Ensilumi

Jos lauantaina talvirenkaat tuntuivat hätävarjelun liioittelulta,

tiistaiaamuna talvi tuli kysymättä.

 

Kuljin silmät vielä täynnä harmaita unia kylpyhuoneeseen,

seinät peittivät ulkoa kuultavan uuden valon.

Ja kun hiukset märkinä selässä valuvina 

kapaloin itseni pyyhkeeseen ja astuin valoon,

näin mitä taivas tiputtaa pihapiirin katoille

ja haravoimattomille tammenlehdille.

 

Se oli kuin laulu toisesta maailmasta,

oli sujautettava talvisaappaat jalkaan ja juostava sekaan.

Suihkusta lämmin iho höyrysi ja paljaille olkapäille suli raskaita hiutaleita,

jos nauroin ääneen, se hukkui uuteen hiljaisuuteen.

 

Saappaat lonksuivat, kun kävelin rantaan:  

lammen hyhmäiselle pinnalle kasautui valkoinen kalvo.

Seisoin ja kuuntelin ensimmäiset vilunväristykset.

 

Lumisade ei loppunut. 

Ei muuttunut rännäksi, ei vesitihkuksi.

 

Kaksitoista tuntia myöhemmin juoksen kiljuen saunasta kevyeseen lumipeitteeseen.

Lumienkelit siivet uppoavat vielä nurmikkoon saakka,

silti minusta tuntuu, että meitä on nyt tässä siunattu.

Pelottavat, raskaat, pimeät marraskuun päivät saattaa tänä talvena jäädä kokematta,

valoisa, luminen talvi,

tule ja jää.

 

 

 

 

Share

Kommentoi