Ja miltä näytän oikeasti:

Onni on kaverit, jotka haluavat puuhata kaikenlaista. Lauantain lätkä- ja viisukatsomon aiheuttamat krapulanrippeet karistettiin sunnuntaina pelaamalla porukalla koripalloa Kalasataman ghettomaisemissa.

En ole koskenut koripalloon varmaankaan sitten lukiovuosien. Koulussa koripalloilu kuului lentopallon ohella inhokkilajeihini. Pallot ja joukkuelajit eivät edelleenkään ole ykkössuosikkejani, mutta kaveriporukalla ja aurinkoisena päivänä muutama tunti korista sujui oikein rattoisasti.

Pelaamisessa oli enemmänkin kyse hauskanpidosta kuin suorittamisesta. Välillä pidettiin asianmukaisia jäätelönhakutaukoja ja paistateltiin päivää. Koreja en tainnut saada yhtään ja syötötkin menivät välillä vastapuolelle, mutta mukavaa oli silti. Gettokoristiimimme aikoo kokoontua kesällä joka viikko viettämään laatuaikaa. Ehkä sitä voisi mennä useamminkin mukaan, ehkä sitä joku päivä saisi vaikka heitettyä yhden korinkin.

Kaveriporukkani urheilullisista edesottamuksista voit lukea muun muassa näistä postauksista:
Kolmenkympin kriisi ja läskicooper
Nynnymaan kuninkaat eli kuinka kavereiden kettuilu kannustaa salille

Lauantaina aamulla sitä taas mietti, miksi hemmetissä sitä on suostunut menemään jälleen kerran tapahtumaan, joka tarjoaa kylmää vettä, haisevaa mutaa ja pakaroita polttelevaa mäkijuoksua. Mutta kun tulin maaliin taas nopeammin kuin edellisenä vuonna, tuntui vaiva ja ikävyys vaivan arvoiselta. Näin meni allekirjoittaneen Extreme Run 2013:

Koska hupisarjalaiset ja hitaammin hölköttelevät muodostavat radalle melkoisen ruuhkan, lähdin kilpasarjaan ja asemoin itseni heti nopeimpien perään, jotta en jäisi pahaan sumppuun. Taktiikka osoittautui sinänsä toimivaksi, että sain alkuun hyvän vauhdin. Tosin kun kaksi ensimmäistä kilometriä oli taitettu reilusti alta yhdeksään minuuttiin, päätin että on syytä hidastaa tahtia hiukan ettei tulisi noutaja ennen aikojaan.

Päätös osoittautui hyväksi. Sain pidettyä yllä suht tasaista tahtia toisen kierroksen viimeiseen neljännekseen saakka, kunnes pohje rupesi kramppaamaan aina jalkaa reilummin nostaessa. Kun pääsin maaliin ajassa 1.48.12 (eli seitsemisen minuuttia edellistä kertaa nopeampana), sain kuulla, että rata oli ennakkotiedoista poiketen 18 eikä 16 kilometriä pitkä! Mikäs siinä, sitä enemmän voin olla tyytyväinen parantuneeseen aikaani. Ahteriin on ilmeisesti tullut lisää jerkkua, koska mäkienkin juokseminen sujui ihan kohtuullisesti.

Vaikka etukäteen manasinkin rataa, osoittautui uudistunut reitti entistä mielenkiintoisemmaksi. Pahimpien sumppujen välttämiseksi ensimmäinen este tulee vastaan vasta parin kilometrin jälkeen. Vaikka aloitus onkin siis dramaturgisesti melkoinen pannukakku, helpotti järjestely ruuhkia ainakin kärkipäässä. Lisäksi uudistuneet esteet tuottivat iloa. Lumikasassa möyriminen ja kerrankin oikeaa ryömimistä vaatinut mutaeste toivat mukavaa vaihtelua meille useampaan kertaan juosseille.

