Etiäisiä

Ladataan...

Eilen sanoin ystävälle: minulla on kumma tunne siitä, että asiat tulevat muuttumaan.

Ja kaikki kovertui uudeksi äkimmin kuin arvasinkaan.

Muistathan: älä ammu viestintuojaa. Minä melkein suutelin. Jos emme olisi olleet työvaatteissa, jos hänen sormiensa välissä ei olisi palanut laiska savuke. Jos olisi satanut vähän enemmän ja vesi olisi peittänyt meidät katseilta, olisin suudellut. Hän kantoi uutisensa minulle kuin samettiin käärityn rubiinin. Kuin hän olisi pitänyt sitä taskunsa pohjalla kuittien ja klemmarien joukossa odottaen sumuista iltapäivää. Kuin olisin paljastunut itse hioutuneena, kevyempänä. Mutta oli oltava muiden edessä vähän vaitonainen.

Hänen sanansa hajosivat lempeinä ilmaan savun mukana ja minun oli vaikea olla aloillani. Seisoin hänen vieressään ja halusin loikata jostakin korkealta. Heti.

 

Alut ovat loppuja ovat alkuja. Olenhan muistanut kertoa jo sen?

Että kun jokin loppuu, jokin on tiivistynyt tarpeeksi ja kivi tipahtaa koneestasi, on aika siirtyä toiseen. (Kunnes ehkä joskus ei enää tarvitse loikata.)

Iltapäivällä puhelimeen kilahtaa viesti.

Vastaus yllättävään vapauteen.

Share
Ladataan...

Kommentoi

Ladataan...