Mies, joka ei käännä katsettaan

Ladataan...

Olin istunut työväentalolla pitkän pöydän ääressä jykevillä pirtinpenkeillä ja juonut mehua valkoisesta muovikupista. Sinä joit kahvia ja katsoit silmiin aivan kuin se olisi maailman helpoin asia. Minun ei ollut vaikea olla, vaikka oli kuin olisimme vasta tavanneet. Kohdanneet ensimmäisen kerran aikuisina ihmisinä. 

Tunne jäi minuun koko yöksi. Helppous, rentous, rohkeus olla olemassa. Tuulinen ilta, joka hulmutti heinikosta kuolleet korret. Hämärä, joka hiipi lempeänä peittona kesäyöhön.

Kotona vedin läppärin kainalooni ja lähetin joukon kaveripyyntöjä. Kaikille niille, joihin olin joskus ihastunut, joita olin ehkä rakastanutkin. Niillekin, jotka satuttivat. Osa vastauksista tuli heti. Osa ei tule koskaan. Se tuntui helpottavalta, piirsin lyijykynähahmotelman päälle mustalla tussilla omia rajojani. Omaa itseäni.

Minä en kadu enää. Tai ehkä jotakin asioita, mutta en häpeä niin kovasti.

 

Share
Ladataan...

Kommentit

Laura T.
Missä olet Laura?

Täydellistä.

Voi sydän. Kiitos!

Kommentoi

Ladataan...