Juha88

Ladataan...

Uudessa työpaikassa on mukava mies.

Sellainen, joka alkaa kirjoittaa post it-lappuviestiensä perään sydämiä ja katsoo silmiin rauhassa ja pitkään. Hän jää perjantai-iltana muiden lähdettyä työpöytäni viereen notkumaan. Lähtee pois ja tulee takaisin. Ei selvästikään saa sanottua, mitä haluaa.

 

Maanantaina esimies tulee käymään. Aamuhälinässä, rennosti, hän kysyy mieheltä, joko vauva nukkuu yönsä hyvin. 

Ai niin. Hän unohti kertoa, että kotona on vaimo ja sylivauva. 

Koko loppupäivänä mies ei katsoa minua silmiin.

 

Tiistaina hän ei tule. Hän ei ilmoita minulle mitään ja jättää minut vähän pulaan.

Lähetän viestin ja kysyn, missä hän on. Ihan ystävällisesti. Ei varmasti ole minun asiani kysyä. Hän on sairastunut äkillisesti. Toivotan pikaista paranemista, vilpittömästi. Meidän välillämme ei ehtinyt tapahtua mitään peruuttamatonta. Ei meidän arkisuhteemme muutu tästä mihinkään. Tunnemme toisiamme niin vähän, että minä voin kyllä jatkaa ilman kynsiä ja hampaita. 

 

Tulee mieleen monia ajatuksia ihmisistä, jotka panostavat enemmän häihinsä kuin avioliittoonsa. Niin kuin sekin ihan hyvä kaveri, joka on ollut hyvin varattu niin kauan kuin olemme tunteneet. Avioliitto, yksi lapsi ja raskaana oleva vaimo ei estänyt häntä tunnustamasta rakkauttaan öisin tekstiviestein poikien saunailtana. Ystävien välinen rakkaus on ihanaa ja kannatettavaa, mutta tämä tyyppi korotti panoksia ottamalla kuvia haarovälistään ja lähettämällä niitä minulle. Nyt vasta muutama vuosi myöhemmin, miten epäreilua ja vittumaista tuollainen käytös on. Turvallisesta avioliiton satamasta ei pitäisi käydä vilkuttelemaan muniaan toisille naisille. On erilaisia liittoja, erilaisia puolisojen välisi sopimuksia, mutta tiedän, ettei tämän liiton nainen tiennyt näistä kuvakavalkadeista. Luulen, ettei mies itsekään oikein tiedä tai ymmärrä, mitä teki tai ainakaan olisi osannut sanoittaa omia aikeitaan siinä hetkessä, kun painoi lähetä-nappulaa. 

Ehkä tämä on yksi syy siihen, että häät vähän ahdistavat. Kun avoliitossa, vuosia valmiissa kodeissa asuneet pariskunnat, päättävät solmia avioliiton, se tuntuu vähän tarpeettomalta. Me halutaan järjestää juhlat perheille ja ystäville, kuulostaa vähän ontolta syyltä. Lupaus rakkaudesta ja kunnioituksesta ei tunnu kestävän poikien saunailtoja eikä Levin keväthankia, joilla ystäväni käyvät tarkoituksella pokaamassa naimisissa olevia miehiä, koska ne ei soittele perään.

En tiedä, mikä olisi sitten hyvä, mikä minulle kelpaisi. Olen vain väsynyt rakkauden ja arvokkuuden vähyyteen maailmassa ja omassa elämässäni.

Share
Ladataan...

Kommentoi

Ladataan...