luulin olevani

luulin olevani oranssi

palanut maa ja kuolleet lehdet

ruman ja kauniin välinen

ei-kenenkään maa

talvikaupungin  tympeät

katuvalot, tehtaiden yllä roikkuva

kuoleman likapilvi

seisoin oranssin ihmisen varjossa

ja hänen maljansa oli ylitsevuotavainen

hetken luulin olevani oranssi,

hänen lähdettyä

minulla oli kastuneet kengät

ja keuhkot

 

 

luulin olevani limetinvihreä

keväänvalo, joka siilautuu

hiirenkorvien lävitse,

juoksevat pihaojat,

vihermehu kirkkaassa lasissa,

leikkuulaudalla halkeava

nuoren sellerin varsi

seisoin limetinvihreän ihmisen varjossa

ja hänen maljansa oli ylitsevuotavainen

hetken luulin olevani limetinvihreä

hänen lähdettyä

luuttusin tahmeat lattiat polvillani

 

luulin olevani peruspunainen

helppo ja yksinkertainen,

punaiset kynnet ja pallohame

yhden tempun ihme, putkinäkö,

mattapintainen leluauto

haalistumassa ikkunalaudan auringossa

seisoin peruspunaisen ihmisen varjossa

ja hänen maljansa oli ylitsevuotavainen

hetken luulin olevani peruspunainen

hänen lähdettyä

kaipasin mitä tahansa elävää

 

(ja kävikin niin, että olen

maa ja vesi ja aurinko,

niiden kaikkien värit ja voima:

heinäkuinen hellepäivän rantavesi

mutapohja ja veden läpi siilautuva aurinko

ahvenen vihreä kylki ja terävät piikin

kalanpoikaset kaislojen suojassa

ja vedessä kulkevat jalat

ja niiden nostattamat hitaat pölypilvet

kuin taivaaseen nousevat rukoukset)

Share

Kommentoi