kirkko

minä ja Nainen

me satumme kirkon eteen yhtäaikaa

minä kuorin päästäni harmaan pipon,

pujotan kirjoneulelapaset takin taskuihin

vilkaisen valkoisia kenkiäni

hän on pelkkää harmaata villakangasta

ja mustaa nahkasormikasta

 

minä katson häntä silmiin

ja tunnistamisen välähdys käy

hänen kasvoillaan

hän näyttää niin tavalliselta

 

minä olen puoli metriä pidempi

nousen kiviportaat nopeasti,

ja avaan painavan puuoven,

pidän sitä auki hänenkin tulla

hän ei kiitä

 

täpötäydessä kirkossa hän kulkee

kännykkä kädessä pitkin käytäviä

etsien katseellaan jotakuta

parvelta haluaisin nousta pystyyn

ja huutaa: ei hän tule,

turhaan etsit, tyhjyyttä vain löydät

 

mutta painan vain suoran selkäni

vasten kirkon puista penkkiä

annan Requiemin täyttää salin

ja nostaa minut ylös parvelta

läpi katon, sateisen kuolemantaivaan

 

ehkä he löysivät toisensa

kirkkokansan joukosta

ehkä he löysivät viimeiset istumapaikat

ankarilta penkeiltä jossain allani

 

musiikin alkaessa minä näin

vain kattomaalaukset

edessä istuvan miehen ehdottoman jakauksen

viulistien salaperäisen ryppään etuvasemmalla

Share

Kommentoi