Ladataan...

Perjantain ja lauantain välisenä yönä herään puukkoon lapaluiden välissä.

Otan buranan. Aamulla en voi liikkua. Nousen silti ja itken vähän.

Otan buranan. Ajan pakettiautolla kaupunkiin ja hoidan keikan ja palaverin. Illalla leivon suurperheelle vappumunkit.

Otan buranan. Nukun kipeästi.

Herään ja itken vähän. Siivoan, kahvitan vieraat. Nukahdan puoli seitsemältä illalla solmuun. Herään. On liian myöhä lähteä lääkäriin.

Joskus opin vielä sairastamaan kunnolla. Niin kuin leidi. Tai tolkun immeinen.

Nukun. Koskee. Herään. En saa kammattua tukkaa. Menen töihin. Istun illan koulutuksessa ja annan hien valua pitkin selkärankaa. Kampaan tukan iltakymmeneltä.

Aamulla menen lääkäriin. Pojan näköinen valkotakki kysyy oikeita kysymyksiä. Koittaa läpi nikamat, ne ovat paikoillaan. 

-Joskus voi tulla hengenahdistusta, jos selän hengityslihakset ovat näin jumissa, hän sanoo ja löytää kipeimmät paikat. 

Hän määrää lämpöä ja pumppaavaa liikettä. Pehmeitä keinoja. Sekä lääkkeitä, joiden sivuoireet hän kertoo heti. Tämä on tuoreiden lääkäreiden ominaispiirre. Olen ollut lapsi silloin, kun antibiootteja määrättiin varmuuden vuoksi.

En halua sairauslomaa.

Otan tabletin illalla kotona. Kaikki rentoutuu, ensimmäisenä pää. Puhun palaveripuhelun naama hiessä ja ajatus harhaillen. Sisko tulee viettämään vapaailtaa. Syömme juustonaksuja ja minä hihitän.

Tuttava tarjoaa minulle etäparannusta. Entinen elämä kolkuttaa tämän elämän kehossa, hän sanoo. Vihollisen puukon paikka on lapaluiden välissä.

Tai sitten siellä on vain haravointihurmion kivettämä lihas, ajattelen. En sano.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Rakastan Princeä. Hän kasvoi ja tiivistyi timantiksi kotikaupungissaan Minneapolisissa. Hän ei lähtenyt New Yorkiin tai Los Angelesiin tullakseen tähdeksi. Eikä lähtenyt silloinkaan, kun oli jo tullut kuuluisaksi ja varakkaaksi. Kun on tarpeeksi lahjakas, ahkera ja jumalainen, ihmiset tulevat luo. 

Kun uutissivuistoille levisi kuvia violettiin puetusta Minneapolisista ja First Avenuen edessä tanssivasta tuhatpäisestä ihmismerestä, minua itketti. Laulut, jotka muistan lapsuudesta (the most beautiful girl in the world), vanhan kotikaupunkini kadut. Ihmiset ja Amerikka. Kaikki asiat, jotka olivat ja jotka ovat.

 

Ja se, että vaikka olinkin itse liian epävarma jäämään, tulin takaisin. Lopulta aina tulin takaisin kotiin.

 

 

 

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

me olemme päässeet hetkeen,

jossa voimme juoda iltakahvit ilman vaivaantumista,

hetkeen, jossa istut tiiviisti kiinni kylkeeni,

vaikka vapaita paikkoja on jokainen muukin paikka

ja siinä kyljessä et tunnu muulta kuin jäntevältä mieheltä,

et vastaukselta, et kysymykseltä, et uhmalta, et uhkaukselta

tunnut lautataapelin päällä lämmenneeltä kevätkeholta, 

jonka kasvojen iholle ilta-aurinko nostanut esiin ensimmäiset pisamantapaiset

kuin kevyet luonnokset kesää varten

 

 

kaikkien kanssa en voi päästä tähän

on ihmisiä, jotka ovat tummia hahmoja kaukana kadun hiekkapilvessä,

heissä on jotakin uutta, jotakin ällöttävän tuttua,

joita väistän kadun toiselle puolen, painan pääni alas autossa

ja tuijotan päättäväisesti etupenkillä lojuvan kalenterin mitäänsanomatonta kantta

vaaran mentyä ohi nostan pääni ylös, mietin mitä hemmettiä?

se on kasvattanut semi-Juicet

ja sekin on yhtä totta, yhtä täysi hetki, mutta toisenlainen

vettynyt ja eilinen

Share
Ladataan...

Pages