Hikeä, höntsää ja oikeita tavoitteita

Ladataan...
Pumpui

Mitäs sitä keksisi tänä vuonna?

Joka vuosi jokin tuntuu menevän uusiksi. Tällä hetkellä treeni ja yksityiselämä rullaavat sen verta mukavasti, että niitä en lähde ihan heti mylläämään, joten kenties isoimmat muutokset tapahtuvat tämän vuoden aikana työrintamalla. Kärsin jonkinmoisesta kolmenkympin kriisistä, jonka aikana olen joutunut miettimään, mitä oikein haluan tehdä isona. Sitä en vieläkään tiedä, mutta kenties vuoden aikana asia selviää ja uusia haasteita ja kehittyisen mahdollisuuksia tulee vastaan.

Vaikken suuria muutoksia treeniregiimiin ole tekemässä, ajattelin toki asettaa jonkinlaisia tavoitteita treenaamiselle vuodelle 2016. Tällaisia ajatuksia on päässä viime päivinä pyörinyt:

Constantly varied, indeed. Piti vähän leveillä kun osasin kävellä mobbausrullalla ja heitellä palloja samaan aikaan.

Crossfit on varmasti myös alkaneen vuoden tärkein laji. Paitsi että se itsessään haastaa ja innostaa ties kuinka monella tavalla, iloitsen myös siitä, kuinka paljon se tukee muita juttuja, joita haluan tehdä. Kehuskelin vuosisummauspostauksessa löytäneeni uuden rennomman asenteen treenaamiseen, ja samaa ajattelin jatkaa tänä vuonna. Spesifimpää tavoitelistaa olen luonut vasta alkuvuodelle: tempaustekniikan hiominen, maastaveto-ohjelma, leuanvedoissa kehittyminen. Ja tietty hauskan pitäminen.

Kävin aiheuttamassa ruuhkaa ja kaaosta Paloheinän laduilla. Juttua seuraa perästä. Hiihtokamat saatu blogin kautta Intersport Sellolta, Salomonilta ja Helly Hansenilta.

Toinen tärkeä osa-alue ovat kestävyyslajit. Juokseminen oli hirmuisen kivaa viime vuonna, ja sitä se on varmasti alkaneenkin vuoden aikana. Olen suunnitellut osallistuvani ainakin yhteen pidempään polkujuoksukisaan, kenties maratonmittaiseen, kesän tai syksyn aikana. Missä tai milloin tämän juoksen, siitä ei vielä ole tietoa. Tarvitsen tällaisiin hullutuksiin mukaan ystävän (lue: Sofia), mutta emmeköhän me joitain kisoja ensi kesälle keksi.

Talven kestävyysurheiluykkönen on varmaankin hiihto. Kuten loppuvuodesta kirjoittelin, olen pitkään haaveillut palaavani laduille ja kiitos Intersport Sellon, Salomonin ja Helly Hansenin, nyt on sellaiset kamat että oksat pois. Kävin verestelemässä hiihtomuistoja Paloheinässä eilen, tosin lähes kahden vuosikymmenen tauko hiihtohommista tuntui melkoisena kipuiluna kropassa. Lisää hiihtoasiaa tulossa talven mittaan! 

Kävin vuoden viimeisinä päivinä kiduttamassa itseäni ilmajoogassa. Such flexibility! 

Eikä sovi unohtaa uusia kokemuksia ja höntsäilyäkään! En sano kovinkaan usein elämässäni ei, joten luvassa on taatusti ties millaisia hullutuksia ja kokeiluja. Ehdottaa saa, ja kutsua mukaan! 

 

ps. Jos et vielä seuraa blogia somessa, kannattaa se tehdä pikimmiten Facebookissa ja Instagramissa, kliketiklik! 

Share

Kommentit

Lemmi (Ei varmistettu) http://turkooseja.blogspot.fi/

Juoksutapahtumista voin lämmöllä jo kahden vuoden kokemuksella suositella Pullukka Runia, jossa ei hommaa oteta turhan vakavissaan! Kolmas vuosi tulossa ja saimme avopuolisoni kanssa hänen kaverinsakin lupautumaan lähtemään mukaan :)

Niin ja oikein mukavaa alkanutta vuotta sinulle!

Kommentoi

Ladataan...