Ladataan...
Pumpui

Normaalit naiset viihdyttävät itseään verkon vaatekaupoissa, minä selaan lisäravinnepuoteja. En välttämättä ostohousut jalassa vaan siksi koska maailma näyttäytyy niissä äärimmäisen outona. 

 

Lisäravinnekauppojen selaamisesta seuraa oudon ilahduttavia reaktioita: Mikä ihme tämä on? Mitä tällä tehdään? Mitä helvettiä? Tässä kolme hauskaa - joskin huolta herättävää - suosikkikategoriaani:

1. Treeniboosterit

Mutant Mayhem! Sensuroimatonta treeniäedeltävää hulluutta! Insane anabolic beast! Fight aggression! Mutant rage! Outoa kyllä, näitä aineksia suositellaan otettavaksi ennen paitsi ennen sali- sänkysuoritusta. Sillä kukapa ei haluaisi mutanttiraivoa petiinsä.

2. Väkivalta- ja sotatuotteet

Tuotteiden nimet ja käyttötarkoitukset herättävät minussa hilpeyden lisäksi huolta. En tiedä "Massacra Episode 3":a käytetään, enkä oikein tiedä haluanko edes tietää. Jos tuotelupaus pitää, mikään ei ole enää entisellään. Myös erilaiset sota- ja kranaattiaiheiset nimet ovat suosiossa.

3. Massanlisääjät

Nokkelimmillaan lisäravinnemaakarit ovat erilaisia massanlisääjiä nimetessään. Incredibulk! CreaMass! Up your mass! Usein massaviestiä tehostetaan vielä asettelemalla pakkaukseen kuva Yhdysvaltain lipusta. Takuulla toimii.

 

Vaikka välillä tuntuu että oma lisäravinteiden käyttö on suurta (proteiini, kreatiini, vitamiinit, satunnaiset aminohapot), niin näiden käyttäjäkunta on aivan eri levelillä. Onko kukaan käyttänyt mutanttiraivoa? Jos on, voisitteko kertoa mitä ihmettä niin pelottavasti nimetty tuote oikein tekee?

 

Share

Ladataan...
Pumpui

Eli kuinka ostaa itselleen motivaatiota.

Koko alkuvuosi on mennyt crossfitin kanssa hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Kroppa on reistaillut niin, että normaaleissa treeneissä olen joutunut skaalaamaan monia liikkeitä tai vaihtamaan kokonaisuudessaan liikkeet toisiin erilaisten kipujen ja kinnausten vuoksi. Monesti olen suosiolla mennyt vapaisiin harjoituksiin ja kikkaillut siellä jotain mitä kroppa on antanut myöden ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Ja kun ei ole suunnitelmaa, ei ole motivaatiotakaan. Ja kun ei ole motivaatiota, ei ole intoa tehdä suunnitelmaakaan.

Meillä CrossFit Central Helsingillä on mahdollista saada henkilökohtaista valmennusta ja tarvittaessa kokonaan oma ohjelmointi erilaisten ongelmien paikkaamiseen, ja yhä useampi on mahdollisuuteen tarttunut. Päivänä muutamana pääkoutsimme Ben sitten ehdotti, josko minua kiinnostaisi oikeasti käydä omien ongelmien kimppuun omalla ohjelmoinnilla.

Ensin ajatus tuntui kummalliselta. Neljän vuoden crossfittaamisen jälkeen tässä oltiin siis toisin sanoen joutumassa apukouluun! (Nuorisolaisille tiedoksi että apukoulu oli aikoinaan se paikka johon hitaasti oppivat ja lahjoiltaan rajoittuneet siirretiin muiden jaloista.) Toisaalta tiesin, että erilaiset kroppaan liittyvät haasteet (stabiilius, liikkuvuus, yleinen heikkous) olisi vaikea ratkoa yksin menemällä salille heiluttelemaan käsiä ja keksimään itselle sopivaa ohjelmaa. Rahatilannekin antoi lystille myöden, joten ei ollut oikeastaan mitään syytä olla suostumatta ehdotukseen.

