Oprah olisi ylpeä

Ladataan...

Ei sellaista ihmistä voi auttaa, joka ei halua apua.

Mutta häntä voi yrittää herätellä, ravistella hartioista. Saada tuntemaan edes jotakin.

 

Järjestimme perheen kanssa läheiselle ihmiselle intervention. Minä toimin puhenaisena, koska minä nyt olen sellainen. Valmis menemään tulta päin, kun mitta on tullut täyteen. Odotimme ehkä vuosia liian kauan, mutta ne ovat niin lumoavia, ne valheet ja lupaukset, joihin niiden kertoja uskoo kenties itsekin. Kaikki on ihan juuri tapahtumassa ja vaikka se ihan juuri kohta ensi viikolla juoksee aina karkuun, siihen uskoo niin kovasti. Siihen haluaa uskoa niin kovasti ja siitä muodostuu kehä, jossa ei haluta paljastaa eikä haluta nähdä. Minäkin pidin silmiäni kiinni vuosikausia, vaikka kyllähän minä tiesin ja huomasin.

Kohtaaminen ei ollut kaunis. 

Sain kuulla olevani turhanpäiväinen kiusaaja. Että hänen elämänsä menisi mukavasti eteenpäin ja ongelmat ratkeaisivat, jos en puuttuisi. Oikeastaan minä olen kaiken paskan syy. Vasta muiden puheenvuorot saivat jonkin hetkeksi murtumaan - ja sitten umpeutumaan paukahtaen entistä tiiviimmin kiinni. Toivon, että se valo ja happi, joka sekuntien ajan kulki läpi ja sisään, alkaa turvota ja kasvaa ja kirkastua.

Joku vähän jänisti ja sitten loukkaantui keskipenkissä istuvan puolesta. (Muistiinpano itselle: muista, että seuraavan kerran kun järjestät niin sanotun sosiaalisen puuttumisen, varmista ja tuplavarmista, että kaikki muutosta vaativat oikeasti haluavat sitä ja ovat valmiita siihen).

Itkua oli yllättävän vähän. Huutamista ei juuri lainkaan. Kukaan ei käynyt toiseen käsiksi, repinyt papereita tai heitellyt huonekaluja. Kukaan ei myöskään romahtanut lattialle itkemään helpotuksesta. Ongelmat eivät ratkenneet hetkessä. Oikeastaan, ehkä Oprah ei olisikaan ylpeä. Tilanne ei ollut ollenkaan viihdyttävä.

On raivostuttavaa, särkevää ja lohdutonta katsoa ja kuunnella, kun rakas ihminen perustelee elämänsä elämättä jättämistä. Kun hän tyrmää kaikki ehdotukset ja toiveet ja vaatimukset oikeastaan edes kuuntelematta. Kun hänen suojauksensa on niin tiivis ja luja, ettei siitä mene läpi hyvä eikä paha, ei kyyneleet eivätkä perkeleet.

Kaiken muun ollessa pinkeäksi kiristyneessä nailonumpisolmussa, jäljelle jäävät vain järki ja käytännön asiat. Päivämäärät, jotka kirjoitetaan ylös, joihin yritetään uskoa.

Ja kipeä rakkauden haava.

Mutta sen tuntee vasta myöhemmin autossa, pihalla, kotitalon rappusilla. Seuraavana päivänä rutistaessaan kassakuittia roskikseen. Kuullessaan murtuvan styroksin.

Kun leipäpussin klipsi uppoaa jalkapohjaan.

Share
Ladataan...

Kommentoi

Ladataan...