Aina ei tarvii jaksaa

Ladataan...
Pumpui

Eli kuinka parantaa elämänlaatua sanomalla ei.

Tänään en jaksanut. Kalenteri oli buukattu täyteen, olin vielä onnistunut sumplimaan samalle ajankohdalle sekä treenit että yhden duuniliitännäisen oppimis- ja verkostoitumistilaisuuden. Piti tehdä valintoja, ja valitsin olematta tekemättä yhtään mitään.

Olen kehittänyt itselleni kaksivaiheisen testin, jolla tsekkaan väsymystilaani. Sitä voi soveltaa niin urheiluun kuin moneen muuhun asiaan elämässä. Siinä vastataan yksinkertaisesti vain helppoihin kysymyksiin.

1. Hotsittaako? 

Huvittaako mennä treenaamaan? Onko kiva ajatus lähteä verkostoitumaan ja oppimaan uutta? Jos vastaus ensimmäiseen kohtaan on ei, siirrytään toiseen ja viimeiseen vaiheeseen.

2. Johtuuko hotsittamisen puute mukavuudenhalusta vai eikö oikeasti hotsita?

Joskus laiskuus naamioituu aidoksi jaksamattomuudeksi, ja silloin monet ympäristötekijät (ikävä sivuttainen tuuli joka hidastaa polkemista, riittämätön välipala, huonosti kulkeva bussi) tuntuvat suorastaan mahdottomilta ylittää. Välillä ei yhtään huvittaisi lähteä sompailemaan pyörällä tai bussilla treeneihin, mutta jos ajatus treeneistä itsestään innostaa, tietää että voi hyvillä mielin potkia laiskan persuksensa ylös ja lähteä liikenteeseen. Tänään taas itse treenaaminen tuntui jo ajatuksen tasolla hirvittävän raskaalta, enkä pystynyt kuvittelemaan jaksavani hengailla uusien ihmisten kanssa tapaamisessa. Selkeitä merkkejä akuutista aidosta hotsituksenpuutteesta. 

***

Olen aina ollut melko huono sanomaan ei, sekä hyvässä että pahassa. On hyvä että ei sano suoralta kädeltä ei uusille kokemuksille ja pöljille ideoille, mutta välillä pitäisi muistaa, että on ihan okei sanoa että ei kiinnosta, ei jaksa, ei ihan vain siitä syystä että ei. Olen joutunut opettelemaan kantapään kautta, että ei ole pakko istua jokaisessa komiteassa ja osallistua jokaiseen tapahtumaan tai että ylipäänsä maailma voi myös pyöriä välillä ilman minun kontribuutiotani. (Havainnollistava esimerkki: yliopistoaikoina paitsi opiskelin ja tein paria-kolmea työtä myös vedin oppiaineen opiskelijayhdistystä ja istuin laitoksen johtoryhmässä ja pääsin vihdoin pois opiskelija-aktiivikurimuksesta poistumalla kaupungista vuosikokousviikolla, jotta en vain suostuisi nakitettavaksi taas johonkin). 

Parasta ein sanomisessa on se, että siitä ei oikeasti seuraa useinkaan mitään katastrofaalista. Treeneille lepo tekee hyvää, eikä maailma ole vielä kaatunut niskaan sen takia, että on skipannut yhdet jos toisetkin kissanrisitiäiset. Tänäänkin siitä seurasi oikeastaan vain positiivisia asioita: tehokkaampi loppupäivä kun tiesi että tsemppaamisen ei tarvitse jatkua iltaan, aikaa kirjoittaa, mahdollisuus halailla miestä ja koiraa vähän enemmän kuin normipäivinä.

 

Share

Kommentoi

Ladataan...