Ei mitään mökkisoutelua

Ladataan...
Pumpui

Sanovat, että pitäisi välillä poistua mukavuusalueeltaan. No nyt on poistuttu, ja kunnolla.

Koettelemus 1: Death by calorie row

Olen kirjoittanud "death by" -treenien autuudesta aikaisemminkin. Yksinkertaisuudessaan homma menee niin, että ensimmäisellä minuutilla tehdään yksi toisto, toisella minuutilla kaksi, kolmannella kolme ja niin edelleen, kunnes ei enää minuutin sisällä saa tehtyä vaadittua määrää toistoja. Koska valmentajamme on sadisti, oli eilen ohjelmassa soutuvariaatio tästä treenimuodosta.

Soutulaitteella lysti tehdään niin, että yksikköinä toimivat kalorit. Tällaiselle pitkänhuiskealle ja pitkäraajaiselle ihmiselle kuten minä soutaminen on silkkaa nautintoa. Tai sitten ei. Lyhyt varsi meinaa sitä, että muille pärjätäkseen tulee soutaa entistä ponnekkaammin. Olen melkoisen tyytyväinen suoritukseeni, 15 täyttä kierrosta ja 13 kaloria vielä viimeisellä rundilla on oikein hyvä tulos soututasooni nähden. Enkä edes tippunut penkistä, mikä on bravuurini (oikeasti, noihin laitteisiin tarvitaan turvavyöt!)

Death by burpees on klassikko ja yksi suosikki-inhokkejani, mutta suosittelen kokeilemaan kaavan sovellusta muuhunkin. Muutamaan minuuttiin saa ympättyä melkoisen määrän kärsimystä. Keväällä tekemämme "death by dumbbell walking lunge" reilun 30 kilon lisälasteineen sai minut lähes kävelykyvyttömäksi muutamaksi päiväksi. Tänäänkin reisissä tuntuu melkoisen messevältä, kiitos eilisen soutuiloittelun.

Koettelemus 2: Sulkavan soudut

Kesäloman ensimmäinen reissu suuntautuu iloiseen Itä-Suomeen. Jostakin hetkellisestä mielenhäiriöstä sanoin kyllä, kun kaverin soutujoukkueesta Sulkavan suursoutuihin avautui paikka. Tällä hetkellä ajatus 60 kilometrin soudusta kirkkoveneellä pääosin kauhistuttaa ja vähän naurattaa absurdiudessaan. Olen saanut kasan vinkkejä soudusta selviämiseen (urheilusukka airon päälle, vaseliinia pyllyyn), mutta pelkällä sinnillä mennään reilun viikon päästä.

 

Voisihan sitä vain kevyesti soudella kesämökillä, mutta ei, näemmä sitä pitää tehdä kaikesta hirveää kohkausta! Mitenkäs te, kuulutteko soutuihmisiin vai niihin, jotka mieluummin vaikka työntäisivät tikkuja kynsien alle ja kuuntelisivat Justin Bieberiä kuin istuisivat Concept 2:n selkään?

Share

Kommentoi

Ladataan...