Nyt on takana ensimmäinen täysivauhtinen viikko koutsini Jukka-Pekka Pentikäisen eli JP:n ohjelmoinnilla. Yhtäkkiä treenaaminen on taas tuntunut pitkästä aikaa aidosti mielekkäältä. On oikeastaan äärimmäisen helppoa vain noudattaa päivittäin sähköpostiin kilahtavaa ohjelmaa ja käydä koutsin kanssa läpi suunnitelmia ja tuloksia kasvotusten ja verkossa. Valmennuksessa on sinänsä erikoinen valtasuhde, että vaikka minä olenkin tässä asetelmassa se maksava asiakas, tunnen silti valtavaa ulkoista vastuuvelvollisuutta tehdä kaiken säntillisesti myös silloin kun JP ei ole salilla koutsausvuorossa ja minua vahtimassa. Lisäksi on melkoisen motivoivaa tietää, että ohjelmointi tähtää juuri minun heikkouksieni parantamiseen ja ottaa huomioon juuri minun ongelmani (JP on paitsi valmentaja myös fyssari ja siksikin mies paikallaan ongelmia ratkomassa).

Apukoululaisena olossa on kyllä omat huonotkin puolensa. Ensinnäkin se on todella yksinäistä. Treenikavereita on toki paikalla samaan aikaan, mutta kun kaikki keskittyvät omiin ohjelmiinsa (osa seuraa salin yleistä ohjelmointia, osa kisaohjelmointia, osa muita ohjelmia), joutuu puurtamaan yksin omia juttujaan eikä saa samalla tavalla yhteisön tukea kärsimyksessään. 

Vaikeinta oma ohjelmointi on egolle ja kärsivällisyydelle. Omaa ohjelmaa noudattaessa edistymisen ja onnistumisen kokemukset on pakko löytää omasta suorituksesta, ei vertailusta muiden tuloksiin. Kun veivaa erilaisia apuliikkeitä ja pitoja, tuntuu välillä vähän ikävältä seurata vieressä, kun salin priimukset tekevät huimia painonnosto- ja voimailuennätyksiään. Vaikka järki tietää, että ilman tätä apukoulussa rakennettavaa vakaata perustaa ei voi rakentaa kestävää kroppaa ja voimaa, ego ei hiffaa asiaa yhtä helposti. Tällä hetkellä ohjelmoinnin alussa vauvapainojuttuja veivaa vielä ihan mielellään, mutta edessä on varmasti viikkoja, jolloin tuntuu että ei koskaan enää ikinä pääse esimerkiksi kyykkäämään vaan on joutunut apuliike- ja apukoululimboon iäksi.

Haasteista huolimatta apukoululaisuus tuntuu kuitenkin parhaalta investoinnilta pitkään aikaan. Väittävät, että motivaatiota ei saa ostettua rahalla, mutta tässä tilanteessa kyllä väittäisin että kyllä sitä saa. Tai ainakin motivoijan.

(Iänikuisen vanhat joskin edelleen makeat kuvat otti Jussi Helttunen)

Share

Ladataan...
Pumpui

Eli kuinka menestyt triathlonilla osaamatta uida, pyöräillä tai juosta.

Muutama päivä sitten mailissa odotti hieno viesti: "Kisan hurmahenkisyyden varmistamiseksi ja kunnianosoituksena edellisten vuosien suorituksista on seuraaville henkilöille myönnetty TeräsSika Hall of Fame 2016 -status." Ja meidän nimemme siinä alla.

Feministis-karnevalistinen Teräsmeduusat-joukkueemme on nyt virallisesti päässyt maineen halleihin! Ansiomme viime vuoden Terässika-triathlonilla toivat meille paitsi ämpärisarjan voiton myös pääsyn hall of fameen sekä takuupaikan tämän vuoden kisaan. Aina ei tarvitse osata, välillä menestykseen riittää se että yrittää! 

Viime vuonna joukkueemme teema kilpailussa oli bikini fitness. Tälle vuodelle on luvassa jotain vieläkin spektaakkelimaisempaa, stay tuned!

ps. Jos terässikailu kiinnostaa, ilmoittautumisohjeet löytyvät tapahtuman sivuilta. Kannattaa toimia oitis ilmoittautumisajan käynnistyessä tänään kello yhdeksän, sillä paikat viedään käsistä!