Vaikka aikani olikin ihan kelpo, ehdin silti jutustella mukavia useammankin kanssakisaajan kanssa. Koska omista juoksukavereistani toinen lähti kiitämään heti alussa ja toinen jätti leikin viisaasti kesken polvivamman takia, jouduin kiusaamaan tuntemattomia radan varrella. Pahoittelut kaikille, joiden seuraan tuppauduin yllättäen ja pyytämättä! Monen kanssa tuli puhuttua, että reitti voisi olla lyhyempi ja esteitä enemmän. Itse näkisin mieluusti kisan sekä kisaajien että yleisön mielenkiinnon yllä pitämiseksi radalla useita lähtöjä ja lyhyempiä apinaratoja.

Kisan jälkeen olikin aika raaputtaa mutaa irti ja pyykätä niin maan perkeleesti. Tältä näyttävät kengät ja sykemittari kahden käsinpesun jälkeen. Onneksi kengät voi heittää surutta pesukoneeseen muutamalle rundille, niin on taas puhtoiset popot täksi viikoksi. Jos kiinnostaa nähdä kuvia radan varrelta, kannattaa käydä lukemassa Saaran kisaraportti Elämäni kunnossa -blogista! Hyvä tsemppi, Saara!

Nyt on meikäläisen juoksut juostu ainakin tältä vuodelta. En ole mikään himohölkkääjä, ja nyt mieli palaa entistä kovemmin painonnoston pariin. Ehkä sitä voisi keksiä kivaa kisattavaa jonkun muun lajin tiimoilta!

Onpa mukavaa, että Lily on taas toiminnassa! Kuten moni muukin bloggaaja, ehdin jo miettiä mitäköhän sitä kaikella kirjoittamisesta ja lukemisesta irronneella ajallaan tekisi.

Olisi tietty voinut vaikka treenata huomiselle Extreme Runille.

Huomenna siis taas juostaan ristiin rastiin Hakunilan pururatoja. Kävimme toveri Silaksen kanssa hakemassa chipit ja krääsäkassit jo tänään ja tutustuimme samalla uudistuneeseen rataan. Melkoisen mälsää, että ensimmäiset esteet tulevat vasta useamman kilometrin jälkeen! Ymmärrän kyllä, että alun ruuhkaa pitää helpottaa, mutta elämystä ja estejuoksun tunnelmaa ei tältä radalta oikein saa.

Myös kuvassa näkyvät uutuusesteet, karkeat betoniset muurit, epäilyttävät. Kiipeäminen ja alas hyppääminen ei ole asia eikä mikään, mutta superkarkea pinta rikkoo useammalta ihan taatusti kädet. Jos olet tulossa juoksemaan huomenna, älä ainakaan laita präniköitä juoksutrikoita päälle!

Ensikertalaisille vielä muutama vinkki:
- Muista tankkaus! Vaikkei 16 kilometriä kummoiselta tunnukaan, on toisen kierroksen mäkien juokseminen huomattavasti mukavampaa kun on energiaa jäljellä.
- Älä laita ykköstä päälle. Muta, risut ja betoni hajottavat vaatteet. Lisäksi joen haju tarttuu vaatteisiin eikä lähde pois ihan yhdessä pesussa.
- Jos mahdollista, laita hyvän gripin omaavat kengät, jotka kuivuvat suht nopeasti. FiveFingersit ovat ehdottomasti parhaat jalkineet pöpelikössä ja vedessä kirmaamiseen.

Törmäsin kisa-alueella myös Elämäni kunnossa -Saaraan, joka oli hänkin noutamassa omaa siruaan. Olipa hauska vihdoin tavata bloggaajakollega kasvotusten! Ja tsemppiä Saaralle ja kaikille muille teille, jotka huomenna juoksette! Tulkaa nykäisemään hihasta jos minut näette.

Viikonloppu on ehkä ihmisen parasta aikaa. Kerrankin ehtii nauttia kotinsa rauhasta ja kauniista luonnosta - ja treenata siinä samalla. Suunnittelematon lauantaipuuhastelu eskaloitui tehokkaaksi kolmoistreeniksi, joka kuritti kroppaa niin kotona kuin Keskuspuistossa.

Nappasin töistä mukaan testaukseen XBoxin ja Nike+ Kinect training -jumppapelin. En ole minkään valtakunnan kotijumppaaja, mutta oli ihan hauskaa häärätä pikseliukon käskyjä noudattaen ja erilaisia haastetreenejä tehden. Repertuaariin kuului niin klassisia kehonvastusliikkeitä (yleisliikkeet, punnerrukset jne.) kuin liikkeentunnistimen mahdollistamia hupipelejä, kuten polttopalloa. Mies nauroi vieressä ja napsi kuvia, kun yritin väistellä pikavauhtia ruudulla lähestyviä erimuotoisia seinämiä.

