olin unohtanut valkeuden

Ladataan...

ensimmäinen pakkasaamu putoaa päälleni varoittamatta

seison rappusilla ja haukon henkeäni

jossain kaukaisuudessa valtatien valot leikkaavat

aamua, hellästi, yhtäkkiä äänettä

syksyn meluisien kuukausien jälkeen

kun paljaiden puiden läpi

kaikki alaston oli maailman nähtävillä

nyt minuun ei koske kukaan luvatta

 

minulla onkin aikaa

ja tilaa

tähtitaivas on noussut korkealle

valojen terävät pisteet raapivat

karkeaa lumipintaa, joka rikkoutuu

kenkieni alla

 

minä tarvitsen pakkasta

hiljaista kuolemaa

niin kuin jotkin tarvitsevat 

jokapäiväistä auringonvaloa

ja suupielistä valuvaa kypsän mangon raskasta mehua

 

kaikki se kirkas ja kireä minussa

on nyt maailma 

enkä minä ole siitä eri

Share
Ladataan...

Kommentit

Ja universumi nauraa

Sulla on maailman ihanin blogi. Kiitos <3

Kiitos kauniista kommentistasi. Ja kiitos, että luet.

Kommentoi

Ladataan...