Jooga käy myös työstä

Ladataan...
Pumpui

Kuvassa markkinointiviestinnän ammattilainen työpaikallaan, työasussaan.

Voi kun voisikin olla aina näin mukavasti. Jos ei olisi ollut palavereita, olisin hyvinkin voinut hiihtää koko päivän näissä vetimissä konttorilla. Duunipaikallani nimittäin pidetään joka keskiviikkoiltapäivä mainio joogatunti.

Jooga tosin ei ollut yhtä mukavaa kuin oleskelu lökövaatteisiin pukeutuneena sitä ennen. Kroppa nimittäin on tiukan crossfit-rypistyksen jäljiltä jähmeä kuin vanhalla mummolla, ja useampaakin paikkaa tuntuu kiristävän kohtuuttoman paljon. Kiitos maanantaina tehtyjen linkkuveitsi-vatsalihasten, oli pelkästään selinmakuu joogatunnin aluksi tuskaisaa, kun lonkankoukistajat ja alavatsa kirrasivat. Onneksi tunti rauhallisia venytyksiä ja aurinkotervehdyksiä vetreytti kroppaa tuntuvasti, ja matolta ylös kampeutui virkistynyt ja enää kankeaksi keski-ikäiseksi itsensä tunteva konttorirotta.

Minulla oli hyvä tarkoitus lopettaa työpäivä ennen joogan alkua, mutta auttamaton aamuhituri kun olen, en tosiaankaan päässyt konttorille kahdeksaksi, vaan jouduin vielä palaamaan koneen ääreen vajaaksi tunniksi viimeistelemään päivän hommat. Vaan kuinka olikaan olo erilainen tunnin rauhoittumisen jälkeen! Kuin olisi nukkunut erinomaiset nokoset, mutta ilman päiväunipöhnää.

Työhyvinvointi on asia, josta pitäisi kirjoittaa vähän enemmänkin jossain välissä. Sitä odotellessa haluaisin kuitenkin kuulla teiltä, millaista liikuntaa teidän työpaikkanne tarjoavat? Tai jos eivät, niin millaista toimintaa haluaisitte?

 

Share

Kommentit

Nina Enroth

Me käytiin kerran duuniporukalla kesken aamupäivän joogaamassa, työkaverin läksiäisten kunniaksi. Oli ihan mahtavaa. Koko avokonttori oli hetken aikaa ihan zen sen jälkeen. Hyvä tapa teillä siellä, siis!

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Meidän työpaikalla käydään pelaamassa sählyä, lisäksi toimitalosta löytyy kuntosali. Liikunnan kannustimena duunista saa myös joka vuosi aimonipun liikuntaseteleitä hyveisiin tuhlattavaksi.

Harmi vaan, että meikäläisen etäkonttori sijaitsee 16 tunnin lentomatkan päässä pääkonttorilta.

Meidän duunipaikalla ei ole mitään säännöllistä liikuntaa, mutta tyky- ja virkistyspäivät ovat usein liikunnallisia. Ollaan mm. käyty testaamassa lumikenkäilyä ja melomista, molemmat oli hauskoja! Ollaan puhuttu työkavereiden kanssa että pitäisi lähteä johonkin melontakurssille tms. ihan työajan ulkopuolella, mutta se on vasta suunnitteluasteella. Lisäksi meidän työpaikalla käy hieroja kerran kuukaudessa. Saadaan toki myös liikuntaseteleitä.

Lotta Katariina
Pumpui

Oh, hieroja olisi kyllä parhautta.

Kommentoi

Ladataan...