Ladataan...

perjantai-ilta kerää sadepilvet taivaanrantaan

sateenlinnut kerääntyvät ympärilleni inisemään

pakaroista korvanlehtiin olen purtu, paukamilla

pääskyt pyrähtelevät lähelle vastaleikatun nurmen pintaa

toivon niille metsästysonnea

räksä siirtyy kauemmaksi rätkättämään juttujaan

radiossa soi haikea iskelmä

 

karviaspensaan piikit menevät hanskoista läpi

nostelen maata myöten kaatuneet viinimarjapensaan oksat tukipuihin

kiskon vuohenputkea ja juolavehnää niiden juurilta

 

yhden kesän asuin pihassa huomaatta, mitä tässä ryteikössä piili

mitä kaikkea muuta minulla on jo tietämättäni?

Share
Ladataan...

Ladataan...

Everyone is ready

Yes

Oletko surullinen?

I hope I die

Oikeasti?

Joo (itkevä hymiö)

(minun sanojani, tympeitä, pintaa läpäisemättömiä sanoja)

En halua mennä takaisin 

Jos menen takaisin --- tapan itseni

(meidän sanojamme, lohduttomia, vaativia, anelevia, loppuvat kysymykseen itsemurhan välttämisestä)

Please.

En tiedä

 

Istun lapsuuden kodin sohvalla kännykkä kädessä. On ensimmäinen hellepäivä, ensimmäinen, raskas, kypsä ja täysi. Äiti pelaa Uunoa naapurin pojan kanssa. Olen leiponut töiden jälkeen kaksi isoa vatia piirakoita juhliin. Naapurin pienimies komentaa minua kahdella kielellä, mutta pyörittelee lopulta sopuisasti piirakkataikinasta palloja, jotka sisko kaulitsee pohjiksi. Minä täytän ja rypytän. 

Nauran, olen iloinen. Makaan nurmikolla koirat kainalossa.

Käyn keskustelua, enkä tiedä kumpi on enemmän totta.

Ajattelen isääni pienenä poikana ja pientä naapurin poikaa, jonka isä murskaa nyt tammessa. Ei minuakaan armahdettu. Ei yhtään. Kun pelattiin säästöä. Ei päässyt edes alkuun. 

Kuka murskasi. Ukki ja se ja se. Ne oli melkein ammattilaisia.

 

Minusta tuli erilainen. Ehkä armahdettiin? Annettiin voittaa, että pääsin edes alkuun? Ukki opetti pelaamaan. Antoiko minun voittaa?

 

Minusta tuntuu, että olen rikkonut lupauksen. Lupauksen, joka annettiin jokaisena yhteisenä aamuna, päivänä, iltapäivänä. Jokaisessa halauksessa, kysymyksessä. Joka kerta kuin toruin, autoin, olin siinä. Kiristin luistimen nauhat. Opetin uimaan.

Sanomatta sitä ääneen, lupasin pitää huolta. Lupasin pitää hengissä. 

Enkä tiedä, voinko edes sitä. 

Ja se on vähiten, mitä voi.

Share
Ladataan...

Ladataan...

samana päivänä tulee elämää uhkaavia ja elämää turvaavia uutisia

ihminen voi yhtä aikaa huutaa kauhusta ja riemusta

ja itkeä iloa ja surua joka on elämä

 

sataa rakeita

juoksen pikkukengissä jalkapallon perässä

jos sielu sietää tule mukaan

ja mä menin paljain nilkoin, mekossa

minun sieluni sietää, sitä ei palele

 

nälkäiset, väsyneet lapset kiipeävät syliin

ja purskahtavat itkuun ja nauruun

kuumat kasvot painautuvat niskaan

 

iso poika on jo niin pitkä

että yltää painamaan posken poskeani vasten

kun seisomme eteisessä

hengittää hetken siinä 

 

en muista, mitkä asiat sanoin ääneen

mitkä ajattelin

Share
Ladataan...

Pages