Ladataan...

hänen tekstiviestinsä alkavat aina samalla tavalla,

"jaanajee" hän kirjoittaa, muita tervehdyksiä ei tarvita,

"jaanajee" hän aloittaa ja kirjoittaa sitten elämästään

(se on yleensä aika hyvää ja hiljaista),

kaipuustaan (meillä on usein ikävä toisiamme),

tulevaisuudesta (hän leipoo minulle kakkua,

vie minut lentämäään),

 

kun tapaamme, kävelemme järven ympäri,

istumme hänen sänkynsä laidalla ja kuuntelemme

nettiradiosta uutisia naapurimantereelta,

 

kun tapaamme, hän kysyy kysymyksiä,

joita muut eivät uskalla,

"jaanajee", hän aloittaa ja kysyy jotakin,

joka osuu ytimeen,

vastaan niin rehellisesti, että tärisen,

 

hänellä itsellään on enemmän salaisuuksia

kuin kellään,

kysyn menneistä ajoista ja

hän kertoo joka kerta erilaisen tarinan,

minä uskon ne kaikki,

mikä tahansa niistä voisi olla totta,

 

hän vaihtaa puheenaihetta,

puhuu vain meidän historiamme asioista,

vannoo leipovansa minulle kakkua,

vievänsä minut läpi kesäyön,

aina, kun jossain soi I wanna love you,

muistan, että sitä ei ole tapahtunut,

aina, kun hän laulaa I wanna love you

minä hyräilen vastaan  no woman no cry,

sekin on totta

 

sinä iltana me kuuntelemme uutisia amharaksi,

elokuu on taittunut viileäksi, vesi vapisee lasissa,

kun hän sulkee silmänsä, minä poimin kenkäni,

ajan seuraavaan kaupunkiin, ajan halki ajan,

hänen käsi yhä kädelläni, ajan läpi

kaupunkien ketjun laitimmaiseen saakka,

maailman reunalle

 

hän aloittaa viestinsä aina "jaanajee",

hän kirjoittaa "jaanajee, nyt ei mene hyvin, jaanajee",

hän kirjoittaa "jaanajee, olisitpa täällä, jaanajee",

"älä jätä minua yksin tähän maahan, jaanajee",

 

hän on maailman ihanin mies,

sillä hänen kanssaan on vain yksi hetki kellotaulussa,

vain yksi piste auki levitetyllä ryppyisellä tiekartalla:

se piste, jossa me olemme.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Henkkamaukalta ostettu rannekoru on kevyt,

ajatus sen taustalla painava: kiitos, kiitos ja anteeksi,

hän pyytää minut istumaan, hän aikoo puhua pitkään,

puhua kerrankin suunsa puhtaaksi,

 

luulin häntä kauan yliopistomieheksi,

hän kertoo olleensa kattolamppujen asentaja,

kertoo nähneensä paljon rikkautta ja säihkettä,

harvoin yhtä todellista ihmistä kuin minä

 

kun hän taipuu itkuun,

hän kävelee silti suorin selin vessaan,

pudottaa kasvonsa kylmään vesivirtaan,

kävelee takaisin ryhdikkäästi ja jatkaa

 

kun oma elämä tuntuu toisen omalta,

kun rakkaus on näkymättömissä,

parisuhde sovittu perhettä miellyttämään,

vakava mies muuttuu hilpeäksi,

"Ei tämä ole minun elämäni enää", hän sanoo,

sanoo ja nauraa kaiken vakavuutensa läpi

kuin hukkuva pärskii pintaa kohti,

 

siksi hän on maailman ihanin mies:

umpikujassaan hän istuttaa minut alas

ja puhuu, kunnes vesi ympärillämme on kirkasta

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Ystävä kutsui häntä Nuuskamuikkuseksi,

enkä koskaan päässyt ajatuksesta eroon,

hän pakkasi reppuunsa neulomani sukat,

sanoi: "Älä itke" ja hyppäsi junaan,

hyppäsi junaan tietämättä, minne on menossa.

Täällä se on aika helppoa,

junat kulkevat vain yhteen suuntaan: pois,

vasta itäradalla pitää tehdä suuria päätöksiä:

pohjoiseen vai etelään?

 

Ajan kulumisen huomaa vain hänen pidentyvistä rastoista,

ne ulottuvat jo halauksen alle puoleen selkään.

Joka kerta kun hän lähtee, joka kerta kun hän tulee takaisin,

kuin aallot löisivät rantaan,

hän on vuorovesi, joka ei koskaan, koskaan

voi oikeasti tyyntyä pois, koska se tarkoittaisi,

että kuu on tipahtanut radaltaan,

pudonnut valtamereen, iskeytynyt jäähtyvään maailmaan.

 

Hän lähtee ja uutiset ovat mitä ovat,

joku repaleinen auringonsäde harmaudessa.

Papereilla vuoratussa maassa ei ole tilaa paperittomalle,

ei ole tilaa, ei paikkaa, mihin jäädä ja juurtua,

paitsi minun sydämeeni,

olen avannut sen ja antanut hänen painaa petinsä sinne,

kuin oman lapsen, kuin kauan kadotetun rakastetun,

kauneimman miehen maailmassa.

 

Hän löytää tiensä takaisin,

löytää tavan lähettää sanan,

ja joskus se sana on: "Sinä olet tosi ...",

joskus kolme pistettä tulee selitetyksi,

joskus opin uuden sanan portugalia,

joskus ne jäävät ilmaan.

 

Hän on maailman ihanin mies, hänen naurunsa on syvää,

kultatiukuina helisevää, hänen lempeän katseensa alla

hopeapaju taipuu, koskee veden rikkumatonta pintaa.

Share
Ladataan...

Pages