 

Share

Ladataan...
Pumpui

Kun maksaa banaaneilla, saa apinoita. 

Eikö ne oikeat bloggaajat jotenkin näin jalat ristissä ja omaa ponnariaan vetäen seiso eteerisesti vesirajassa? Kuva: Sofia

 

Viime perjantaina vietettiin PING Helsinkiä, jossa olin itse mukana "content guruna". Långvikiin oli kokoontunut nelisensataa bloggajaaa ja bisnespuolen ihmistä kuuntelemaan luentoja, oppimaan lisää workshopeissa ja verkostoitumaan. Ensimmäistä kertaa koko blogiurallani koin jopa kuuluvani jonkinlaiseen blogiskeneen - joskin syynä tähän taisi olla se, että paikalla oli koko kenttään suhteutettuna yliedustus erilaisia realismia ja kriittistä ajattelua liputtavia blogeja, joiden pitäjillä oli valtavasti sanottavaa ja joihin pystyin aidosti samaistumaan.

Tapahtuman järjettömän innostunut tunnelma ja monen kanssa käymäni vilkkaat keskustelut olivat ehdottomasti tapahtuman parasta antia. Yksi tärkeimmistä puheenaiheista koski bloggaajien ja somettajien yhteistöitä brändien kanssa ja näiden hinnoittelua. Vertaistukihengessä kuultiin jos jonkinmoisia tarinoita siitä, kuinka miljoonien markkinointibudjetilla toimiva monikansallinen yhtiö on valmis maksamaan laajasta yhteistyöstä yhden maan suosituimman bloggaajan kanssa tuotepaketin, jonka arvo jää reilusti alle kymmenen euron, ja kuinka toisille maksetaan samasta kamppiksesta ja toiselle ei. Tästä innostuneena päätin kertoa teillekin omia ajatuksiani ja periaatteitani yhteistöistä:

  • Blogini ei ole se suosituin (hiljaisella viikolla 3 000 uniikkia, puheenaiheviikoilla 8-12 000 uniikkia), mutta arvostan jokaista teistä kävijöistä niin maan perkeleesti, että en tuhlaa lukijuuttanne turhanpäiväisiin, blogiin sopimattomiin kaupallisiin juttuihin.
  • Jos teen yhteistyötä, sen täytyy sopia blogin arvoihin (terveys & tasapaino, feminismi, rehellisyys) ja olla jollain tavalla relevantti itselleni. Jos en kuvittelisi käyttäväni tuotetta/palvelua ilman yhteistyötä, ei se blogissakaan näy. 
  • Arvostan myös omaa työtäni, aikaani ja osaamistani niin, että en to-del-la-kaan "kokeile tuotetta ja tee sitä vaikka reseptiä ja kirjoita paria postausta" muutamaa jogurttipurkkia vastaan. Jos maksaa banaaneilla, saa apinoita. Poikkeuksena yhteistyöt, joissa tuote tai elämys on sen verran merkittävä, että siitä kirjoittaminen ilman rahakorvausta tuntuu minusta mielekkäältä. 
  • En osallistu bloggaajille suunnattuihin "kirjoita meidän brändistä, paras juttu voittaa lahjakortin/vuoden pähkinät/mitälie" -kilpailuihin. Ne ovat jälleen yksi tapa kalastella ilmaista näkyvyyttä. Paasasinkin tästä asiasta taannoin LinkedInissä Mainosta meitä, voit voittaa (ehkä) -kirjoituksessa.  (Vaikka muuten PING olikin erinomainen tapahtuma, käytti sekin tätä metodia monesti.)
  • Jos otan vastaan ilmaisen tuotteen (moni kuvittelee että suorastaan hukun ilmaisiin treenivaatteisiin, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa ja selittää miksi minulla on aina kaikissa kuvissa samat kauhtuneet trikoot päällä!), se ei tarkoita automaattisesti sitä että kirjoittaisin siitä blogissa. Jos pidän siitä, tuote saattaa näkyä jossakin asiaan liittyvässä postauksessa ja kerron mistä tuotteen olen saanut.

