Kissaryhmä

Hän sanoi "ni hao",

kuulin "miau",

vastasin "miau"

 

alkoi Kissaryhmä,

vuoden, yhden silmänräpäyksen,

yhden ihmiselämän kestäneen vuoden ajan,

"miau" tarkoitti kaikkea heipasta hyvään huomeneen,

suuttumuksen osoituksesta rakkauden tunnustukseen,

 

Kissaryhmän pääkissa,

hän osti minulle tummaa suklaata ja energiajuomaa,

lauloi koko räntäsateisen alkuillan kurdilaisia rakkauslauluja,

lauloi ja piti minut tiellä, kun vastaantulevat rekat saivat auton

lentämään kohti pimeää piennarta,

tie seiskaykkösen kauhut tasoittuvat tasaiseen lauluun,

sazin rauhoittavaan sointiin,

 

hän laittoi meille ruokaa,

liikuttui melkein kyyneliin, kun saavuimme

suurin joukoin, kun maistoimme uusia makuja

silmät kyynelissä, mahat ähkyssä, istuimme

patjoilla, kurotimme vielä suklaatarjoittimelle,

rakkauden voi osoittaa niin monella tavalla,

toivon, että ymmärsimme toisiamme,

luulen, että ymmärsimme toisiamme,

 

kun tiemme erosivat hän oli ensimmäinen,

joka itki, sitten minä, lailla pikkulapsen,

en ollut valmis päästämään irti,

sillä en osannut enää kuvitella elämääni

ilman häntä, ilman hänen juttujaan, ilman Kissaryhmää,

halasin ja mietin: hukumme molemmat,

pysymme pinnalla vain toisiamme vasten,

 

hän antoi hatun päästään, painoi sen omaani,

sanoi: "Tämä päässä olet aina upea",

se on totta, niin olenkin,

joka kerta kun painan

hatun päähäni, olen upea,

 

siksi hän on maailman ihanin mies,

hän teki tavallisesta naisesta upean,

ei pelkästään hatullaan

vaan luottamalla, välittämällä,

olemalla raastavan rehellinen,

näyttämällä tunteensa kuin mies,

siksi hän on maailman ihanin,

MIAU.

 

 

 

Share

Kommentoi