taiteilia

mies katsoo piirrustuksiani kuin ne olisivat oikeaa taidetta:

kepeästi, tarkasti,

makustellen tarinaa, jossa hämmentynyt oppilas

piirtää paniikissa, jotta ei katsoisi suoraan sinne,

minne katse kiertää koko ajan

siitä hetkestä lähtien kun malli on riisunut

froteisen kylpytakkinsa tuolin selkänojalle

muut naiset ovat kaksikertaa vanhempia, pelottomia,

menevät puhumaan miehelle heti tunnin päätyttyä

minä suljen piirrustusvihkoni ja avaan sen seuraavan

kerran vasta viiden vuoden jälkeen

risti-istunnassa aitan lattialla

kun runoryhmän kaksi kertaa vanhemmat naiset

ovat muistuttaneet siitä, että viimeksi sama tilanne johti

siihen, että joku nuori komea mies riisui housunsa,

mutta nyt ei käy niin,

mutta kerron tarinaa pubissa

ja mies kuuntelee ja nauraa ja katsoo viikonlopun

tauottua minun piirrustuksiani ja istuu vieressäni

 

istuu vieressäni rauhassa, ei säpsähdä,

kun kätemme koskettavat vahingossa

(en usko vahinkoihin)

ja puhuu minulle kauniisti, ottaa minun

räpellykseni vakavasti ja minä ajattelen

voiko tuollaista ollakaan

voiko tuollaista ihmistä ollakaan

 

ystäväni, hän kertoi uudesta poikaystävään sanoin:

kukaan ei ole koskaan kohdellut minua yhtä kauniisti

 

ja niin minäkin haluan sanoa

kukaan ei ole koskaan kohdellut minua yhtä kauniisti

sillä se on totta

 

 

ja lisätä

aion pidellä häntä niin kauniisti kuin toivon itseäni pideltävän

 

 

maailman ihanin mies

Share

Kommentoi