Vajaan tunnin riehumisen jälkeen oli vielä hyvin energiaa, joten päätin lähteä avaamaan kevään FiveFingers-kauden. Koska aivan kodin lähettyviltä ei löydy kovin pehmeää lenkkimaastoa, otin fillarin alle ja lähdin kohti Keskuspuistoa.

Ulos lähteminen oli kyllä erinomainen idea. Jätin fillarin, kypärän ja juomapullon männynjuureen ja lähdin nauttimaan keväisen Keskuspuiston mutaisista pikkupoluista.

Viime viikon puolimaratoni kiersi Keskuspuiston kautta. En tiedä oliko kisa sumentanut silmäni vai oliko kevät eilen oikeasti jo huomattavasti pidemmällä kuin viikko takaperin. Valkovuokkoja oli joka puolella, ja oravia ja pulleita pikkulintuja oli niin paljon, että niihin meinasi kompastua pienemmillä poluilla.

Taas on yksi treeniviikko vierähtänyt. Palauduin Helsinki City Runista yllättävänkin hyvin, eivätkä viikon juoksemisetkaan tuntuneet ikävältä.

Maanantai: Yleisurheilu, 1 tunti 30 minuuttia
Keskiviikko: Kuntopiiri Kisahallilla, 1 tunti
Perjantai: Crossfit, 1 tunti: tempauksia ja ihan kauhea loppurutistus, jossa yhdisteltiin thrustereita ja 600, 400 ja 200 metrin sprinttejä
Lauantai: Kotikuntoilu, pyöräily ja juoksu

Tein tällä viikolla paluun yleisurheilukentille reilun parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Aikuisten yleisurheilukoulussa oli superkivaa.

Olen jo muutamana vuonna haaveillut meneväni Helsingin Kisa-Veikkojen aikuisten yleisurheilukouluun. Tänä vuonna vihdoin tartuin toimeen ja ilmoittauduin mukaan. Kivaa kyllä harjoittelemassa käy myös monta kivaa mimmiä meidän crossfit-salilta sekä kanssa-lilyläinen, mainio Nina Ninan verkkareissa -palstalta.

Harrastin yleisurheilua ensimmäisellä luokalla. Meininkin Lappeenrannan Urheilu-Miesten yleisurheilukoulussa parikymmentä vuotta sitten oli melko samanlaista kuin nyt Eläintarhan kentällä: kokeillaan erilaisia lajeja ilman suurempaa stressiä tai epäonnistumisen pelkoa.

Vaikeinta yleisurheilukouluun menemisessä oli lajien valitseminen. Miten ihmeessä voisi päättää, kokeillako kolmiloikkaa, kuulantyöntöä vai aitajuoksua? Joka viikolle valitaan yksi mieluinen laji, ja kaikki suorittavat Cooperin testin ja viimeisen kerran kisat.

Ensimmäisellä kerralla valitsin keihäänheiton. Jo oli hauskaa! Asiantuntevassa opastuksessa kaartakin alkoi hiljalleen löytyä heittoihin. Hauskanpito ja ei kovin ryppyotsainen tekniikkaan keskittyminen olivat mukavaa vaihtelua raskaalle puurtamiselle. Naurua kuultiin kentällä jatkuvasti, milloin onnistumisen ilosta, milloin päin prinkkalaa menneen heiton jälkeen.

Olen tätä jo aikaisemminkin kohkannut, mutta aikuisiällä harrastaminen on kyllä helvetin hauskaa puuhaa. Ei tarvitse tuntea stressiä tekemisistään tai tuntea sosiaalista painetta. Sen kun tekee sitä mitä huvittaa ja mikä tuntuu mielekkäältä.

Oletteko löytäneet viime aikoina uusien harrastusten pariin?

