Ladataan...

kaipaan niitä ihmisiä elämääni,

aina,

niitä, jotka tiputtavat lattialle

sen posliinisen keittokulhon,

jota olen sormet rakkuloilla yrittänyt pidellä

(hiljaa, nurkassa, yksin)

 

tulevat ja pudottava asiat,

jota olen kantanut harteillani

tiputtavat asiat sille tasolle,

jolle ne kuuluvat

(yleensä lattianrajaan)

puhkaisevat halkeamispisteeseen puhalletun

ilmapallon ja kohauttavat olkiaan

 

ja minä nostan puutuneet, palaneet

käteni ilmaan ja hengitän

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

kirjoitan tätä työpöytäni ääressä

kannoin asunnon ainoan pöydän keittiöstä olohuoneen nurkkaan

istun keltaisella jakkaralla

se on taottu raudasta ja ostettu opiskelukaupungistani

käyn siellä vielä joskus, mutta se ei enää istu minulle

 

kuuntelen indiedisko! -soittolistaa

en tiedä, kuka sen on koonnut

ja jotkin kappaleet muistuttavat minua ensimmäisestä

opiskeluvuodesta, kun indiedisko-iltoina piti mennä

teatteriklubille ennen kymmentä, jos halusi päästä sisään

myöhemmin meno harveni ja tuli uusia porukoita ja uusia

biisejä, mutta hetken kaikki oli täydellistä täydellä tanssilattialla

 

kun olin yläasteella, poltimme tupakkaa vanhan vajan takana

ei ollut välituntivalvojia keltaisissa turvaliiveissään

 

yöllä näin unta, jossa lähdin juhlista kesken kaiken

en vain kestänyt loppuillan tiivistyvää ilmaa suljettujen ovien takana

pihalla oli pakkasta ja joku oli varannut hotellihuoneen

ja minä näin kyllä hänen kasvonsa

ja seurasin häntä ja nämä juhlat on juhlittu jo kerran,

silloin katsoin yön läpi jouluvaloja ja lumimyrskyä

 

kirjoitan tätä työpöytäni ääressä ensimmäisessä

aikuisten asunnossani, mutta vielä herkullisen keskeneräisenä

ja jokin tyhjä sisälläni täytyy hetkittäin makeasti viiltävillä muistoilla

ja tulevaisuuden haikealla odotuksella,

nyt on lauantai ja saan kirjoittaa työpöytäni ääressä maanantaiaamuun saakka

se on aikuisen oikeus

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

olen viikon poissa

maissipelto on kasvanut minua korkeammaksi

kuljemme siskon kanssa sen kohinassa

kolme koiraa katoaa ja tulee näkyviin taas

jossakin vihreän välissä laskee punainen aurinko

 

minä nostan kädet ilmaan ja kasvot ja tanssin vähän

minä kuulen kuinka paksut korret kasvavat

kurottavat korkeammalle kun hämärä laskeutuu

maissi kasvaa pimeässä, sisko selittää ja minä 

ymmärrän vain vähän siitä mutta paljon siitä,

kuinka onnellinen olen sievin nahkasaappaissa

keskellä peltoa elokuussa 

ja kuinka tunnen vatsani pohjassa vuodenaikojen

kierron ja kuinka minä olen osa tätä maata

 

enkä minä osaa enää käydä ruokakaupassa

banaanien ja tuoremehupurkkien muovisessa loimussa

enkä minä jaksa katuja ja ihmisiä ja ulkokultaista 

sivistystä, joka ei tarkoita minulle mitään

 

 

Share
Ladataan...

Pages