Kas näin. Olen jo tovin suunnitellut tekeväni blogissa pienen lukijatutkimuksen, jossa selvittäisin teidän ajatuksianne myös tästä asiasta, mutta sitä odotellessa voisin kysellä teiltä mietteitä: miten lukijana suhtaudut blogien kaupallisiin yhteistöihin? Ärsyttävätkö ne? Toimivatko ne? Skippaatko ne?

 

 

Share

Ladataan...
Pumpui

Pienet jutut ovat usein ne parhaat jutut. Tässä top 10 enemmän ja vähemmän oudoista suosikeistani:

1. Ukin silmärähmän irrottaminen: semisti iljettävää, mutta oudon tyydyttävää. Laittaisin rähmän roskiin jos ehtisin, mutta koira haluaa välttämättä syödä sen. Molemmat saavat tästä jotain! 

2. Hotellihuoneessa rötvääminen: Ulkona odottaisi miljoonakaupunki, mutta minä jään vielä hetkeksi (muutamaksi tunniksi) peittojen alle katselemaan ulkomaisia uutisia.

3. Hervoton mässäily: Nuff said.

4. Tussien ja muiden toimistotarvikkeiden tuoksu: Paras tussihetki on kun saa kirjoittaa uuden ennätyksensä tulostaululle. 

5. Miley Cyrusin versio Dolly Partonin "Jolenesta"

6. Ostamieni vaatteiden laittaminen päälle saman tien: En ymmärrä ihmisiä jotka jemmaavat ostoksensa kaappiin pitkäksi aikaa.

7. Iltahalit koiran kanssa

8. Se tunne kun tajuaa treeneissä että tähän ei kuolekaan

9. Fillarin teippausten tuntu käsien alla. Tekisi hulluna mieli raaputtaa teippejä irti, mutta yritän pitää näppini kurissa.


10. Retkellä oleminen

 

Näitä pikkuhetkiä ja muita juttuja Instagramissa nimellä @lottapumpui

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun mainoksen Facebookissa näin.

Nyt tiedän mikä lenkkivarustuksestani on aina puuttunut! Kanssaihmisten, ei kun siis hyökkääjien, monikossa, sokaisemiseen tarkoitettu suihke! Nyt vihdoin lenkkipuvun taskuun mahtuvassa koossa! 

Tämä mainos ärsyttää minua valtavasti. Eniten pelon ilmapiiriä levittävät juuri tällaiset typeryydet ja kaiken maailman kansallismieliset uuvattipartiot. Jos toistuvasti kuulee viestejä siitä kuinka turvaton mukamas on ja heti joutuu ahdistelluksi kun päänsä ovesta ulos pistää, sitä turvattomammaksi olonsa saattaa tuntea. Mitä seuraavaksi, suositteletteko ottamaan kuitenkin mukaan käsiaseen, vai pyydetäänkö juoksuturvajoukot varmistamaan jokaisen mamsellin lenkkirauha?

Kerran juoksin syyspimeällä lenkkipolkua. Perässäni tuli mies, huppu syvälle päähän vedettynä. Hiljalleen hupparimies alkoi saavuttaa. Hiippari huomasi, kuinka vilkaisin taakseni. "Sori, en mä sua seuraa, mulla vaan on vähän kovempi tahti, jos mä tästä nyt menisin ohi", mies virkkoi hymyillen hitusen anteeksipyytävän näköisenä, pitäen koko ajan turvallisen etäisyyden. Onneksi en ole herkkä pelkäämään ja onneksi ei ollut taskussa suihketta. Olisi tuntunut melkoisen pahalta sokaista kanssalenkkeilijä ihan vain varmuuden vuoksi.

 

 

Share

Ladataan...
Pumpui

Välillä sitä löytää itsensä oudoista paikoista. Kuten keväisestä merestä märkäpuku päällä ja lenkkarit jalassa.

