Ladataan...

miksi toisinaan kuu on keltainen

kuin sulassa voissa kastettu

mutta tänä yön valkoinen retiisin siivu,

josta joku on haukannut palasen

 

haluaisin soittaa ja kysyä,

kun lumikko juoksee rintalastani alaista

umpihankea ja vaikka sitä ei voi nähdä paljain silmin

tunnen askeleet ja tiedän, mitä ne tarkoittavat

 

miksi maissipelto ikkunani takana tarvitsee pimeitä öitä

kesäkuun kitukasvuiset taimet huutavat

kasvukipujaan heinäkuussa kun hämärä on samettia

ja elokuussa kuulen ihmisenpituisten varsien huojuvan 

ja minä levitän käteni ja eikä kukaan löydä minua

hämärästä eikä heinäsuovasta

 

minä haluaisin soittaa ja kertoa,

että tänään minä kaipasin sinua ensimmäistä kertaa

mutta haikeus on niin tiheää, ettei sen läpi saata

kulkea kastelematta hameen helmoja

ja huomaamatta on kahlannut saareen saakka

ja istuu rantakivellä ja tuntee pyörryttävänä

valkoisen retiisikuun ja veden painon

Share
Ladataan...

Ladataan...

rasismi, sitä sanaa on venytetty niin paljon molemmista päistä,

(kuin purukumia, josta on jauhettu jännite pois)

etten enää tiedä, mitä se tarkoittaa

 

se on järjestäytynyttä ja ehdotonta

se on helppo pikavippi pois vaikeista paikoista

ja tekosyy kaikkeen

se on vuosisatojen aikana tiiviiksi kerrostunutta vihaa

ja epämiellyttävä haju, joka yskittää hississä

 

minulle on sanottu se päin naamaa niin monta kertaa,

ettei se tunnu enää: rasisti (koska vaadin samaa kuin muilta

kurssilaisilta), muslimien vihaaja ja heti perään ryssä

(koska omat taidot eivät riittäneet toivottuun suoritukseen

ja helposti voi erehtyä luulemaan nimeäni venäläiseksi)

sinä vihaat arabeja, rasisti (koska en antanut hänelle autoni avaimia!),

rasistihuora (koska en halunnut puhua tuntemattomalle miehelle ja

hän lähti seuraamaan minua)

 

ja minä olen lukenut niin monta lehtijuttua

ja niille vastineita valtamedian ulkopuolelta,

eivätkä ne eroa aina kovin paljon toisistaan 

ja kuinka kaikkien niiden sanojen ja tunnelmien

keskellä Stubbin monikulttuurisuus on rikkaus

tuntuu ironiselta ylävitosen heitolta,

tässä vähän lasketellaan läpändeeriä, hö höh,

enkä tiedä enää mikä on vakavaa ja mistä pitäisi huolestua,

koska totuuksia on nyt niin monta

enkä saa niistä kiinni

ja nyt saa sanoa ääneen sellaisia asioita,

joita viisi vuotta sitten me kaikki olisimme kavahtaneet

 

ja olen vähän turta tähän kaikkeen ja sitä minä pelkään:

että en enää tunnista rasismia, sitä järjestelmällistä

ja tuhoon ja tukehduttamiseen tähtäävää,

jossakin pukumiesten ja jakkupukunaisen joukkossa hiljaisesti hyväksyttyä,

joka vie lopulta ilman ihan kaikilta, sillä ei ole olemassa sitä täydellistä ihmistä,

joka täyttäisi ne puhtauden kriteerit, sillä niitä ei ole tehty ihmisille vaan fantasioiksi

 

ja samalla minä haluan elintilani, jossa on rajat ja tavat ja tolkku

enkä minä tule antamaan periksi vaatimuksistani tai

vapaudestani vaikka minulle huudettaisiin r-sanaa aamusta iltaan

 

enkä minä enää oikein tiedä, kuinka olla ihminen,

ajatteleva ja tunteva ja empaattinen

 

sitä sanaa on venytetty jo niin paljon molemmista päistä,

että kohta sillä on niin monta merkitystä, ettei siitä voi enää

puhua ilman, että kaikki aika menee sen määrittelyyn,

mitä rasismi juuri sinulle tarkoittaa

 

tai sitten se venyy äärimmilleen ja alkaa näkyä läpi

ja siitä tulee niin luonnollinen osa jokaista tilannetta

ja ihmisluontoa, ettei sitä enää mainita, koska se tarkoittaa

kaikkea eikä yhtään mitään

 

keksikää minulle uusia sanoja, joilla puhua tästä asiasta,

sillä tämä yksi ei riitä ja olen vähän hätääntynyt,

tehkää niistä sanoista suomea eikä akatemiaa eikä aatetta,

tehkää käyttötavaraa arkipäivään

sillä tämä yksi ei riitä enää

Share
Ladataan...

Ladataan...

minä avaan sen hiljaa ja yksin

syntymäpäiväpaketin Amerikasta siltä toiselta perheeltäni

päivänkakkararannekorun pujotan ranteeseen ja jätän

ja nauran ääneen, miten naurettavan onnellinen olen

 

se on lohdullista ja vaikeaa samaan aikaan

niin moni rakas ihminen ei tiedä heistä, tunne

he tietävät jotakin, eivät näe arkeani

ja tavallaan minulla on kaksi isää, jotka pelkäävät

kuollakseen lentämistä

ja äidit, jotka tulisivat hyvin toimeen keskenään

ja kolme siskoa Atlantin molemmin puolin

 

minä kerron heille sattumanvaraisia asioita

ihmisistä joita he eivät tunne 

itsestäni, lukemistani kirjoista

tai maalaan laajoja kaaria, upotan kuukausia 

ylimalkaisiin lauseisiin

 

ja joinakin iltoina minulla on kuristava ikävä 

kaikkiin niihin paikoihin, joissa en voi olla

juuri silloin 

Share
Ladataan...

Pages