Joskus hänkin on ollut maailman ihanin mies

tunnistaakseen ihanan miehen

on joskus tavattava niitä vähemmän ihania,

niitä, jotka ovat unohtaneet olevansa ihania,

jotka unohtavat olla ihania

syystä tai toisesta, syyttä, vahingossa,

hän oli joskus ollut ihana mies

ja minä luotin häneen,

minä luotin ja autoin,

olisin halunnut kantaa hänet kämmenilläni,

kantaa hänet turvaan kuin hauraan kukkasen

ruohonleikkurin, asfalttimyllyn, maailmanlopun alta,

mutta joskus

kaunein kukka kantaa terävimmän okaan,

haurainkin köynnös kiertyy, kuristaa,

komein ruususuu paljastaa

myrkyllisimmän torahampaan,

kun on tullut monumentaalisen, kollosiaalisen huijatuksi,

hyväksikäytetyksi ja tallotuksi,

on valittava kahdesta reitistä,

avatako kyynisyyden kalteriportti, joka sulkee ulkopuolelle monen kauniin,

joka sulkee ihmisen itsensä elämänsä sivustakatsojaksi

tai kulkeako kultakaarten alta,

vannoa myrkkynuoli vielä selässä roikkuen:

aion rakastaa ja luottaa vielä enemmän,

aion avata sydämeni vielä kauniimmin,

aion katsoa jokaista vastaantulijaa silmiin

ja nähdä heidän perimmäisen kauneuden

hän on ollut joskus maailman ihanin mies,

olen siitä aika varma,

hän on kiertänyt kätensä hellään syleilyyn,

ostanut punaviiniä ja persikoita,

hieronut ahkeran äitinsä jalkoja,

juossut läpi kesän leija kädessä,

noussut sen mukana, nähnyt: maailma on kauneinta

mitä meillä on,

olisin halunnut näyttää sen hänelle

auringon ja taivaan hetki ennen kuin tuulen kieppuvat tiet piirtyvät näkyviksi,

hetken ennen ensimmäistä vimmaista aalloniskua,

sillä joskus hän on ollut maailman ihanin mies,

ja joskus hän nostaa katseensa ja näkee taas,

muistaa olla maailman ihanin mies

kuin ei koskaan mitään muuta olisi ollutkaan