Ladataan...

Vieraat tulivat pakkasen mukana Suomenlahden yli: valkeatukkainen nainen ja hänen pellavapäinen kesäpoikansa.

Meidän kesäpoikamme, joka oli kasvattanut hartiat ja pituutta puolen miehen verran (silti hän kaivoi vielä kirjahyllyn alakaapista muuttuvan labyrintin - vanhasta muistista, ja sitä me pelasimme).

Koirat muistivat lempileikkikaverinsa. Pyörivät jaloissa ja kantoivat kaikki lelut pojan syliin. Nainen otti vielä kolmannen kupin kahvia ja ison palan kakkua.

Hän asui viisi vuotta naapuritalossa. Teki aamu- ja iltavuoroja. Poika kasvoi isoäidin luona veden tuolla puolla. Tuli kesiksi juoksemaan pihoille. Me uimme joka päivä.

Nyt pakkanen ja viima heittelee lapsuudenkotiani, me laitamme takkaan tulet ja poika käpertyy äitinsä kylkeen. 

He ovat vieraita täällä, minä olen vieras heidän luonaan. Emmekä silti kuitenkaan koskaan.

He jäävät vain yhdeksi yöksi.

On alkava koulu ja on töitä, joita tehdään vuorotta kymmenen tuntia päivässä.

Pakkasvieraat tulevat Suomenlahden yli ja lähtevät. Kylmä ilmamassa jää päiviksi yllemme.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Tiedän arjen palanneen, kun elämänpauhu herättää aamuyöllä neljän aikoihin (yleensä aika tarkalleen kymmentä vaille neljä riippumatta, onko illalla vilkaissut viimeisen kerran kelloa puoli kymmeneltä, puoliltaöin vai mestarin lailla puoli kahdelta).

Ja silloin neljän aikaan aamuyöstä ei tapahdu kummempaa. Lasken, että kaikki raajat on tallella, kokeilen, että pää yhä kiinni muussa ruumiissa ja kuuntelen vähän aikaa talon ääniä ja viitteitä vältetystä maailmanlopusta. Pelastuimme taas. Onnekasta.

Aamulla pihamaalla lapset juoksevat joukolla syliin. Tiedän, ettei näitä päiviä ole jäljellä ehkä kovin monta. Pian he huomaavat, etteivät muut lapset tee niin, pian heille tämä on ihan tavallista arkea.

Kaikki he näyttivät hyvinvoivilta ja kaikille kuului kollektiivisesti hyvää.

 

Jossakin koulun yläkäytävällä huomaan, että minusta kaikki suomalaiset lapset näyttävät samanlaisilta, kun luokkien ovet avautuvat yksi kerrallaan kuin padot. Myös ne omat.

 

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Kun vuosi vaihtuu, olen nettikaupassa tilaamassa vähäsen naurettavia pitsialusvaatteita.

Olen lähtenyt illanvietosta itku kurkussa, pysähtynyt pihalla katsomaan revontulia. Jokin ihme, korotus yöhön, joka oli väsynyt ja ikävää täynnä.

 

Aamulla päivitän Tinder-kuvat ja esittelytekstin. Kosketan ohimennen kahville piipahtaneen tuttavan selkää.

Haen lapsuudenkodin komerosta Geri Halliwellin elämäkerran. Sillä olen tappanut tämän olon jo kerran, kuusitoistavuotiaana.

Muistelen, että Geri kertoo, kuinka alkoi taistella lamauttavaa ujouttaan vastaan puhumalla joka päivä vieraille ihmisille, kunnes kauhu lakkasi.

Minun on tehtävä samoin. Ja katsottava tarkemmin, kuunneltava tarkemmin. Puhkaistava se kupla, johon olen pääni tunkenut.

 

Ja kun ajamme siskon kanssa huoltoasemalle hampurilaiselle, se korottaa yksinäisyyden tunteen potenssiin. 

Ehkä kolmen vuoden päästä voisi lähteä matkalle, sitten on maksettu opintolaina ja auto.

Ehkä sulla on silloin kaksi lasta ja ties mitä.

 

Olisipa.

 

 

 

Share
Ladataan...

Pages