Tulipa sitten lauantaina juostua! Helsinki City Run taittui aikaan 2 tuntia ja 8 minuuttia. Aika oli sinänsä pettymys, kun juoksunoviisi joutui alun pullonkauloissa tallustamaan melkein kävelyvauhtia. Kokemus oli kuitenkin opettavainen:

- Mene ajoissa vessaan. Kun paikalla on 17 000 juoksijaa, vessaan voi olla jono jo hyvissä ajoin ennen lähtölaukausta.

- Arvioi suoriutumisesi reilusti ylikanttiin. Ilmoittauduin tunnollisesti kahden tunnin tavoiteajan lähtöryhmään, joka sitten juoksi lähemmäs kahden ja puolen tunnin aikaa. Ohittelu Töölönlahden kapealla väylällä osoittautui melkoisen mahdottomaksi.

- Älä aliarvioi tankkausta. Aluksi vähän naureskelin tunkiessani energiageeliä juoksupaidan taskuun. Vaan eipä naurattanut 17. kilometrin kohdalla, jolloin enemmän kuin kiitollisena imaisin geelit kitusiin.

- Opettele juomaan juostessa. Gatoradet menivät pitkin housuja ja paitaa kun enhän minä osannut samaan aikaan juoda ja liikuttaa jalkoja.

- Älä usko kannustajia. "Enää viisi kilometriä!" huusi joku innokas matkan varrella. Meinasin kuolla, sillä olin pitänyt kirjaa matkasta eikä taivalta ollut enää kuin kolme ja puoli kilometriä. Hetken masensi ennen seuraavaa kilometritolppaa.

- Juokse viimeinen mäki niin lujaa kuin lähtee. Ei sitä energiaa enää kannata säästellä.

- Syö iso pihvi ja juo olutta suorituksen jälkeen.

- Laita tiikeribalsamia ja venyttele seuraavana aamuna.

Tekisi mieli sanoa, että juoksut on nyt juostu. Ei ole tuo hölkötteleminen niin sanotusti minun kuppini teetä. Kahden viikon päästä juostaan Extreme Run, sitten on kyllä taas aika keskittyä painonnostoon ja muuhun mielekkäämpään tekemiseen.

Aloitin tänään muuten aikuisten yleisurheilukoulun! Siitä lisää lähipäivinä.

Riks, raks, poks. Niin aukenivat lonkat ja selkänikamat, kun joogasin pää alaspäin.

Olen jo pitkään halunnut kokeilla ilmajoogaa eli aerial yogaa tai air joogaa. Rakas ystäväni Rita vinkkasi, että tätä lystiä voi nyt harrastaa Yoga Nordicilla Kaisaniemessä, ja minähän menin.

Normaaliin joogatuntiin verrattuna tunnelma oli hilpeämpi ja hieman sählääväisempi, kun aloittelijat yrittivät parhaansa mukaan killua ties minkälaisista asennoista. Liikkeitä tehtiin sekä matolla että kankaasta tukea hakien.

Kun asennon saa hyväksi, on kankaan varassa oleminen yllättävän mukavaa. Selkäranka saa lisää pituutta, ja moniin liikkeisiin saa uutta kivaa kulmaa, kun osan painostaan voi laittaa kankaalle. Erityisesti pidin käsilläseisonnasta kankaan varassa, jolloin käsiensä varassa voi olla vaikka kuinka pitkään ja makustella eri asentoja.

Loppurentoutus oli ehkä kaikkien kokeilemieni joogalajien lystikkäin. Kiipesimme ensin istumaan kankaaseen, josta sujahdimme pötköttelemään kuolleen miehen asentoon kankaan sisuksiin. Mikäs siinä keinuessa!

Suosittelen ilmajoogaa kaikille, jotka haluavat vaihtelua normijoogaansa. Kovin korkealle ei kankaan kanssa voi kiivetä, joten korkean paikan kammoa ei taatusti tule. Jos pää alaspäin killuminen on vierasta tai epämiellyttävää, voi ilmajoogassa varmasti petrata näitä taitojaan helposti.

Kohta lähden hieman erilaisten fyysisten aktiviteettien pariin eli Helsinki City Runille. Wish me luck!

100 kilon clean and jerkillä. Työtoverit hankkivat minulle painonnostovälineet toimistolle, kyllä nyt kelpaa tehdä uusia ennätyksiä!

Iloista vappua kaikille!