Ladataan...

sinä olet mennyt jo puolitoista vuotta sitten

 

kukaan ei ole huomannut kertoa,

minä en ole huomannut kaivata sinua

vuosiin

kukaan ei arvannut, että jäit minuun

 

jossakin välissä pienistä pojista kasvaa isoja miehiä

ja sitten tapahtuu jotain,

mistä vaietaan muistosivuilla ja Facebookin surunvalitteluviesteissä

 

minä en tuntenut mitään, kun lähdit:

miten saatoit kuolla ilman lupaani

 

te muutitte pois, kun teidän navetta paloi,

et tullut kouluun sinä päivänä ja pian et ollenkaan

joskus näin sinut ohimennen, mutta silloin oli ne vuodet,

jolloin ei raaskinut moikata, ei uskaltanut, ei vaan voinut,

oli liian paljon mielikuvia, rooleja, odotuksia, pelkoja siitä,

mitä saattaa paljastua (ei meillä ollut mitään salattavaa, kuin itsemme)

 

ja nyt sitten sinua ei enää ole,

enkä minä osaa olla surullinen enkä mitään muuta kuin vähän surullinen,

 

sinä soitit suutasi ja minä ihastuin 

ja me olimme niin pieniä lapsia

jäimme siihen hetkeen

kapseloiduit minussa siihen kipuun,

joka on vuodet kymmenestä kahteentoista

kun sääriä pakottaa kasvukivut ja sydäntä

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

kukaan ei huomaa myöhemmin mitään

minäkään en huomaa mitään muutosta siinä kuinka kuljen, olen,

puen kenkäni eteisessä ja takkini 

valo on jäänyt palamaan,

raskas hengitys on jäänyt makuuhuoneen oven taakse

olohuoneen ikkunasta piirtyy harvojen valojen taakse Saimaa

minä en jää nyt

 

lumi on kasautunut dyyneiksi kadulle

ensimmäiset lumitraktorit ja aura-autot vilkuttavat valojaan

potkin auton lokasuojat puhtaiksi

 

myöhemmin katsomme Gilmoren tyttöjä,

teemme lauantaiasioita, minä nukun päiväunet

eikä sekään ole erikoista viikonloppuna

 

sunnuntaiaamuna herään kirkkoon

laulan hoosiannan, polvistun komean papin eteen

ja hetken ajattelen rakkautta ja vastapestyjä lakanoita,

myöhemmin näen hänen vaimonsa ja lapsensa

ja hän näyttää siviilivaatteissaan väsyneeltä suurperheen isältä,

ei pelastajalta

 

kylmä kiipeää läpi ohuista sukkahousuista,

minä otan toisen annoksen seurakunnan joulupuuroa

nielaisen mantelin ja konvehtirasia jää jakamatta

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

päädyn baariin vahingossa, enkä osaa heti yhdistää pääkadulle sytytettyjä jouluvaloja ihmispaljouteen

ihmiset roikottavat toppatakkejaan käsivarsillaan ja muodostavat meluavan massan baaritiskin eteen

kahisen, kun kuljen heidän ohitseen peräpöytään

naisilla on punatut huulet ja kimalletoppeja ja tekokuitubleiserit

miehen ovat jättäneet ylänapin auki

on lähdetty

 

ystävä tuo meidänkin pöytään yhden sellaisen miehen

hilpeästi humalasta huolimatta hän korjaa puheestani asiavirheen

ja alan tiputella niitä lisää, kunnes hän huomaa tyhmyyteni peliksi

 

aamuun menessä huomaan kuinka helppoa on löytää ja kadottaa joku

värikkäissä jouluvaloissa

Share
Ladataan...

Pages