3 + 1 asiaa jotka olen oppinut työelämästä

Ladataan...
Pumpui

Työ taitaa olla tällä hetkellä maan kuumin puheenaihe. Vaikkei duuni blogin aihepiiriin varsinaisesti kuulukaan, niin halusin jakaa ajatuksiani töiden tekemisestä ja töiden mielekkyydestä. Isoihin asioihin minulla ei ole vastauksia, valitettavasti, mutta pieniä ahaa-elämyksiä olen saanut yksilötasolla.

Työhistoriani on ollut melkoisen monivaiheinen ja kun näin taaksepäin katsoo, olen tehnyt jos vaikka mitä. Pikkuhommia tein jo pienestä, lukion ensimmäisellä menin ensimmäiseen palkkatyöhön, iltavuorolaiseksi kirjakauppaan. Olen jakanut lehtiä, ruokkinut kanoja (ensimmäinen kesäduunini!), opettanut sirkuskoulussa, ollut myyjänä, pukenut malleja muotinäytöksessä, tehnyt tulikeikkoja. Olen ollut toimittaja, kustannustoimittaja, tiedottaja, toimituspäällikkö, päätoimittaja ja Digital Manager. Tällä hetkellä käyntikortissani lukee markkinointi- ja viestintäpäällikkö. Teen nelipäiväistä työviikkoa, ja itseni kiireisenä pitämisen ilosta ja lisätienestejä ansaitakseni teen freelancena erilaisia projekteja, bloggaan sekä teen toimittajan ja suomentajan hommia (itse asiassa piti kirjoittaa nelipäiväisyyden iloista mutta homma lähti hieman käsistä. Palataan siihen vaikka joskus myöhemmin!).

Mitä sitten olen oppinut työn tekemisestä? Ainakin nämä tärkeät seikat:

 

Viinatoimittajan hommat olivat parhaimmillaan todella hauskoja, kuten tässä tuomaroidessani Finlandia Vodka Cupin kisadrinksuja Levillä, mutta kävivät ennen pitkää raskaaksi.

 

1: Pidä siitä mitä teet

Jos viettää kolmanneksen arkipäivästään työpaikalla, on todellakin väliä mitä, miten ja millaisessa ympäristössä nuo tunnit viettää. En usko siihen, että kaikki voivat tehdä sitä aidointa intohimoaan työksi (ellei joku sitten tarjoa minulle rahaa hampurilaisten syömisestä ja asioiden fundeeraamisesta). Mutta työstään voi pitää yhtä kaikki. 

Työsuhteeseen pätee muutama sama aspekti kuin ihmissuhteeseen: huonossa suhteessa ei tarvitse kituuttaa. Jos tuntuu että suhde imee kaikki mehut ja vaikuttaa negatiivisesti kaikkeen muuhun elämässä, on aika miettiä muutoksia: joko muuttaa toimintatapoja tai painua muualle. 

Joskus työelämä uuvuttaa. Tässä otan nokoset toimituksen lattialla.

 

2: Paska johto = paska meininki

Esimiehellä ja puulaakin toimintatavoilla on järkyttävän suuri merkitys työssä viihtymiseen ja sitä kautta tuottavuuteen. Ja sitäkin järkyttävämpää on, kuinka huonosti tämä monin paikoin ymmärretään. 

Minulla on ollut erinomaisia pomoja ja aivan hirvittäviä pomoja. Ja paljon siltä väliltä. Yksi oli mahtava ihmisten kanssa mutta heikompi bisneksissä. Toinen oli bisnesmies mutta rapautti firmaansa vääränlaisilla rekrytoinneilla ja kohtelemalla työntekijöitä eriarvoisesti. Olen kohdannut vainoharhaisia mikromanageroijia ja niitä jotka sluibaavat vastuustaan. On myös tärkeää tietää, millainen työntekijä itse on ja millaista johtamista tarvitsee. Vihaan enemmän kuin mitään sitä, että tekemisiäni vahditaan eikä omille päätöksille anneta tilaa, joten minulle sopii esimies, joka antaa minun puuhata rauhassa mutta on saatavilla tarvittaessa ja osaa kirkastaa ylätasolla miksi tehdään sitä mitä tehdään. 

Tässä on muuten yksi asia, jota haluaisin elämässäni vielä tehdä: edistää tuottavaa ja hyvinvoivaa työelämää. 

Luennoiminen on yksi hauskimpia asioita joita olen viime vuosina päässyt tekemään. 


