iästä, kaipuusta, lopusta

kirjaston ovella minua ainakin kaksikymmentä vuotta vanhempi nainen avaa oven

ja teittittelee kiitokseni päälle

haluan kääntyä ympäri ja kysyä, kuinka vanhana hän minua pitää

sillä minä olen kyllä iäkäs ikäisekseni

olen aina ollut: vanha jo nuorena

painava ja pahoin pidelty

 

minulta on odotettu aina vähän enemmän aikuisuutta

on aina pitänyt sietää vähän enemmän

olla aina järkevä järkevä järkevä ahkera ahkera

viime viikolla löysin sille sanat 

(ja olin varma, etten koskaan puhu tai kirjoita enää mitään):

olen ollut vanhempi omille vanhemmilleni

en kaikessa, mutta olen oppinut kulkemaan 

hipihiljaa ja siloitellut asioita heidän edestään

ja kantanut omat ja muiden murheet mukisematta

olen oppinut unohtamaan itseni ja sen, että olen 

oma ihmiseni, enkä heidän lisäosansa, joka voidaan 

aktivoida aina tarpeen mukaan

 

olen ollut vanhempi omille vanhemmilleni

mutta en koskaan ikinä riittävästi, sillä olinhan lapsi, nuori, 

aina nuorempi ja tiesin aina vähemmän kuin minun olisi pitänyt

eikä minulla ole ollut koskaan tilaa omalle perheelle

koska hoidan yhä kahta lasta, jotka eivät vieläkään osaa 

kuin suut auki vaatia lisää ja lisää ja lisää 

ahneet käenpoikaset

 

ja nyt he ehkä kuolevat

repivät toisensa hengiltä 

tai vähenevät ja luhistuvat luurangoiksi maahan

ja nyt ehkä tapahtuu kaikki se paha,

miltä olen heitä suojellut,

mutta en ole käytettävissä enää 

 

eikä se ole enää kovin vaikeaa

sillä ei ole enää muita vaihtoehtoa

 

 

Share

Kommentoi