joskus vielä

joskus vielä kirjoitan tragikomedian siitä,

kuinka käyttäytyy ryhmä ihmisiä iltana ennen hautajaisia

ja niiltä kaikilta puuttuu alkeellisimmatkin keinot käsitellä surua

ja menetystä kokonaan

 

ja miten ilmapiiri huoneista toiseen on hätääntynyt

ja tempoileva 

ja kuinka ihmiset puhuvat toistensa päälle

paransängestä ja nenäkarvoista ja adresseista,

jotka varmasti unohtuva olohuoneen pöydälle

 

eikä mitään saada sovittua

ja miten minä tiedän melko varmasti

miltä tuntuu alkava paniikkikohtaus,

miten ihoon sattuu vaatteiden kosketus

ja hengittäminen

 

ja joskus tämä kaikki naurattaa vielä:

eripuraisuus ja loppumaton liike,

joka ei peitä mitään,

mitä luulemme sen peittävän

Share

Kommentoi