3: Ei tarvitse tietää mitä tekee isona

Aina välillä huomaan kysyväni itseltäni "mitä seuraavaksi?" Sitä voisi olettaa että päälle kolmekymppisenä olisi jo varma siitä mitä haluaa tehdä ja olisi hyvällä urapolulla sitä kohti. Olen muuttanut mieltäni monta kertaa matkan varrella. En ruvennutkaan opettajaksi, vaikka olin hakijoiden ykkössijalla. Jossain välissä luulin olevani työlle omistautunut uranainen, mutta en ole enää sitä mieltä. Eikä minun varmaan tarvitsekaan tietää! Ehkä suuntaudun jossain välissä enemmän tutkimukseen, ehkä löydän tekemistä urheilun puolelta. Ehkä seuraavaksi on vuorossa sisältömarkkinointi, viestintästrategiat tai vaikka kilpasyöminen. Kuka tietää? Kun ei ole mielessä kirkasta urapolkua, ei ainakaan sulje mahdollisuuksia pois.

 

+1: Vaadi itsellesi seisomatyöpöytä ja keppi

Aloituskuvassa havainnollistetaan allekirjoittaneen erinäisiä työasentoja. Selkä ja painonnostotekniikka kiittävät!

Share

Kommentit

sup (Ei varmistettu)

Amen! Allekirjoitan varsinkin tuon toisen kohda. Olin ihan tyytyväinen työssäni ennenkin mutta minkäänlaista kunnianhimoa hommieni kehittämiseen tms minulla ei ollut koska tuntui ettei päällikköä kiinnosta. Sitten sain uuden lähiesimiehen eli ns. pikkupomon väliin. Hirveä ajatus ensin mutta nyt homma toimii! Tällä tyypillä on selkeä visio tulevaisuudesta ja hän jakaa tehtäviä laajemmalle kuin päällikkö. Ts. uskoo ja näkee työntekijöissä potentaalia ja antaa tehtäviä joiden myötä on pakko kasvaa ammatillisesti. Minä tykkään koska ilman pientä pakotusta en ikinä tekisi niitä asioita mitä tulen kohta tekemään.

Lotta Katariina
Pumpui

Se on hämmästyttävää kuinka iso merkitys oikeanlaisella työnjaolla ja selkeällä visiolla on.

Kohta kaksi. Mulla on ollut ainoastaan 2 kpl sellaisia esimiehiä, joita arvostin a) esimiehenä ja b) ihmisinä. Loput, varsinkin viimeisimmässä duunissa, ovat herättäneet ihmetystä, miksi ovat siinä asemassa missä olivat: ei käsitystä mitä työ oikeasti oli, eli ei omaa kokemusta alasta, työntekijöiden aliarvostaminen, vahtiminen ettei jopa kyttääminen, jne. Ja heiltä olisi pitänyt ottaa kritiikkiä ja neuvoja. Ei oikein sujunut ja nyt onneksi tilanne on toinen.

Lotta Katariina
Pumpui

Mulla on myös ollut tuota, että esimies ei yhtään ymmärrä mitä mun työ sisältää. Kerran keitti yli ja kielsin esimiestä enää koskaan puuttumasta mun asioihin kun ei se ymmärrä niistä mitään :D Mutta sen jälkeen ei puuttunut niihin asioihin joita ei ymmärtänyt että ehkä se huuto auttoi :D

Hyvä postaus, sai taas miettimään omaa työtään esimiehenä. Mukavaa alkanutta työviikkoa! 

Lotta Katariina
Pumpui

Kiitos ja sitä samaa! :)

Laura T.
Missä olet Laura?

Hei ihan superi postaus. Täyttä asiaa alusta loppuun.

Haluaisin kuitenkin tehdä tarkentavan kysymyksen: mitä kautta ihminen pääsee kananruokkijaksi JA kuinka paljon kyseinen kesäduuni on vahvistanut ammatti-identiteettiäsi? (Uskon että valtavasti.)

Lotta Katariina
Pumpui

Kananhoitajan pestin sain suhteilla: isovanhempien mökkinaapurilla oli kesäkanala, ja hän tarvitsi jotakuta ruokkimaan kanoja ollessaan poissa. Palkka maksettiin milläkäs muulla kuin kananmunilla :D

Tärkeää työkokemusta kyllä, totuin jo nuoresta paimentamaan kaakattajia tekemään jotain produktiivista :D

Kommentoi

Ladataan...