Ladataan...

viimeisen kesän jälkeen me ei nähtykään koskaan

soi päässäni maanantaina,

kun juhannus oli viimein taittunut arkeen

mutta sormissa pisti yhä karkuun

päässeen ahvenen piikit

 

viimeisen kesän jälkeen me ei nähtykään koskaan

"älä itke", hän sanoi taas,

toiset sanoivat jotakin muuta,

mutta hän sanoi "älä itke"

elämäni kertoja kuiskasi

"tuon kesän jälkeen hän ei itkenyt koskaan"

 

jotakin meni rikki ja jotakin paikoilleen

kuin olisi sukeltanut keuhkot täyteen vettä

ja heränyt ankaralla saarella

kaukana kaikesta rakkaasta

sydän täynnä hiljaista onnea,

sitä hetkeä kun kasvaa

niin kuin kasvattaisi uuden jäsenen

kuin menisi läpi peileistä

lasiseinistä, aalloista kirkauden ympärillä,

 

ei minun tarvinnut lopettaa itkemistä

ja me tapasimmekin vielä usein

ennen kuin muutuin ahveneksi

uin takaisin samalle rannalle,

jossa yhä heitämme siimoja veteen

polttava iltapäivä raskaissa jäsenissämme

kuin kuolema

 

hän on maailman ihanin mies,

hän oli täällä tänäään,

aina sillä samalla rannalla

Share
Ladataan...

Ladataan...

lapsena hän huomasi,

ettei isänsä elänyt niin kuin

neuvoi lapsiaan,

niin kuin ankara kirkko neuvoi seurakuntalaisia

 

teini-ikäisenä hän karkasi seurakunnankerhosta

yökerhoihin,

istui lauantai-iltapäivät nukuksissa kirkon juhlissa,

heräsi kiltisti sunnuntaina messuun,

 

 

Suomessa hän tapaili uskovia,

huomasi, että kaikki jumalan

valitut lapset eivät näe ihonväriä pidemälle

 

ehkä hän halusi maallisemman naisen,

sellaisen, joka käy kerran vuodessa kirkossa,

("Niin kuin rikkaat miehet Afrikassa"),

ehkä hän halusi jotain ihan muuta

 

olen monessa asiassa jumalaton,

itsessäni jo melko jumalainen,

ja asiat jotka hän minussa näkee,

lienevät aika taivaallisia,

sillä hän sanoo odottavansa,

jättävänsä muun, muut,

kun en vielä ensitreffien jälkeen

uskalla myöntyä tunteeseen

 

vaikka rakkaus,

se on minun uskontoni,

 

siksi hän on maailman ihanin mies,

hän uskaltaa katsoa epäilijää silmästä

silmään, uskaltaa antaa katolilaisen sydämensä 

arkiselle luterilaiselle, ihmiselle, joka uskoo

aina välillä ja milloin mihinkin,

siksi hän on maailman ihanin mies
 

Share
Ladataan...

Ladataan...

tunnistaakseen ihanan miehen

on joskus tavattava niitä vähemmän ihania,

niitä, jotka ovat unohtaneet olevansa ihania,

jotka unohtavat olla ihania

syystä tai toisesta, syyttä, vahingossa,

 

hän oli joskus ollut ihana mies

ja minä luotin häneen,

minä luotin ja autoin,

olisin halunnut kantaa hänet kämmenilläni,

kantaa hänet turvaan kuin hauraan kukkasen

ruohonleikkurin, asfalttimyllyn, maailmanlopun alta,

 

mutta joskus

kaunein kukka kantaa terävimmän okaan,

haurainkin köynnös kiertyy, kuristaa,

komein ruususuu paljastaa

myrkyllisimmän torahampaan,

 

kun on tullut monumentaalisen, kollosiaalisen huijatuksi,

hyväksikäytetyksi ja tallotuksi,

on valittava kahdesta reitistä,

avatako kyynisyyden kalteriportti, joka sulkee ulkopuolelle monen kauniin,

joka sulkee ihmisen itsensä elämänsä sivustakatsojaksi

 

tai kulkeako kultakaarten alta,

vannoa myrkkynuoli vielä selässä roikkuen:

aion rakastaa ja luottaa vielä enemmän,

aion avata sydämeni vielä kauniimmin,

aion katsoa jokaista vastaantulijaa silmiin

ja nähdä heidän perimmäisen kauneuden

 

hän on ollut joskus maailman ihanin mies,

olen siitä aika varma,

hän on kiertänyt kätensä hellään syleilyyn,

ostanut punaviiniä ja persikoita,

hieronut ahkeran äitinsä jalkoja,

juossut läpi kesän leija kädessä,

noussut sen mukana, nähnyt: maailma on kauneinta

mitä meillä on,

 

olisin halunnut näyttää sen hänelle

auringon ja taivaan hetki ennen kuin tuulen kieppuvat tiet piirtyvät näkyviksi,

hetken ennen ensimmäistä vimmaista aalloniskua,

sillä joskus hän on ollut maailman ihanin mies,

ja joskus hän nostaa katseensa ja näkee taas,

muistaa olla maailman ihanin mies

kuin ei koskaan mitään muuta olisi ollutkaan

Share
Ladataan...

Pages