Himotreenaaja valmistautuu jouluun eli Eat&Lift-joulupallot

Ladataan...
Pumpui

Joko olen nero, tai sitten olen mennyt lopullisesti järjiltäni. Tai ehkä vähän molempia. Päätin nimittäin tuoda kodin joulukoristeisiin hieman treenisalin henkeä, ja niin syntyi Eat&Lift-treenijoulupallo.

Joulukuusi, tai siis -huonekasvi, on koristeltu itse neulotuilla joulupalloilla. Taaempana kuvassa killuvat pallot olen tehnyt pari vuotta sitten julkaistun norjalaisen neulekaksikon Arnen ja Carloksen Joulupallot-kirjan ohjeilla. Viime viikolla iski taas vuosittainen, alle kaksi viikkoa kestävä neulontahimo, ja kasan palloja äidilleni värkättyäni virisi idea siitä, että pitäisi tehdä treeniaiheinen joulukoriste. Mikäs sen jouluisempaa kuin ajatella kahvakuulia, levytankoja, nostamista ja syömistä.

Olen prototyyppipalloon enemmän kuin tyytyväinen. Kuvion ja tekstin laatimiseen käytin aikaa minimaalisesti, ja suunnittelemattomuus vähän näkyy etenkin fontissa. Kuvioista tuli kuitenkin yllättävänkin selkeät. Alla olevassa kaavassa on luullakseni hitusen helpompilukuinen teksti. 

Jos joku teistä sattuu olemaan yhtä sekaisin kuin minä (ja tiedän että eräs treenibloggari ainakin on!), löytyvät hieman isompikokoiset kaavat linkin takaa. Ohje on sen verta simppeli, että jopa tällainen käsityöhaasteellinen tyyppi saa pallon aikaiseksi parissa tunnissa. Koko häslinki tehdään siis neljällä puikolla koko ajan oikein neuloen. Puikoilla 1 & 3 tehdään eat-teksti, puikoilla 2 & 4 taas lift. Kaavaa luetaan alhaalta ylöspäin. Ensimmäinen kerros merkkaa neljälle puikolle luotuja 12 silmukkaa, ja kaavaa seuraillen saa tehtyä levennykset, kavennukset ja kuvioinnit. Sitten täytetään vanulla ja viimeistellään. Simple as that. Langoista ja puikoista en tiedä sen taivaallista, mutta lankana käytin Dropsin Fabel-lankaa sekä koon 2,5 bambupuikkoja. Paksumpaa lankaa ei kannata käyttää, ellei sitten halua ihan järkälemäisiä boltseja.

Jos perinteisemmät jouluaiheet kiinnostavat enemmän, Arnen ja Carloksen kirjassa on huisi liuta erilaisia kaavoja. Esimerkkejä erilaisista palloista löytyy Arnen ja Carloksen joulupallokalenteri -Facebook-ryhmästä.

Treenipalloideasta ja kaavasta kiitän itseäni, eat/lift-tekstistä taas rakasta ystävääni ja käsityögurua Miiaa, jonka omaa versiota treenipallosta odotan jo innolla. Ja kaikkien teidän muidenkin! Modatkaa, postailkaa blogeihinne ja kommenttikenttään, jos nyt siis satutte olemaan sattumalta sekä punttia nostavaa että kutimet kädessä viihtyvää tyyppiä. 

 

Share

Kommentit

Lotta Katariina
Pumpui

Ilmoitin ystävälleni Miialle, että treenipallo-ohje on nyt netissä. Hän vastasi näin: "En oo vielä ehtinyt yhtään joulupalloa tehdä kun on toi lahjasukkaprojekti!" I rest my case.

Vierailija (Ei varmistettu)

Noihinhan vois omat nostoennätykset aina joka vuonna neuloa :)

Lotta Katariina
Pumpui

Sepäs vasta olis komeaa! :D

FFFifi
Fitness Führer

Voi että mikä juttu! Tästä tuli Fitness Führerin FB-joulukalenterin tän päivän luukku!

Epäilen syvästi, että jaksan tehdä moisia itse, mutta jos tekisin, niin tuo joka vuoden ennätykset on loistoidea. Sitten olisi kiva kattoa joka joulu että tuolloin viisi vuotta sitten oli tuommoinen aika :)

Inka / alternatiiviurheilija.net (Ei varmistettu) http://alternatiiviurheilija.net

Haha, ihan mahtava! Teen kyllä tällasen jos vaan millään ehdin! :) Kiva kuulla, että joku muukin tykkää sekä punttailusta että käsitöistä.

Lotta Katariina
Pumpui

Neulovat crossfittaajat - hämmästyttävän laaja ja oudon spesifi alakulttuuri :D

Kommentoi

Ladataan...