Ladataan...

Ei kai kukaan käy ABC:llä päiväsaikaan,

olemme kohdanneetkin aina öisin,

öisin tai myöhäisillasta,

kun olen ollut laiska tai saamaton,

jättänyt keskustan valot kajastukseksi taivaanrantaan,

antanut lähihuoltsikan vietellä minut pahuuden teille.

 

Hän on aina reipas,

häkellyttävän reipas,

hän katsoo silmiin ja sanoo "Terve!" niin vaivatta,

että ensimmäisillä kerroilla kurkkasin taakseni,

aivan kuin hän moikkaisi ystävälleen,

mutta se olinkin vain minä,

ryhdikäs ja vilpitön tervehdys olikin minulle.

 

Mietin pitkään, rapsuttelin ohimoitani,

olemmeko tavanneet jossakin,

onko hän entinen luokkakaveri jostakin

vuosien takaa, joku, jonka muistin erilaiseksi,

jonka kuvittelin kasvavan eri näköiseksi,

pohdin ja porskutin eteen päin,

kunnes eräänä vetisenä maaliskuisena yönä

kuulin hänen käyttävän saman tervehdyksen toiseen

asiakkaaseen

ja sitten taas seuraavaan ja seuraavaan.

 

Hän tervehtii kaikkia kuin he olisivat

hänen vanhoja tuttujaan,

mukavia kavereita,

kaivattuja tovereita.

 

Siksi hän on maailman ihanin mies,

hän herättää ihmiset sumuisesta olostaan,

haparoivasta elämänotteestaan,

edes hetkeksi muistuttaa,

olemme veljiä ja siskoja

kaikki täällä.

 

 

Share
Ladataan...

Pages