Ladataan...

purkki ei lähde auki,

yritän repiä sitä sormillani,

kynsilläni - hampailla en uskalla

 

annan purkin miehelle, sanon: Avaa.

En minä nyt ehdi, mies vastaa ja naputtaa tietokonettaan.

Kääntyy kuitenkin katsomaan.

Avaa tämä, sanon uudestaan.

Mies tuhahtaa ja ottaa purkin.

Hän kääntää ja kampeaa, kääntää ja kampeaa,

kansi aukeaa, käsi lipeää,

näppiksen vieressä ollut kahvikuppi lentää ympäri pöytää.

Mies parahtaa: "Kymmenen vuotta olen tehnyt näin,

kantanut kahvikupin tietokoneen viereen,

kymmenen vuotta olen ollut saanut olla rauhassa,

kymmenen vuotta, nyt sinä, nyt sinä,

nyt sinä tulet ja teet kaikkea tällaista,

kaikkea sitä, kaikkea sitä."

 

Juoksen hakemaan paperia, nauran koko matkan.

 

Kari Hotakainen kirjoittaa runossaan Nainen (Hot, 1987):

 

Tulee.

Noin vain.

Kuin väärä yhteiskuntajärjestelmä.

(...)

näkee läpi

kuin veitsi

kestää

kuin mies

 

Että kehtaa.

Kuin kevät.

 

 

Maailman ihanin mies, kiitos ja anteeksi.

 

Share
Ladataan...