Everyone is ready

Ladataan...

Everyone is ready

Yes

Oletko surullinen?

I hope I die

Oikeasti?

Joo (itkevä hymiö)

(minun sanojani, tympeitä, pintaa läpäisemättömiä sanoja)

En halua mennä takaisin 

Jos menen takaisin --- tapan itseni

(meidän sanojamme, lohduttomia, vaativia, anelevia, loppuvat kysymykseen itsemurhan välttämisestä)

Please.

En tiedä

 

Istun lapsuuden kodin sohvalla kännykkä kädessä. On ensimmäinen hellepäivä, ensimmäinen, raskas, kypsä ja täysi. Äiti pelaa Uunoa naapurin pojan kanssa. Olen leiponut töiden jälkeen kaksi isoa vatia piirakoita juhliin. Naapurin pienimies komentaa minua kahdella kielellä, mutta pyörittelee lopulta sopuisasti piirakkataikinasta palloja, jotka sisko kaulitsee pohjiksi. Minä täytän ja rypytän. 

Nauran, olen iloinen. Makaan nurmikolla koirat kainalossa.

Käyn keskustelua, enkä tiedä kumpi on enemmän totta.

Ajattelen isääni pienenä poikana ja pientä naapurin poikaa, jonka isä murskaa nyt tammessa. Ei minuakaan armahdettu. Ei yhtään. Kun pelattiin säästöä. Ei päässyt edes alkuun. 

Kuka murskasi. Ukki ja se ja se. Ne oli melkein ammattilaisia.

 

Minusta tuli erilainen. Ehkä armahdettiin? Annettiin voittaa, että pääsin edes alkuun? Ukki opetti pelaamaan. Antoiko minun voittaa?

 

Minusta tuntuu, että olen rikkonut lupauksen. Lupauksen, joka annettiin jokaisena yhteisenä aamuna, päivänä, iltapäivänä. Jokaisessa halauksessa, kysymyksessä. Joka kerta kuin toruin, autoin, olin siinä. Kiristin luistimen nauhat. Opetin uimaan.

Sanomatta sitä ääneen, lupasin pitää huolta. Lupasin pitää hengissä. 

Enkä tiedä, voinko edes sitä. 

Ja se on vähiten, mitä voi.

Share
Ladataan...

Kommentoi

Ladataan...