nukun

nukun ensimmäistä kertaa kuukauteen aamuun saakka

heräämättä aamuyöllä kello 03.51, joka yö samaan kellon lyömään

nukun koko yön, makaamatta sängyllä kippurassa tuntikausia

sydämeniskut rintakehän ontossa rummussa

 

hapuilen hämärän asunnon läpi keittiöön

nousen varpailleni ja löydän lääkelaatikon

(pidän sitä ylähyllyllä, vaikkei täällä asu

lapsia, jolta se pitää korkealle piilottaa)

otan kaksi nukahtamislääkettä

paketista, jota en ole avannut melkein kahteen vuoteen,

pelkään vähän, olen vähän huolestunut itsestäni

 

nukahdan kyllä, mutten  tipahda kuin kivi syvyyteen

valun hitaasti, kuin jokin pitäisi hiuksistani

kiinni, valveen pinnalla väkisin

 

se on minun, osa minua,

se tulee aina takaisin, kun jokin puristaa

minua tarpeeksi kovaa:

katkonaiset yöt ja päivät,

joilloin päässä heiluu hiekka

kuin tiimalasissa, jota joku pyörittää

käsivarrenmitan päässä itsestään

 

räpiköin, hymyilen vaikeasti valvetunnit

yöt kertovat niin paljon enemmän kuin päivät

Share

Kommentoi