nostalgia

kun havahdun on jo hiljaista

valot palavat ja ilmanraikastaja tuoksauttaa

kielokemikaalin huoneeseen tasaisin väliajoin

 

seinän takana puhe on vaiennut

en ymmärtänyt sanakaan 

miehet, jotka näin eteisessä olivat isoja 

ja karvaisia eivätkä he katsoneen minuun

hekin ovat vain läpikulkumatkalla

 

sänky on vieras ja kapea, ovi paksu ja lukossa

minä olen vieraana kaupungissa, jossa joskus elin

muistan kadut ulkoa ja sen osan, joka minusta jäi

harhailemaan tänne, varjon nuoruudesta,

taloista joissa asuin tai jossa nukahdin sohvalle

kesken tarinan ja iltakahvin

 

huomenna en ole enää täällä ja silti aina olen

kulmahuoneistossa Haapaniemenkadun ja

Kirkkokadun kulmauksessa, juuri ja juuri

kaksikymmentävuotiaana, niin vanhana, että sattuu

Share

Kommentoi