ilta ja mehukatti

usein minulle riittää tieto, että hän on maailmassa,

että hän on täällä minun tuntemassani maailmassa,

että hän on puhelinsoiton päässä, muutaman tunnin

automatkan ulottuvissa,

 

joskus tahdon viettää kaikki minuuttini

hänen kanssaan,

joskus ikävä on tahmainen suo,

jäähyväisistä seuraavien vuorokausien läpi,

kuljen sen tietäen, että kulkisin sen uudestaan, uudestaan,

 

jos voisin valita, olisin pysäyttänyt ajan,

siihen, kun havahdun hänen katseeseensa,

olen tuijottanut kaukaisuuteen, tuijottanut tietä,

unohtanut, missä olen, mitä teen

osaan jo lukea hänen joitakin hänen ilmeitään,

sitä en, sitä en,

 

hän kertoo asioistaan ohuissa hetkissä,

juomme mehukattia helleiltana,

istun tuolin reunalla, kohta on pakko lähteä,

hänen silmänsä alkavat etsiä kiinnepistettä,

säpsähtelevät säikkyneet tulikärpäset,

 

ja minä säikähdän, miten lähelle voi päästä,

(miten lähelle hän päästääkään)

tuoli liukuu läpi sohvasta ja tilanteesta

ja hetken ymmärrän, hetken minä uskallan

katsoa sykkivää kipua, raastavaa epätoivoa,

uskallan katsoa niitä silmästä silmään,

uskallan olla hymyilemättä niitä pois

 

hän on maailman ihanin mies,

kaikki hänen sävynsä, kaikki hänen salaisuutensa,

jotka hän jakaa, jotka hän pitää itsellään

 

 

Share

Kommentoi