Hyvä boogie

Pumpui

 

Taannoin toivottiin, että kirjoittaisin lisää ennätyksistä ja onnistumisista. Silloin ei ollut tarjottavaa sukseerintamalla, mutta nyt onnistumisia taas tulee!

Alkuvuoden treenit ovat jostain syystä kulkeneet järjettömän hyvin. Olen päässyt kirjoittamaan nimeni uusien ennätysten listaan jo muutaman kerran. Tähän mennessä enkat ovat paukkuneet työnnössä sekä double undereissa, joita tikkasin pari päivää sitten sata putkeen. (Varmasti olisi mennyt enemmänkin, mutta oli pakko lopettaa tasalukuun kun kyseessä oli metcon ja oli vielä 3 x 20 raakatempausta ja 2 x 100 tuplaa tehtävänä niin en viitsinyt ruveta ahnehtimaan.)

Muutenkin treeni kulkee mainiosti. Varsinaisten ennätysten lisäksi maastavedossa olen tehnyt kevyeltä tuntuneita sarjoja 110 kilolla, eli uskon että vanhat ykkösenkatkin paukkuvat pian. Benchmark-treeni Karenissa (150 wall ballia aikaa vastaan) paransin aikaani useammalla minuutilla edelliskertaan verrattuna. Ja niin edelleen ja niin edelleen. Kroppakin tuntuu olevan mukana menossa, itsepintainen hanurijumi alkaa kadota. Kaveri kommentoi eilen nähdessämme, että olen tainnut bulkata yläkroppaa viime aikoina. 

Ensimmäinen kysymys on tietenkin tämä: Mitä olen tehnyt toisin kuin viime vuonna, jolloin treenaaminen oli usein itkua ja hammasten kiristelyä? Isompia elämänmuutoksia ei ole tapahtunut, mutta kenties syy löytyykin pienemmistä asioista, ylitöiden välttelystä, aikaisemmasta nukkumaanmenosta, iisimmästä treenitahdista, kotona köllimisestä. 

Toinen, ja se onnistumisia väistämättä seuraava kysymys on tämä: Milloin tämä hyvä boogie loppuu? Olen sitä ihmistyyppiä, joka heti hyvällä hetkellä muistaa ajatella että kohta maailma lyö taas vähintäänkin avokämmenellä naamaan, turha tässä on ruveta leijumaan. Taantumaa tulee jossain välissä varmasti, mutta yleiselle nousujohteisuudelle ei pitäisi olla estettä. Pitäisi vain keskittyä nauttimaan tästä sujumisesta kun kerrankin sujuu. 

Aikaisempaa pohdintaa kehittymisestä: Mistä kehityksen tunnistaa?

(Aloituskuvassa pullistelen Tupla+:n treenipäivässä, kiitos Nata erinomaisesta fotosta!)

Share

Kommentit

ramin (Ei varmistettu) http://randomfire.fierymill.net

Vau! Oon kade tuosta tuplien määrästä. Mie vielä riemuitsen aina kun saan 20+ unbroken tuplaa…

Ja pakko ylpeillä sillä että sain miekin nimen teidän PR-taululle toissapäivänä :)

Kovasti kyllä itsekin mietin tuota treenin sujumista / sujumattomuutta. Toki välillä fysiikka pistää vastaan (milloin pitäisi muistaa ottaa kevyemmin, nukkua enemmän tms) mutta kyllä se pää on varsin kovasti myös tekijä tuossa. Useamman games-urheilijan suosituksesta otin lukuun The Champions Mindset -kirjan. Tosin vasta eilen aloitin sen että vielä ei ole tarkempaa fiilistä siitä onko siinä mitään varsinaisesti uutta. Sitä vaan mietin että perisuomalainen pessimismi ei taida kuitenkaan olla PRien saamisen kannalta erityisen suotuisaa…

Toimitus
Toimitus

Ennätystehtailija! Onnea, ihan mahtimeno! (Ja nyt soi päässä tämä)

Lotta Katariina
Pumpui

Ja nyt soi munkin päässä :D

Toimitus
Toimitus

Our gift to you. :D

Kommentoi