkea.

Kaikki he näyttivät hyvinvoivilta ja kaikille kuului kollektiivisesti hyvää.

 

Jossakin koulun yläkäytävällä huomaan, että minusta kaikki suomalaiset lapset näyttävät samanlaisilta, kun luokkien ovet avautuvat yksi kerrallaan kuin padot. Myös ne omat.

 

 

 

Share
Ladataan...

Kommentoi

Ladataan...