Jotakin uutta, jotakin vanhaa, jotakin sinistä, jotakin lainattua

Ladataan...

Heti ensimmäisenä minun piti kysyä, onko tässä jokin jekku.

Se oli liian hyvää ollakseen totta. 

Lauantaiaamu oli väljä ja vastauksia täynnä.

Olin huomannut sen takarivissä, kävellyt ohi ja palannut takaisin.

Mies heitti minulle haasteen; kokeile.

 

Jotakin uutta, jotakin vanhaa, jotakin sinistä, jotakin lainattua.

 

Se tuntui erilaiselta, mutta siinä oli tarpeeksi tuttua, jotta se oli turvallista.

Se näytti erilaiselta, mutta ymmärsin sitä.

 

Miehelle oli helppo puhua. Hän ei katsonut nenänvarttaan maalaista.

Hän ei puhunut yli eikä ohi.

Hän ei pätenyt tai piilotellut kravattinsa tai paperiensa takana.

 

Kun tuli tahtomisen hetki, minä tahdoin. 

Isä seisoi minun vierelläni ja lupasi tukea.

Minulla ei ollut kaikkia papereita mukana,

ja takakontissa, takapenkillä ja hansikaslokeroissa ikeakassillinen 

kirjoja, kenkiä, takkeja, korvakoruja, elettyä elämää.

Kahmin ne mukaani. Sanoin hyvästi.

 

Jotakin uutta, jotakin vanhaa, jotakin lainattua, jotakin sinistä.

Minulle uusi, jonkun vanha, äidiltä saatu käsiraha, menopelin kylki.

 

Ensimmäinen oma autoni ei ole enää minun. 

On etsittävä erinäköistä kamua parkkipaikoilta,

opittava uusi rekisterinumero ja käyttäytymistavat.

 

Jotakin uutta, jotakin vanhaa. Lainattua, sinistä.

 

Share
Ladataan...

Kommentoi

Ladataan...