Kuinka HartSport pelasti sairaalareissulta

Ladataan...
Pumpui

Muistattehan HartSportin, tuon urheilujuoman, jota läpinäkyvissä, alati hämmennettävissä sammioissa myytiin 90-luvulla uima- ja liikuntahallien kahvioissa? Enpä olisi arvannut, että tuo kalmanvihreä litku olisi avainasemassa siinä, ettei tarvinnut lähteä lasarettiin ikävien matkatuliaisten takia.

Suunnitelmissa oli viettää ensimmäinen kotiviikko ahkerasti treenaten ja peruskuntoa ennen painileiriä kohotellen. Eipä tullut suunnitelmista mitään. Nappasin näemmä reissusta mukaan ärhäkän bakteerin, joka teki moneksi päiväksi elämästä silkkaa helvettiä.

Kun makasin sohvalla vuorotellen peläten ja toivoen kuolemaa, lipitin vihreää makeaa HartSportia kuin elämän eliksiiriä ja kiitin miestä siitä, että tämä oli irvailuistani huolimatta sitä kaupasta ostanut. Kun ei useampaan vuorokauteen pysty nauttimaan mitään muuta kuin nestettä, niin onneksi oli muutakin kuin vettä. Kiitos, sinä lapsuuteni kummallinen sporttijuoma, saatoit hyvinkin pelastaa minut sairaalareissulta. Kuinka ikävää olisikaan ollut sairastaa lasaretissa, kotona sentään sai katsella olympialaisia täristessään.

Ensi viikolla, jos bakteeri periksi antaa, aloitetaan urheiluhommat taas nollasta. HeiaHeia kertoo lohdutonta tarinaa kesän kuntoiluaktiivisuudesta, ja sairauden aikana tuntuvat lähteneen viimeisetkin lihakset ja voimat.

Mutta hei! Jos jotain positiivista ja hopeareunusta pitää tästä etsiä, niin ainakin kesäkilot karisivat ilman jumppaamista...

Share
Ladataan...

Kommentoi

Ladataan...