Kehitystä havaittavissa

Ladataan...
Pumpui

Parasta tällä viikolla: olen huomannut oikeasti kehittyneeni urheilijana.

Crossfit-apukoulua (eli valmentajan minulle tekemän ohjelmoinnin tekemistä) on kestänyt pian viitisen kuukautta. Tällä viikolla on tuntunut poikkeuksellisen paljon siltä, että tuona aikana on tapahtunut huimasti kehitystä. Vaikka varsinaisia enkkoja en olekaan päässyt vielä paukuttelemaan putkeen tehtyjä punnerruksia ja lisäpainoleuanvetoja lukuun ottamatta, tuntuu että keho on voimakkaampi ja valmiimpi kuin koskaan aikaisemmin.

Ei ole oikeastaan harmittanut kertaakaan, että päätin palkata itselleni valmentajan. Treenaamisessa on enemmän järkeä ja tarkoituksenmukaisuutta. Välillä on kieltämättä turhauttanut vemputtaa erilaisia tukiliikkeitä ja kehon perushallintaa tukevia asioita, mutta ero entiseen on mieletön. Kyykkyasento on parantunut huimasti, painonnostoon on löytynyt uudenlaista luottamusta, ja lähtökohtaisesti heikot yläkropan voimatkin alkavat kehittyä.

Minulta on kysytty, mitä tarkoitusta varten treenaan valmentajan johdolla. En oikeastaan osaa vielä sanoa miksi. Minulla ei ole crossfit-kisatavoitteita, sen verran kaukana omat kyvyt ovat vielä siitä mitä niiden pitäisi olla että kisaamiseen olisi saumoja. Eikä tällä hetkellä oikeastaan muitakaan tavoitteita, ei voimailun eikä pitkänmatkanjuoksun suhteen. Tällä hetkellä voisin sanoa treenaavani siis pelkästä treenaamisen ja kehittymisen ilosta. Ja se on oikeastaan aika siistiä sekin.

 

Share

Kommentit

Hymyileoletupea

Onnittelut kehittymisestä. Maistuu varmasti tosi makealle :) 

Mä oon pohdiskellut paljon tuota tavoitteellisuutta ja treenamista. Josain kohtaa vierastin sitä ajatusta, että treenaa tavoitteellisesti. Usein tuon tavoitteellisuuden yhdistää juurikin siihen, että treenaa jotain kisaa/kisoja varten ja sitä ajattelee ettei tämmönen tavis jumppailija voi olla tavoitteellinen. Oon myös pelännyt sitä, että tavoitteellisuus syö liikunnan ilon. (Onko nyt sana tavoitteellisuus mainittu jo riittävän monta kertaa :D). 

Nyt olen kuitenkin huomannut sen, että mä nautin siitä, että ees jollakin tavalla treenaan tavoitteellisesti. Tavoitteen ei tarvitse olla ees mikään konkreettinen aika- tai painomäärä, vaan ihan ylipäätään se, että tavoite on ylläpitää hyvää fyysistä kuntoa ja pikkuhiljaa kehittää sitä paremmaksi. Juoksukisat sitten taas on hyviä välietappeja, joiden ansiosta lähtee lenkille silloin kun ei huvittais. Kyllä semmonen terve pelko persuksissa on hyvä aina motivaattorina olla. Siltikin noista juoksukisoista on tullut enemmän henkisen kantin kuin fyysisen kunnon mittareita. 

Pidemmän aikavälin tavoite on se, että vanhana mummunakin olisin vielä hyvässä kunnossa ja nauttisin liikunnasta. Mun mielestä toi on aika hyvä tavoite, johon pystyn jo nyt vaikuttamaan. 

Lotta Katariina
Pumpui

hahaa, juuri kun ehdin vähän leijua, palautti eilinen treeni kovin tehokkaasti maan pinnalle. Tuntui että en ole kehittynyt yhtään, vaan pikemminkin taantunut :D

 

Hymyileoletupea

:D tyypillistä! 

Kommentoi

Ladataan...