Olen tullut tosi tarkaksi

Olen tullut tosi tarkaksi siitä, millaisten ihmisten kanssa vietän vapaa-aikaani.

En tiedä, onko se sulkeutumista vai avautumista. 

Joskus öisin hiljaisuus on liikaa ja mietin, olenko aina yksin.

Mutta usein se on lohdullinen. Hengittävä, lämmin peitto, jonka sisään kääriytyä.

 

Hoitava ja puhdistava äänettömyys.

 

Tumma mies hymyilee koko käytävän verran. Hänen kasvoilleen on jäänyt edeltäneen keskustelun tunne. Joku on saanut hänet hymyilemään. Yritän katsoa hänen lävitseen, mutta en onnistu. Kun yritän väistellä häntä ahtaassa huoneessa, hän iskee kyynärpäänsä kylkeeni vahingossa. On vaikea olla kuin ei olisikaan (olemassa myös näin).

Share

Kommentit

Naislaif
Naislaif

Uskon hoitavan äänettömyyden ja riittävän yksin olon olevan avautumista. Avautumista siihen suuntaan, jonka mieli ja keho kertovat olevan oikein, mutta jota ttietoisuus ei tahtoisi tunnustaa.

Mitä enemmän sulkeudun liialliselta ulkomaailmalta, sitä lähempänä se tuntuu olevan ja sitä voimakkaampana olen läsnä niille, joille tahdonkin olla näkyvä. 

Tosi viisasti ajateltu.

Kommentoi