Ladataan...

pakkaan keittiössä astioita alusvaatteisillani

ukkonen tuo illan aikaisin,

peittää auringon, hellepäivän,

valuu pitkin selkärankaani

 

käärin astioita vuoden 2011 Parnassoihin,

jotka ostin nipputavarana Kerimäen kirjastosta

eurolla

 

minä olen muuttamassa

en ole varma mihin,

lähetin viestin asunnosta

toisella rannalla,

sellaisesta, josta sanoin

viikko sitten olispa ihana asua tuolla

 

asun siellä tai muualla,

nyt haen osa-aikatöitä kirjakaupasta

ja luostarista (totta!)

 

ja olen varma kaikesta

hikipurosta selässäni,

tavaroistani, jotka annan pois,

siitä, miten istuin konsertissa

ja kameran kuvarullalta

hymyilit minulle ja annoin

kameran pois ja kerroin

tekosyyn ja lähdin

kesken kaiken ja

näin sinun selkäsi

ja miten kaarrut kahvikuppisi ylle

kuinka askelesi ovat aina liian nopeat minulle

(jäin joskus seisomaan ja katsoin kuinka

pitkälle kävelet ennen kuin huomaat, etten

ole enää rinnallasi --- seuraavalle ovelle saakka,

avasit aina oven minulle)

ja miten olen nähnyt tämän saman jo

ja käännyin pois, peitin silmäni

 

vielä on liian aikaista, liian myöhä

tehdä muuta kuin kääriä juomalaseja,

maljakoita Parnasson sivuihin

 

haluan olla vakava, vahva ja totta

siksi on poistuttava kesken juhlien,

katsottava ukkostaivaan kaikki sävyt

yksin, joku pelottava rikossarja,

pakattava oma epävarmuutensa mukaan,

kohdattava se silmästä silmään,

myönnettävä:

ajatuskin sinusta itkettää vielä

aion tehdä tämän

 

hauraan lujat totuudet,

joita elän

haluan olla vakava, vahva ja tosi

Share
Ladataan...

Ladataan...

Ihmiset tekevät sen

kai vahingossa

tarkoittaen hyvää:

 

ehdottavat Kambodzaa

tai Kokkolaa

kai vahingossa

kehottavat lähtemään

 

kertovat nuoruusvuosistaan,

kun pakkasivat omat tavaransa

ja matkustivat maailman ääriin

ja minä kysyn silmät syttyen mihin?

...Saksaan ja tarinasta lähtee ilmat

 

koska minun lauseideni tyhjät

paikat, rivinvälit ovat

väljät, ne on täytettävä,

se on refleksi, ennenkaikkea

kuvitellaan sulle elämä

 

mutta tämä todellisuus riittää,

minä en halua mennä nyt mihinkään,

minun seikkailumaljani on ylitsevuotavainen,

 

maailmanääreni on tässä, minun:

 

Kun ihminen kuolee, joku kantaa menetyksestä syntyvän surun. Joku suree aina, sillä kun yksi meistä poistuu, asiat tärähtävät pois paikoiltaan. Yksikään kuolema ei jää surematta. Korjausliike, sivuaskel, tuen etsiminen seinästä. Pysähtyminen, pako. Kun Pentti kuolee, surun kantaa Marja. Marja suree, pienenee, kasvaa, antaa kaiken muunkin tipahtaa käsistään. Marja on surunkantaja. Täydellinen, teflonpintainen Marja, joka ei ole antanut minkään viiltää terävää haavaa iholleen. Tämä on hänen kantaa, hänen ensimmäinen näkyvä arpensa. Pentin kuoleman surua ei kanna hänen veljensä, ei veljentyttärensä, ei sairaalan johtaja. He ovat toki surullisia, järkyttyneitä, kostonhaluisia, murtuneita. Mutta Marja on se ihminen, joka nostaa surun selkäänsä kuin repun, kuljettaa sitä mukanaan, kunnes se on muuttunut kevyeksi kantaa. Silloin se on valmis, loppunsurtu.

 

Tietysti pelkään,

epäilen, mietin,

saanko ihan oikeasti tehdä näin,

tehdä, mitä haluan.

Saanko olla aikuinen? Sillä

sitä se on. Aikuiseksi kasvamista,

kun tekee niin kuin itselle on paras,

ei niin kuin olisi helppo ja mukava

kaikille muille.

 

 

Ihmiset tekevät sen varmasti vahingossa,

tarkoittaen hyvää.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

kun kirjoitan,

tunnen, että elämä on minun

hellepäivänä kirjaston hiljaisessa huoneessa

(keskustelu kielletty! omien eväiden syönti sallittu

alakerrassa ikkunan vieressä olevilla tuoleilla!)

 

kun kirjoitan, minun on helpompi

olla

saan tehtyä muitakin asioita

sulatan pakastimen

soitan takaisin

palautan vääränkokoiset housut

postimyyntiin

 

kun kirjoitan

yksin

hiljaisessa huoneessa

mustalla tussilla

vaaleanpunakantiseen vihkoon

(koska läppäri kuumenee,

toimii vain tunnin kerrallaan,

imuroin sen sisältä neljän vuoden

huonon kohtelun pölyt,

ei auta enää)

 

päivisin kirjoitan vihkoon

illalla tiedostoon

hellekesän hellepäiviä

teen paljon muutakin

kun kirjoitan

Share
Ladataan...

Pages