Tuli sitten vahingossa kokeiltua swimrunia. Vahingossa siksi, että tarkoitus oli vain mennä tutustumaan menoon eikä varsinaisesti urheilla. Suunnittelin lähteväni tutustumistilaisuuteen Munkanrantaan Sofian henkiseksi tueksi, sillä hyisessä merivedessä puljaaminen ei inspiroinut, ja olinhan juuri tullut kotiin hikiseltä juoksulenkiltä. Leikkaus viisi minuuttia myöhemmäksi: siinä minä vedän märkäpukua päälle ja ihmettelen että onko sana "ei" kadonnut kokonaan sanavarastostani.

Swimrun on urheilulaji, jossa nimensä mukaisesti uidaan ja juostaan. Toisin kuin esimerkiksi triathlonissa, jossa suoritetaan lajit aina samassa järjestyksessä, swimrunissa uinnin ja juoksun välillä vaihdellaan koko ajan: uintimatkat voivat olla muutamasta kymmenestä metristä pariin kilometriin, juoksut lyhyistä pätkistä puolimaratoniin. Lajin klassikkokilpailu (ja ensimmäinen swimrun-kisa) on Ruotsissa järjestettävä Ö till ö, jossa kuljetaan 75 kilometrin matka, josta kokonaisuudessaan 10 kilometriä taitetaan uiden.

Munkanrannassa päästiin testaamaan lajia onneksi vähän maltillisemmissa merkeissä. Heinäkuussa Äkäslompolossa järjestettävän Midnight Sun Swimrunin järjestäjäporukka esitteli lajia ja vei väkeä kokeilemaan treeniä. Swimrun-varustukseen kuuluu märkäpuku, uimalakki ja -lasit (tai hieno neopreenihattu jollaista sain itse kokeilla), juoksukengät (valtaosa näytti suosivan maastolenkkareita joita minullakin on kaapit täynnä mutta olin viisaasti valinnut ne kaikkein eniten vettä itseensä keräävät), lättärit (ne räpylän näköiset kapineet jotka laitetaan käsiin vetojen vahvistamiseksi) sekä lisäkellutusta tuova pullari, jota juostessa pidetään reidellä ja vedessä jalkojen välissä. Kaikki kama on pidettävä mukana, eli vaatteita ei riisuta tai pueta rantautuessa tai uimaan lähtiessä. Normimärkkäriin verrattuna swimrun-puvussa on vetoketju myös edessä, jolloin puvun saa kuumien juoksuosuuksien ajaksi laskettua vyötäisille.

Startissa suorastaan kauhistutti. Mihin helvettiin sitä oli taas itsensä pistänyt? Ensimmäinen osuus vedettiin lämmittelyhengessä juosten. Märkäpuku päällä ja neopreenimyssyssä olo tuntui pian turhankin lämpimältä, ja mereen juokseminen oli oikeastaan mukavaa. Kunnes piti ruveta uimaan. En ole kovin hyvä uimari, ja jos normaalisti uin pidemmät matkat mummovauhtisella rintauinnilla, hidastui tahti märkäpuvussa ja kengät jalassa vielä entisestään. Kampesin itseni vedestä jalat tutisten ja pistin taas juoksuksi. Syke killui iloisesti anaerobisen puolella, osaksi varmaan pelkästä paniikista. Tätäkö ne tyypit tekevät kymmeniä tai jopa satoja kilometrejä? Pienen juoksulenkin jälkeen kahlasimme jälleen veteen. Taitavat uimarit lähtivät kohti saarta, meidän jengimme uiskenteli rannan myötäisesti lyhyempää lenkkiä, kunnes rantauduimme jälleen ja kipitimme takaisin lähtöpisteeseen kallioisen maastoreitin kautta.

Oli aivan mahtavaa kokeilla swimrunia. Lajin periaate on ihastuttava ja kieltämättä houkutteleva, mutta kisaan osallistumiseksi pitäisi kyllä ensin opetella uimaan kelvollisesti. Mummosammakolla kun ei pitkiä etappeja sen kummemmin uida. Kunnollisen vapaauintitekniikan opettelu on ollut jo pitkään to do -listalla, ja tämän iloisen kokeilun jälkeen tunnen entistä polttavampaa tarvetta opetella vihdoin uimaan säällisesti. Ja ehkä pääsemään avovesiuintipelostani yli. Ja siitä tunteesta että "vesi yrittää aktiivisesti tappaa minut" (kuten samat tuntemukset jakava Sofia asian kaunopuheisesti joskus ilmaisi). 

Swimrun-porukka oli hirmuisen ystävällistä ja vastaanottavaista. Facebookista löytyy ryhmä Swimrun Finland, jossa jaetaan lisäinfoa kilpailuista ja treeneistä. Ja jos tuntuu että osaamista jo löytyy, heinäkuun alussa kisataan siis Midnight Sun Swimrun 19 ja 30 kilometrin reiteillä.

Share

Ladataan...
Pumpui

Mitä minulle on tapahtunut ja missä on minun gainsit?

Kesäisten kelien myötä on erityisesti hotsittanut olla ulkosalla ja jättää salilla luuhaaminen sikseen. Pitkän helatorstaiviikonlopun agendalla on ollut pelkästään kestävyyslajeja, ja niitä runsaasti: uuden maantiepyörän koeajoa (fillariasiaa tulossa siis runsaasti lähitulevaisuudessa!), juoksua useampaan otteeseen niin miehen kuin koiran kanssa sekä hieman puun takaa tulleet swimrun-treenit (joista lisää tuonnempana). Ja kun ei ole urheiltu, on maattu töllön ääressä seuraamassa Giro d'Italiaa. Mitä noituutta tämä nyt oikein on? Kuka minä oikein olen? Meneekö minulta nyt kaikki gainsit?

Minulla on salirotan identiteetti, mutta nautin kieltämättä kestävyyslajeista koko ajan enemmän. Siinä missä voimailu ja crossfit ovat melko tuloskeskeisiä ja omassa mielessäni jollakin tavalla vakavia juttuja, pyöräilyssä ja juoksussa osaan jostakin syystä ottaa iisimmin, pysähtyä vaikka munkkikahveille kesken fillarilenkin tai jäädä hemppailemaan ja heittelemään leipiä merenrantaan Akin kanssa (jolla on oikeasti aina hauskempaa tien päällä kuin mitä hänestä otetut kuvat antavat ymmärtää). 

Viisaana ja skeptisenä suomalaisena sitä yrittää myös maksimoida ulkonaoloajan kun kelit ovat kohdillaan. Nämä voivat hyvinkin olla ainoat hyvät kesäiset päivät seuraavaan pariin kuukauteen tai jopa koko kesänä, joten niistä pitää ottaa kaikki ilo irti. Kestävyyslajien tuoksinassa kauniina päivinä olo on ollut jotakuinkin tällainen:

Salilla olen käynyt tällä viikolla vain kerran ja vähän vedellyt leukoja kotona. Tosin olen jo nähnyt hekumallisia unia kyykkäämisestä ja käsipainotempauksista, mikä kielii siitä että on korkea aika palata kunnon voimatreenienkin pariin. Nyt kun pahimmat kiireet ja sairastelut on selätetty (toivottavasti!), pääsen salillekin vähän useammin. Lisäksi olen käynnistelemässä mielenkiintoista projektia voima-asioiden tiimoilta, josta varmasti asiaa kyllästymiseenkin saakka myös blogissa! 

ps. Kai seuraat meikäläistä jo Instagramissa? Fiilistelykuvia treeneistä ja koirahöpöä koko rahan edestä! 

Share

Ladataan...
Pumpui

Tiedättekö sen tunteen kun on sanasensa sanonut ja sitten tajuaa että iso osa maailmasta huutaa täysin päinvastaista viestiä?

Tänään vietettävää Älä laihduta -päivää juhlistava kirjoitukseni Laihuuteni ja laihdutukseni historia on kerännyt hirmu määrän lukijoita ja tykkäyksiä ja kivoja viestejä, kiitos siitä! Mutta jotenkin harmittaa, että kirjoituksen alle asiasanojen perusteella generoituvat postaukset sitten suosittavat tekemään juuri sitä päinvastaista... Saisiko maailmaan rakennettua filtterin joka suodattaa pois kaiken maailman laihdutusjutut? :D

 

 

 

Share

Pages